Juttuja

Suomi

Keskiviikko 23.9.2026 klo 14.24 - JariH

Jotkut ehtivät jo kysellä että eikä tänne ilmesty tarinaa enää ollenkaan, mutta tässä on ollut pakollinen tauko kirjoittelussa kun ihminen on joutunut tekemään töitä. Ennen taukoa kävimme läpi Kroatiaa ja kroatialaisia, joten lienee vähintäänkin kohtuullista että nyt otamme Suomen ja suomalaiset käsittelyyn. Sillä onhan suurin osa tätäkin lukevista on suomalaisia. Vahvistettuna usealla ulkomaalaisella, jotka koittavat ymmärtää näistä jutuista jotain erilaisten käännösohjelmien avulla. Iso respecti heille. Että jaksavat. 

Suomalaiset miettivät usein että mitä ne ulkomaalaiset meistä ajattelee. Vastaus on, että eivät mitään. Eivät yhtään mitään. Pääsääntöisesti ulkomaalainen ei tiedä eikä ajattele Suomesta tai suomalaisuudesta yhtään mitään. Paitsi että Suomessa on kylmä. 

Ulkomaalainen toteaa kaikkeen tähän, että aha. Ja kysyy että eikö Suomessa ole kylmä. Suomi tietää olevansa hyvä maa, muu maailma tietää juuri ja juuri missä Suomi sijaitsee. Ja että siellä on kylmä. 

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin kyllä sitä tietoakin Suomesta saattaa löytyä. Jos keskustelet asiantuntijoiden kanssa. Asiantuntija tarkoitta ihmistä, joka työskentelee tai on kiinnostunut jostain tietystä alasta. Niinpä hän saattaa tietää jotakin juuri tästä omasta alastaan. Opettajat saattavat tietää suomalaisesta koulujärjestelmästä, urheilufanaatikot tunnistaa formulakuljettajat Häkkisen ja Räikkösen ja historiasta kiinnostuneet saattavat muistaa jopa talvisodan. Loput tietävät sen, että Suomessa on kylmä. 

Suomessa on iso joukko ulkomailla tunnettuja ihmisiä. Eikö vaan? No ei ole. Alueellisesti joku saattaa muistaa jonkun suomalaisen joka liittyy jotenkin juuri tiettyyn paikkaan. Kosovossa ihmiset muistavat Martti Ahtisaaren, tosin eivät mitenkään hyvällä. Kekkonen muistetaan taatusti itärajan takana, sen verran usein hän siellä vieraili karvahattu päässään. Mutta siinä se sitten onkin. Suomen tunnetuin henkilö ulkomailla on Joulupukki. Heittämällä.

Valitettavasti Joulupukin suomalaisuuden kanssa on siinäkin lieviä ongelmia. Herra sijoitetaan usein Pohjoisnavalle, Grönlantiin, Kanadaan tai jopa Norjaan. Norjaan? Itse kuulin Joulupukin olevan kotoisin Norjasta juuri pari viikkoa sitten….. kauhistuttava ajatus. Ei edes urheilijat, edellä mainittujen formulakuskien lisäksi, nouse kenenkään mieleen. Kukaan ei osaa nimetä ainuttakaan suomalaisurheilijaa missään lajissa. Kukaan ei tiedä yhtään mitään edes jääkiekosta, lukuunottamatta niitä n. kymmentä maata joista lajia harrastetaan tosissaan. Kun kerrot ulkomaalaiselle Suomen voittaneen jääkiekon maailmanmestaruuden hänen vastaus on ‘great’. Tämän jälkeen hän vaihtaa puheenaihetta. 

Järjestetään tietokilpailu ihan tavallisille kadulta löytyneille ulkomaalaisille. Ensimmäisenä pyydetään nimeämään yksi perinteinen suomalainen ruoka. Vastauksena on täysi hiljaisuus. Karjalanpiirakka? Karjalanpaisti? Lohikeitto? Kukaan koskaan kuullutkaan moisista herkuista. Entä merkittävä suomalainen henkilö? Löytyykö? Suomalainen odottaa jonkun sanovan Kekkonen. Tai Mannerheim. Vastauksena on kuitenkin täysi hiljaisuus. No, ehkä Ivan saattaa tapailla Häkkisen nimeä, mutta eipä juuri muuta. 

Löytyisikö sitten yksi Suomesta tuleva asia jonka tunnet? Sauna? Sauna on yleensä Ruotsista. Nokia? Japanilainen entinen puhelinvalmistaja. Oura? Amerikkalainen. Aivan kuten kaikki pelivalmistajat ja tietokonepelit. Huoh. 

Palataan alussa esitettyyn kysymykseen että mitä ne ulkomaalaiset suomalaisista oikein ajattelevat. Vastaus on siis yhä edelleen etteivät mitään. Koska eivät tiedä Suomesta mitään. Paitsi että siellä on kylmä. Suomalainen ajattelee, että Suomi on on pieni kansainvälisesti tunnettu maa. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa ulkomaalaisista ei tiedä tästä pienestä maasta yhtään mitään. Paitsi että siellä on kylmä.  

Eikä siinä ole mitään pahaa. Suomea ei tarvitse hävetä ulkomailla. Jos kukaan ulkomailla ei tiedä Suomesta mitään, se ei ole suomalaisten ongelma. Se on näiden ulkkareiden ongelma. Kun sanot olevasi Suomesta, et kohtaa ennakkoasenteita etkä -luuloja. Et joudu selittelemään mitään. Paitsi miksi siellä Suomessa on niin kylmä. 

Kas niin, nyt on molemmat kotimaani käsitelty. Vihdoin. Seuraavaksi syksyn viimeinen duunimatka jonka jälkeen ihan oma synttärilahjareissu Suomeen. Siis sinne missä on kylmä. Here I come! Tänne palaan sitten lokakuussa jossain välissä. Stay tuned.

Normipäivä

Perjantai 17.7.2026 klo 9.42 - JariH

Se olisi heinäkuun puoliväli. Jossainpäin joku saattaisi sanoa että kesä on vähintäänkin puolessa välissä, mutta täällä meillä siitä on kulunut ehkä ujo kolmasosa. Jos lasketaan vaikkapa että ‘kesä’ meidän huudeilla alkaa joskus toukokuun puolessa välissä ja jatkuu vähintään lokakuun alkuun, niin tämä heinäkuun keskiväli on todellakin vasta alkukesää. Kaksi kuukautta on kulunut ja vähintään kolme on vielä edessä. Jee!

Kirjoitin edellisessä jutussa turisteista. Ja suomaisista jotka vierailevat täällä. Tähän asiaan löyhästi liittyen; on jälleen se aika vuodesta jolloin minulta kysellään että kuinka saat aikasi kulumaan kun koko vuoden asut täällä. No, saanhan minä. Helposti. 

Lyhyesti; elämä täällä on ihan tavallista. Se on melko samanlaista kuin jos asuisin vaikkapa Kärsämäellä. Tai Puuppolassa. Täälläkin täytyy käydä kaupassa ja maksaa laskut, tehdä ruokaa ja viedä roskat. Täälläkin katselen televisiota iltaisin ja kuuntelen radiota, aivan kuten hyvin suurella todennäköisyydellä tekisin Puuppolassa. Luen kirjoja. Kirjoittelen juttuja tänne. Höpöttelen somesssa. Käyn silloin tällöin töissä. Eli elän ihan samanlaista eläkeläiselämää kuin eläisin jos asuisin ihan missäpäin Suomea, tai maailmaa, tahansa. 

Vaan kyllähän sitä jonkinmoisia eroja löytyy kun riittävästi tonkii. Nämä erot liittyvät luonnollisesti pitkälti ilmastoon. Ja kulttuuriin. Puuppolassa tuskin kävisin uimassa kaksi kertaa päivässä. En ainakaan meressä. Adrianmeressä. Joka on yhä edelleen ehdoton minun lempparimeri. Tuskin istuisin kahvilassa ihan yhtä paljon kuin istun täällä. En ainakaan terassilla. Kahviloissa istuminen kun kuuluu oleellisena osana paikalliseen kulttuuriin. Ja kuka minä olen vastaan taistelemaan…..

Baareista puheenollen, meille avautui viikolla uusi pubi. Sitä on rakennettu kuin Iisakin kirkoa. Kun reipas vuosi sitten muutin takaisin ‘kotiin’, paikalla ollut edellinen ravintola oli purettu. Terassin seinät olivat kadonneet, ovet olivat lukossa ja tyhjä terde keräsi  roskia. Talven aikana alkoi hiljalleen tapahtua. Kuului porauksen ääniä ja terassikin siivottiin. Ajattelin että baari avautuu juurikin osuvasti kun sesonki alkaa. Koitti kevät. Terassille ilmestyi ensimmäiset huonekalut, ilmestyi jopa baarin nimi seinälle. 

Jostain syystä huonekalut katosivat ja toiminta, ainakin ulospäin, näytti hiipuvan. Terassi keräsi taas roskaa. Kunnes vihdoin heinäkuun alussa terassille ilmestyi uudet tuolit ja pöydät. Ilmestyi jopa suuri terassivarjo. Ja tällä viikolla joukko tarjoilijoita. Ovetkin olivat auki. Vihdoin. Koko talven kestäneen rakennusveivauksen jälkeen. 

Ei liene kovin suuri yllätys, että minä olin kyseisen pubin ihka ensimmäinen asiakas. Minä olin se, joka teki ensimmäisen tilauksen, maksoi ensimmäisen laskun ja joi pubin historian ensimmäisen oluen. Jossain mielessä tein siis historiaa. Kerrankin. Mikään ei luonnollisestikaan toiminut, olutta ei ollut kuin yhtä merkkiä, kassakone ei tulostanut kuittia eikä kortti tietenkään kelvannut. Mutta baari oli auki. Ja minä pääsin korkkaamaan sen! Tämä taisi olla yksi suurimmista saavutuksistani tälle vuodelle. 

Asiaa saattoi hieman auttaa, että tämä baari sijaitsee 10 metrin päässä ulko-ovestani. Melko tarkkaan puolessa välissä matkalla rannalle. En ole ihan vielä löytänyt itseltäni sellaista selkärankaa että pystyisin vastustamaan houkutusta istahtaa täysin uudelle, korkkaamattomalle terassille. Ja jos ihan rehellinen olen, saattaa hyvinkin olla että tulen istumaan kyseisessä baarissa joskus myöhemminkin. Ehkäpä jo tänään.

Hupsis, taisin ajautua hieman alkuperäisestä aiheesta. Eli siitä, että minkälaista se elämä täällä on. Kuten todettu, se on aika normi eläkeläiselämää, paikallisella twistillä varustettuna. Ja koska elämä koostuu rutiineista, kyllähän niitä on elämään täällä palmun alla kehitelty. Päivittäin täytyy käydä aamu-uinnilla, pitää saada aamukahvi, iltapäiväolut, pitää vältellä kuumuutta ja pitää yrittää opetella kroatiaa. Niin kieltä kuin kulttuuria. Eikä ikinä ole kovin kauhea kiire mihinkään. Ottaa rennosti. Sillä ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lopuksi tunnustus. Talvet täällä ovat kuolettavan tylsiä. Kukaan ei liiku eikä mitään ei tapahdu. Missään. Mutta. Aivan yhtä tylsää se elämä on aivan missä tahansa. Talvi oli tylsä Ylivieskassa, se oli tylsä Plovdivissa ja se on supertylsä täällä. Varsinkin kun hiihto tai muu talviurheilu ei oikein onnistu eikä muutenkaan nappaa. Paitsi jääkiekko. Televisiosta. Sillä selviää kyllä paskemmastakin talvesta. 

Näin tällä kertaa. Normielämästä. Ensi kerralla sitten taas jotain ihan muuta. Joten tulkaapa taas ihmettelemään. 

Töihin!

Tiistai 31.3.2026 klo 11.17 - JariH

Trump riehuu Lähi-idässä, Putin Ukrainassa ja Kouvolaa pommitetaan drooneilla. Ja minun makuuhuoneessa on hyttynen. Ei ole maailma entisellään. On maaliskuun viimeinen päivä, ulkolämpötila laskee öisin alle kymmeneen asteeseen ja viime päivät ovat olleet kuivia sekä aurinkoisia. Kaikesta edellä olevasta huolimatta minä herään yöllä siihen, että korvan juuressa inisee hyttynen! Enkä edes asu Kaštel Starin hyttysalueella, ympärilläni ei ole hetteikköjä, ei lammikoita, ei edes pusikoita. Siitä huolimatta makuuhuoneeseeni eksyy hyttynen. Ei ole helppoa ihmisen elämä. Eikä hyttysen. Hänen elämänsä nimittäin päättyi yöllä. Nyt sitten odotellaan kyseisen tyypin kavereita.

Tänään käsitellään työntekoa, palkkaa ja raha-asioita. Sitä ennen kuitenkin muutama vahva televisio-ohjelmasuositus. Näin keväisin allekirjoittaneen television täyttää hyvinkin tiiviisti jääkiekko kun Euroopan huippusarjoissa, ja Suomen Liigassa, pelataan play offs -pelejä. Maikkari tuuttaa lähes joka ilta jonkun pelin jostain sarjasta. Ja tuleehan niitä katsottua.

Vaan kyllä televisio tarjoaa muutakin viihdettä. Jopa sangen suositeltavaa sellaista. Muistanette varmaan Stranger Things -sarjan, jota olen hehkuttanut estottomasti. Nyt Netflixistä löytyi kyseisen sarjan luoneiden Dufferin veljesten seuraava tuotos nimeltään Something Very Bad Is Going To Happen. Odotukset olivat korkealla kun aloitin sarjan katselun ja kyllähän ne täyttyivät. Ainakin osittain. Uudesta sarjasta löytyy taattuun Duffer veljesten tyyliin kaikenlaisia omituisuuksia, koukkuja ja kikkoja, mutta ehkä tämä uusi sarja on kuitenkin hieman venytetty. Jos Stanger Thingsin jokainen tuotantokausi ansaitsi lähes kympin, tämä uusin saa vaikkapa kasin. 

Ja muuta katseltavaa. Netflixissä alkoi norjalainen Harry Hole -sarja, jolle vankka suositus. Erinomaisesti tehty, tuotettu ja kaiken pohjana on Jo Nesbøn taattu tarinankuljetus. Viihdyn Harryn seurassa erinomaisesti. Kuten viihdyn myös suomalaisen, Maikkarilta tulevan, Karkurit -sarjan parissa. Siinä on toki muutama epäuskottava juonenkäänne, mutta muuten sangen mukava sarja tämäkin. Mutta nyt päätän televisiokatsauksen tähän. Ja lähden töihin.   

Reilun viikon kuluttua alkaa henkilökohtainen kevätsesonkini.  Ensimmäinen ryhmä saapuu perjantaina ja sitten mennäänkin tukka putkella ympäri Eurooppaa aina toukokuun alkuun asti. Olen siis ihan kohta ihan oikeasti lähdössä töihin. Hetkeksi. 

Entäs ne toisten ihmisten työt? Onko Kroatiassa, tai tarkemmin täällä meidän huudeilla, töitä tarjolla? Lyhyt vastaus on että kyllä. Töitä rittää. Joten jos työskentely Dalmatiassa kiinnostaa, tällä hetkellä meidän piirikunnassa on avoinna 1363 työtehtävää. Kuten arvattavissa, eniten työntekijöitä tarvitaan ravitsemus- ja matkailualalla, jonne kaivataan niin kokkeja, tarjoilijoita kuin siivoojia. Ja vaikka luulisi, tai ainakin minä luulin, että tehtävät olisivat kausiluonteisia, yli puolet avoinna olevista hommista ovat ympärivuotisia. Eli yritykset etsivät kokoaikaisia työntekijöitä, lähinnä varmistaakseen samalla jatkuvuuden. Ei ihan joka vuosi tarvitse jännittää että löytyykö ihmisiä hommiin ja saadaanko ravintola auki vai ei. 

Mitä näissä hommissa sitten tienaa? Kroatian tilastokeskus on julkaissut alkuvuoden eli tammi-helmikuun palkkatilastot. Niiden mukaan mediaanipalkka tässä maassa on 1304 euroa kuukaudessa. Puolet ihmisistä siis ansaitsi tuota summaa enemmän, puolet vähemmän. Mediaanipalkka on muuten noussut 8,7% viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Veroaste Kroatiassa on progressiivinen ja vaihtelee 17-35,4% välillä hieman riippuen paikallishallinnon asettamista verokannoista. Myös eläkkeistä maksetaan progressiivista veroa, niissä veroaste on 10-30% riippuen eläkemäärästä ja asuinpaikasta. Keskimääräine eläke Kroatiassa on muuten 527 € kuukaudessa. 

Rahaa myös kuluu. Sitä kuluu mm. ruokaan, jonka hinnat ovat nousseet ja nousevat kuulemani mukaan yhä, koska maailmantilanne on mikä on. Hintojen nousu Kroatiassa ehti jo hieman tasaantua, helmikuussa inflaatio ei ollut “kuin” 2,6 %, mutta kiitos mm. Iranin sodan, hintojen pelätään taas lähtevät nousuun. Juuri nyt kerrotaan kananmunien hintojen nousseen 10%, lampaanlihan 7,2% ja naudan- sekä vasikanlihan jopa 20%. Eikä lähestyvä pääsiäinen, joka on tässä maassa yksi vuoden suurimpia juhlia, ainakaan tule laskemaan hintoja. 

Näin tällä kertaa. Aloitettiin hyttysellä ja päädyttiin lihatiskille ihmettelemään nousevia hintoja. Seuraavalla kerralla, joka on varmaan vähään aikaan viimeinen hetkeen johtuen edellä mainitusta työputkesta, sitten taas ihan jotain muuta. Palataan linjoille.  

Henkilökohtaista

Sunnuntai 22.3.2026 klo 16.12 - JariH

Jos olet lukenut juttujani useammin kuin kerran, olet taatusti huomannut että kirjoitusten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Tällä kertaa menemme siihen laitaan jossa minä kökötän. Ihan itse. Puhumme siis henkilökohtaisuuksia. Ja ihan vähän jostain muista asioista.

Se on talvikausi nyt virallisesti ohi. Ei pelkästään kalenterin mukaan vaan myös täällä kotona. Täällä on nimittäin pistetty extralämmittimet takaisin laatikoihin, teipattu laatikot kiinni ja siirretty ne kaapin syvyyksiin. Koska ihan kohta on huhtikuu. Joka on jo ihan täysi jollei nyt vielä kesä-,  niin ainakin  kevätkuukausi. Loppukevätkuukausi.

Lämpötila on toki hieman laskenut niistä kahdenkymmenen asteen lukemista joista saimme nauttia vielä parisen viikkoa sitten. Nykyään päivälämpötilat pyörivät 13-17 asteen tienoilla laskien öisin 7-10 asteeseen. Merivesi on juuri tänään 14 C.

Kesä, tai kevät, tuo mukanaan myös metsäpalokauden. Tuntuu että täällä palaa metsä jossain päin ihan jatkuvasti. Jo nyt. Se on hämmentävää sillä ei siitä nyt niin pitkä aika ole kun vettä tuli taivaalta lähes päivittäin. Luulisi että maasto on vielä sen verran kostea että sen syttyminen olisi epätodennäköistä. Mutta ei. Metsää palaa siellä sun täällä. Ymmärrän metsäpalot kesäkaudella, koska maasto on kuivaa, mutta miksi jo nyt?

Mikä sen metsän sitten sytyttää? Keväisin ihmiset polttavat roskia, yleensä pihoillaan mut myös luonnossa, ja jos/kun sitä tulta käsitellään huolimattomasti, tuli lähtee käsistä helposti. Kesällä roskien polttaminen on kielletty, mutta käsittääkseni juuri tällä hetkellä se on vielä sallittua. Vahingossa levinnyt tuli on yksi syy, mutta kyllä täältä löytyy myös tyyppejä jotka käyvät tuikkaamassa metsän palamaan ihan vaan siksi, että heidän mielestä se on kivaa…… jostain syystä. Onneksi asun sen verran kaukana puista, että metsäpalojen leviäminen tänne rantaan on mahdotonta. 

Sesonki on aivan kulman takana. Siis oma henkilökohtainen sesonkini.  Suomalainen ryhmämatkakausi alkaa suorien lentojen alkaessa, eli käytännössä huhtikuun alussa. Ja allekirjoittanut menee taas ympäri Balkania. Ja Eurooppaa. Itse asiassa olen käytännöllisesti katsoen koko huhtikuun töissä. Eli matkoilla. Aluksi pyöritään hetkinen Balkanilla jonka jälkeen siirrytään kiertelemään Eurooppaa. Juuri nyt näyttäisi vahvasti siltä, että tuo Euroopan kierros päättyy lopuksi Suomeen, joten ehkäpä vierailen kotimaassani tuolloin. Taisin käydä Suomessa viimeksi pari vuotta sitten ja nyt tänä keväänä mahdollisesti heti uudelleen. Toivottavasti onnistuu, olen tuosta Suomesta melkoisen innoissani. Karjalanpiirakkaa ja lihistä!

Vaan ei se matkanjohtajan homma pelkää reissaamista ole. Työt alkavat jo paljon ennen varsinaista matkaa, koska pohjatyöt. Homma ei suinkaan mene niin, että matkanjohtaja hyppää bussiin, ottaa mikin ja alkaa pälpättämään. Ei, kyllä hommia täytyy tehdä jo paljon ennen pälpättämistä. Täytyy tutkia kohteita, kaivella tietoja, paneutua historiaan, löytää pikku ankedootteja eri paikoista ja ihmetellä tilastoja. Eli kaivella jotain juttuja joista pälpättää. Vanhojen, useammin käytyjen kohteiden kohdalla ennakkovalmistauminen on pitkälti tietojen päivittämistä, mutta kun kohde on uusi, sen eteen pitää tehdä paljon enemmän töitä. Nyt huhtikuussa edessä paljon aivan uusia kohteita, joiden kanssa painetaan hommia juuri nyt. Vaikka itse matkaan on aikaa vielä kuukauden verran.

Silloin tällöin minulta kysellään, että asuuko Kaštelassa paljon suomalaisia tai muita ulkomaalaisia. Suomalaisia taitaa asua minun lisäkseni tasan yksi, terveisiä Marjolle, mutta tuntuu että kansainvälinen yhteisö olisi hiljalleen muodostumassa. Kenties jopa aktivoitumassa. Bulgarian Plovdivissa oli aikoinaan hyvinkin aktiivinen expats -yhteisö, siellä kokoonnuttiin säännöllisesti kerran viikossa, oli kirjoittaja- ja lukukerhoja, tehtiin retkiä kylpylöihin ja laskettelemaan, käytiin yhdessä konserteissa, tapahtumissa ja haikkaamassa. Täällä ei olla, ainakaan vielä, lähelläkään tuota tasoa.

Ero Kaštelan ja Plovidivin välillä on tietty se, että Plovdivissa asuu huomattavasti enemmän ulkomaalaisia. Vaan kyllä ulkkareita täältä meiltäkin tuntuu löytyvän. Ja kuten sanottu, yhteistyö ja tapaamiset tuntuvat olevan hiljalleen aktivoitumassa. Olin tuossa viikko sitten jopa hieman yllättynyt, kun kävin minulle ihan ensimmäisessä expats -tapaamisessa, kuinka paljon meitä täällä onkaan. Tuossa tapaamisessa oli tyyppejä jenkeistä, Saksasta, Englannista, Norjasta ja jopa Syyriasta. Ja yksi vanha ukko Suomesta. Eikä siellä ollut tietenkään kaikki, ei edes suurinta osaa, Kaštelassa asuvista ulkomaalaisista. Täytyy toivoa että toiminta lähtee kunnolla liikkeelle, sillä aina on kiva ja mukava tavata uusia ihmisiä. Kuunnella heidän kokemuksiaan ja saada vinkkejä kuinka taklata joskus hyvinkin haastavia kroatialaisia byrokratian koukeroita. Löytää ehkäpä jonkun kokemuksen perusteella kauppa josta löytyisi syömäkelposta naudanlihaa pihveihin. Vielä ei moista herkkua ole löytynyt.  

Näin tällä kertaa. Nyt ei menty siis suurempiin aiheisiin eikä asioihin vaan pysyttiin turvallisesti lähellä kotia ja omaa elämääni. Itseänikin jännittää jo, että mitähän seuraavaan juttuun keksii. Varmaankin taas jotain aivan erilaista. Käypä siis kurkkimassa. 

Vaikea elämä

Lauantai 21.2.2026 klo 10.50 - JariH

Kuulen usein, että kylläpäs sinä oletkin onnekas kun saat asua siellä palmun alla lämpimässä ja auringossa. Näitä viestejä tippuu varsinkin kun Suomessa paukkuu pakkanen tai tulee viistoräntää. Vaan ei se elämä täällä helppoa ole. Kyllä sitä vanha ihminen joutuu kärsimään ja taistelemaan arjen haasteiden kanssa täälläkin. 

Ensinnäkin ihmisen täytyy olla vaihtolämpöinen. Ja sopeutuva. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, asuntoja rakennettaessa eritysmiehet ovat istuneet todennäköisesti kahvilla. Aina. Niinpä kämpät, varsinkin hieman vanhemmat, ovat talvisin ihan järkyttävän kylmiä. Kylmyys pukkaa ovista ja ikkuinoista eikä lämpö pysy sisällä. Niinpä aamuisin talvisaikaan saattaa talossa olla helposti sellaiset 14-15 astetta. Kun tuolta peiton alta yön jälkeen kömpii, melko nopsasti sitä löytää vähintään sukat, jos ei peräti villasukat, jalkaan. Ja aika paljon muutakin vaatetta. Päivällä lämmöt sitten kyllä nousevat 17-18 asteeseen. Ja jos aurinko paistaa, varsinkin kun se paistaa suoraan ikkunasta olkkariin, saattaa lämpötila kivuta siellä jopa yli kahdenkympin. Sitä aurinkoa vaan näkee talviaikaan hieman harvemmin.  

Kesällä vaihtolämpöisen yksilön täytyy luoda nahkansa, sillä silloin kotona on kuuma. Joskus jopa tuskaisen kuuma. Kun ulkona pukkaa neljänkympin lämpöä, asunnossa, jonne paistaa aurinko suoraan sisään, ei paljon tuosta lukemasta jäädä. Ja kun pelkkä sohvalla istuminen pistää hikoilemaan, sitä saattaa joskus jopa kaivata talvisen pirtsakoita lämpötiloja. Onneksi tuosta vierestä löytyy Adrianmeri, jonne voi pulahtaa. 

Kun tuli tuo meri puheeksi, siirrytään seuraavaan aiheeseen. Eli meren aiheuttamiin ongelmiin. Joita ilmenee niitäkin talvikaudella. Kuten muutama juttu sitten kerroin, Adrianmeren suuttuessa se kipuaa helposti ylös kaukalostaan ja tulvii asuntoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Tänä talvena näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan lähes viikoittain. Rannan asukkaat ja ravintoloitsijat joutuivat nimittäin jälleen äyskäröimään vettä kiinteistöistään tämän viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kun etelätuuli, eli jugo, nosti meren jälleen rantatörmälle ja sitä kautta kylien vanhoihin kaupunkeihin. Tuntuu olevan melkoisen yleistä jostain syystä tänä talvena.

Henkilökohtaiseen elämääni ei vihainen Adrianmeri onneksi kovin kauheasti vaikuta. Asun noin 30 metrin päässä merestä, ja välissä on vielä puisto, joten ihan meille asti vesi ei jaksa kiivetä. On kuitenkin raskasta seurata kavereiden ja tuttavien, joilla on ravintoloita, baareja ja asuntoja meren lähellä, kärsivän toistuvasti lattialla vellovasta merivedestä. Eihän sinne cafebarin pääse  edes aamukahville kun lattialla on puoli metriä vettä. 

Entäs sitten tämä kieli. Alkuasukkaat täällä puhuvat vierasta kieltä. Kieltä, jota on täysin mahdoton oppia. Monestakin eri syystä. Ensinnäkin kroatiankieli pohjautuu ja perustuu 800 -luvulla kehitettyyn glagoliittiseen kirjoitukseen. Se on vanhin tunnettu aakkosto,  nykyisten slaavilaisen ja kyrillisen kirjoituksien edeltäjä. Tuntuu, että  kielen osalta täällä on jämähdetty jonkinmoiseen välitilaan, vieläpä melko lähelle 800 -lukua. Vaikka kyrillisiä kirjaimia ei käytetäkään. Mutta kieli itsessään on lähes yhtä haastavaa kuin kyrillinen kirjoitus. 

Muutama esimerkki. Kroatialaisissa aakkosissa on 30 kirjainta joista vain 5 on vokaalia. Niitäkin käytetään hyvin säästeliäästi, kuten vaikka saaren Krk nimestä, tai sanoissa prst (sormi) ja smrt (kuolema) voi päätellä. On täysin mahdotonta edes yrittää lausua ymmärrettävästi sanoja, joissa erilaisia konsonantteja on täysin sekaisessa järjestyksessä. Ja niitä sanoja riittää.

Entä ne konsonantit? Huoh. Kroatialaisista aakkosista ei löydy kirjaimia q, w, x tai y. Eikä luonnollisestikaan skandeja ä,ö tai å. Sen sijaan aakkosista löytyy erilaisia suhuja. Aivan riittävästi. Ässiä löytyy kaksi, se tavallinen s ja lisäksi suhu š. C kirjaimia kroatialaisissa aakkosissa on peräti kolme, on tavallinen c, mutta sitten on myös č ja ć. Eikä täällä luonnollisesti pärjätä yhdellä zetallakaan, sen tavallisen zetan lisäksi löytyy tietysti myös suhu ž. Kaiken tämän päälle on vielä hämmentävä d-kirjain, joka kirjoitetaan pienillä kirjaimilla đ ja suurilla Đ. Huomatkaa viivat kirjaimissa.  

Edellä siis esimerkkejä suhisevista kirjaimista kroatiankielessä. Ne kaikki suhisevat vielä eri tavalla siitä riippuen, minkälainen hattu kirjaimen päällä on. Ja ne pitää osata suhista oikein, sillä jos suhiset jonkun kirjaimen väärin, koko sanan merkitys saattaa muuttua aivan eriksi kuin mitä koitat sanoa. Ei ole ihan helppoa vanhalle ihmiselle. Suhista. Varsinkaan oikein. 

Vaikka nyt alkaa aika olla lopussa tämän kirjoituksen osalta, otetaan lyhyesti loppuun vielä yksi ongelma. Eli heiluva maailma. Järistykset. Meillä Dalmatiassa järisee toki sangen vaatimattomasti, ainakin tähän asti, mutta kun mennään hieman pohjoisemmaksi, siellä maa saattaa heilua melko rajustikin. Muutama vuosi sitten pääkaupunki Zagrebia ja Sisakin seutua heilutellut maanjäristys aiheutti melkoisia vahinkoja.  

Meillä täällä järistykset kyllä tuntee, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi ole rikkoneet paikkoja suuremmin. Viimeisin järistys näillä huudella oli viime tiistaina. Sen keskus, eli episentrumi, oli 54 kilometrin päässä ja voimakkuus 4,4 richteriä. Se on jo suhteellisen voimakas järistys. Ja kyllähän se heilutteli. Katselin kaikessa rauhassa jääkiekkoa televisiosta, kun tärinä alkoi. Heilui melko lyhyesti, mutta heilui kuitenkin. Tuon tiistain jälkeen on kuulemma heilutellut hieman lievemmin kolme-neljä kertaa, lähinnä öisin, mutta ne ovat kyllä menneet allekirjoittaneelle ohitse aivan täysin. 

Tässä siis muutama vanhan miehen elämää koskettavista asioista täällä palmun alla. Että ei se niin helppoa ole täälläkään. Jäi vielä muutama juttu kertomatta, joten ehkä niistä sitten seuraavilla kerroilla. Katsellaan mitä keksitään. Pysykääpä siis rattailla. 

Krnjeval - katumus ja uhrautuminen

Tiistai 17.2.2026 klo 9.41 - JariH

Katolisissa maissa on juuri nyt alkamassa, osittain jo alkanut, kaksi eri ajanjaksoa. Ensin täällä vietetään karnevaaliaikaa, jonka jälkeen ‘vaivutaan’ paastoon, eli valmistaudutaan pääsiäiseen. Pääsiäinenhän on yksi suurimmista katolisen kirkon juhlista. Samaan aikaan toki myös muslimit ja ortodoksit viettävät paastoaikaa. Eli näyttää olevan melko yleinen harrastus uskontopiireissä.

Karnevaaleilla on pitkä ja jopa hieman pakanallinen perinne katolisessa maailmassa. Niissä riehutaan ja herkutellaan, käännetään ‘järki väärinpäin’, mutta tavoitteena on myös ajaa pahat henget pois. Karnevaalien lopuksi poltetaan aina symbolinen hahmo, ‘krnje’, jonka polttamisen uskotaan puhdistavan menneen vuoden kaikki pahat asiat. Nykyään tuo hahmo on usein joku poliitikko jonka kansansuosion on romahtanut tai jonka tekemistä päätöksistä ei ole tykätty. Perinteinen ajatus nuken polttamisella on kuitenkin että kun ‘krnje’ palaa, päästään eroon pahoista hengistä. Nykyään näemmä siis poliitikoista. 

Vaan kyllähän karnevaaleihin saadaan liitettyä myös myös uskonto. Olemmehan katolisessa maassa. Karnevaaleja kutsutaan kroatiaksi nimellä ‘pokladni utorak’, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa ‘ennen paastoa’. Niinpä kun karnevaalit on vietetty, laskeudutaan katolisen kirkon paastoon. Sitä ennen kuitenkin siis riehutaan ja herkutellaan. Ja sitten rauhoitutaan. Kohti pääsiäistä.  

Karnevaaleja on vietetty viime viikonloppuna ympäri Kroatiaa pitkin poikin kyliä ja kaupunkeja. Ehkäpä se suurin juhla järjestettiin Rijekassa, josta on tullut aikojen saatossa eräänlainen karnevaalipääkaupunki tässä maassa. Rijekan karnevaali houkuttelee myös naapurimaiden edustajia paraatiinsa. 

Vaan osataan sitä meilläkin. Kaštel Starissa järjestetään tiistaina 17. helmikuuta, eli tänään, Donjokastela krnjeval eli Kaštelan oma, perinteinen karnevaalikulkue, jota on juhlittu jo 213 vuotta. Kuvat tässä jutussa ovat edeltävien vuosien karnevaaleista Kaštelassa. 

Kun pahat henget on saatu karkoitettua ja kevättä kutsuttu saapumaan, on aika vaipua paastoon. Pääsiäiseen ole enää kuin 46 vuorokautta ja siihen pitää valmistautua hengellisen harjoituksen, katumuksen ja uhrautumisen kautta. Eli paastoamalla ja tekemällä elämästä muutenkin mahdollisimman ankeaa. Jeesuskin paastosi, eli vaatimattomasti ja sangen ankeasti erämaassa 40 päivää ennen julkista toimintaansa. Paaston avulla muistellaan siis Jeesuksen kärsimyksiä ja irtaudutaan maallisista riippuvuuksista hengellistä uudistumista tavoitellen.  

Paastoamisessa on omat sääntönsä. Paasto alkaa tuhkakeskiviikkona, eli huomenna. Kaštelan karnevaalia seuraavana päivänä. Paasto kestää 40 päivää. Paastopäiviksi ei  lasketa sunnuntaita. Miksi, en tiedä. Ehkä tähänkin löytyy jokin uskonnollinen selitys.

Paasto alkaa siis 18. helmikuuta ja  huipentuu pääsiäiseen. Tarkemmin sanottuna kiirastorstain (2.4) iltaan, josta alkaa kolmipäiväinen pääsiäinen. Kiirastorstain jälkeen saa syödä vapaasti, vaikkakin paastoa jatketaan yleensä hiljaisen lauantain ja pääsiäissunnuntain (4-5.4) väliseen öiseen messuun asti. 

Paaston aikana ei kuitenkaan tarvitse olla ihan kokonaan syömättä. ‘Pakollisia’ rajoituksia ruokalistaan on muutama; tuhkakeskiviikkona (18.2), eli siis päivänä joka aloittaa paaston, on sallittua syödä vain yksi iso ateria. Lihansyönti on tuolloin kokonaan kielletty. Myös kaikki perjantait ovat paaston aikana lihattomia. Ja vaikka paastorajoitukset koskevat vain 18-59 vuotiaita, lihattomuus ulottuu jo 14 -vuotiaisiin. 

Ruokailurajoitusten lisäksi monet katoliset keksivät kaikenlaisia muita elämäänsä ankeuttavia määräyksiä. Koska on paastoaika, ja Jeesuskin kärsi, ihmiset saattavat rajoittaa television katselua, somen käyttöä, lopettavat karkinsyönnin tai viinan juonnin, jotkut lopettavat jopa seksin harrastamisen. Koska pitäähän sitä kärsiä. Kun Jeesuskin kärsi

Vihdoin koittaa se paaston tärkein, ja kaikkein surullisin, päivä. Pitkäperjantai. Se on koko paaston hiljaisin ja kärsimystä täynnä oleva päivä. Raamatun mukaan Jeesus tuomittiin, ruoskittiin ja ristiinnaulittiin nimenomaan pitkäperjantaina. Ja niinpä perjantaita kunnioitetaan kaikin mahdollisin tavoin. 

Kun pitkäperjantai on lusittu, on vuorossa hiljainen lauantai jolloin virallinen paasto siis ei enää ole voimassa, mutta joka on perinteisesti edelleen hyvin rauhallinen ja hiljainen päivä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (4.-5.4.) järjestetään lähes kaikissa kirkoissa pääsiäisyön messu, jonka jälkeen sokka onkin sitten irti. Rajoitukset poistuvat ja bileet on valmiit alkamaan. 

Pääsiäissunnuntaina, yön messun jälkeen, ihmiset kokoontuvat yhteen, järjestävät juhlia perheen ja ystävien kesken. Syödään ja juodaan kunnolla, sillä tulihan sitä  paastottua ja rajoitettua kaikenlaisia nautintoja jo 46 päivää. Pöydät notkuvat lammasta, possua, kinkuja, juustoja ja makeita herkuja. Kaikki huuhdellaan alas viinillä, oluella ja tietysti rakijalla. Saattaapa joku harrastaa jossain välissä vähän seksiäkin jos/kun sitäkin on 46 vuorokautta pihdattu. 

Siinä voi muuten vatsahapot olla melko kovilla jos on noudattanut paaston määräyksiä kovin tiukasti ja sitten yks’kaks alkaa vetämään kaikenlaisia herkkuja kaksin käsin. Voi olla pienimuotoinen jono toilettiin. 

Näin tällä erää. Saitte lyhyen johdatus katoliseen pääsiäiseen. Totuuden nimessä on todettava, ettei tuo paastoaika kovin kauheasti tälläisen maahanmuuttajan elämään vaikuta. Pääsiäisen aikaan on toki kaikki paikat kiinni, mutta muuten mennään ihan tavallista arkea. Oli paasto tai ei. 

Seuraavaksi sitten taas jotain ihan muuta. Pysykääpä siis kyydissä.

Väki vähenee - ja lisääntyy

Maanantai 12.1.2026 klo 19.32 - JariH

Puolisen vuotta siihen meni. Siihen että opin taas kuinka nukkutaan. Tässä on käynyt nimittäin sillai hassusti, että kun muutin viime kesän alussa takaisin Kroatiaan, unohdin taidon nukkua. Se tuskin katosi muuton, Kroatian tai edes Kaštel Starin takia, siihen vaikutti moni muukin asia, mutta nyt siis, puolen vuoden kärvistelyn jälkeen tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Taas nukutaan! 

On sangen hämmentävää sen jälkeen kun on tottunut heräämään puoli viideltä joka aamu, nykyään aamulla kelloon kurkkatessa se onkin jo seitsemän! Ja mittari ranteessa kertoo unta kertyneen yli seitsemän tuntia, joskus jopa lähes kahdeksan. Päivä lähtee ihan eri tavalla käyntiin kun on nukkunut kunnolla vaikka tuntuukin, että on koko ajan pari tuntia myöhässä joka paikasta kun kaikki päivän rutiinit tapahtuvat viiveellä.  

Se henkilökohtaisuuksista. Nyt tilastoihin. Koska niistä on aina mukava puhua. Puhutaan väkiluvuista. Ja niiden kehityksestä. 

Kroatia on kärsinyt jo pitkään maastamuutosta. Nuoret ihmiset, perheet, ovat muuttaneet ulos maasta paremman elämän ja leveämmän leivän perässä. Kun Kroatia itsenäistyi vuonna 1991, maassa asui 4,7 miljoonaa ihmistä. Nykypäivänä, viime viikolla julkaistun tilaston mukaan, väkimäärä on tippunut 3,8 miljoonaan. Tärkeimpänä syynä lähes miljoonan ihmisen ‘menettämiseen’ pidetään maastamuuttoa, vaikkakin Kroatiassa myös kuollaan huomattavasti enemmän kuin synnytään. 

Viime aikoina tämä negatiivinen väestökehitys näyttäisi hentoja merkkejä että se olisi vihdoin kääntymässä. Juuri julkaistun tilaston mukaan vuonna 2024 Kroatian väkiluku kasvoi nimittäin huimasti. Se kasvoi peräti 6.547 ihmisellä. Eli jopa 0,2 prosenttia! Siis semmoisen vajaan jäähallilisen verran. Mutta kasvanut kuitenkin. 

Kasvu liittyy kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Kroatiaan muuttaneista lähes puolet oli ulkomaalaisia, jotka tulivat tänne töihin tai sotaa pakoon vaikkapa Ukrainasta. Mistään suuresta kroaattien paluumuutosta kotiin ei siis ollut kysymys. Vieläkään. Minähän en muuten näihin maahanmuuttajiin sisälly, koska palasin tänne vasta vuonna 2025.

Kroatian luonnollinen väestönkehitys on negatiivinen, kuten monessa muussakin länsimaassa. Täällä siis kuollaan enemmän kuin synnytään. Ja kun peitto ei heilu, väestö vanhenee. Kroatia onkin yksi Euroopan vanhimmista maista, maan keski-ikä on 45,4 vuotta, jolla se sijoittuu vanhemmuustilastossa Euroopassa sijalle seitsemän. Vanhimmat kansat löytyvät Italiasta (47,1), Portugalista (47,1), Bulgariasta (46,9) ja Kreikasta (46,9). Suomalaisten keski-ikä 43,4 vuotta. Nuorimpia kansalaisuuksia Euroopassa ovat Irlanti (39,4), Luxemburg (39,7), Malta (39,8) ja Kypros (40,6). 

Olipas siinä kunnon tilastopläjäys! Ja numerorumba. Huh. Nyt takaisin maanpinnalle ja Kaštelaan. Kuinka väestö on kehittynyt täällä meidän kylillä? Ja onhan se  kehittynyt. Kaštela on nimittäin neljänneksi eniten uusia ihmisiä kerännyt kaupunki koko Kroatiassa. Vuonna 2024 Kaštelan väkimäärä kasvoi 719 ihmisellä. Se ei ole ihme, sillä kaupunki panostaa ihan kunnolla mm. lapsiperheiden infraan ja heidän viihtyvyyteen. Tänne on rakennettu uusia päiväkoteja ja leikkipuistoja, kaupunki maksaa extrakorvausta uusista vauvoista jne. Jotta saataisiin lisää kaštelalaisia. Nuoria sellaisia. 

Kroatiassa muuten lapsilisän suuruus riippuu vanhempien tuloista ja lasten lukumäärästä. Se pyörii välillä 30-100 € kuukaudessa per lapsi. Lisäksi valtio maksaa kertaluonteisen korvauksen jokaisesta uudesta kroaatista. Tämä korvaus on 618 € per lapsi. Tuo edellä mainittu Kaštelan kaupungin oma korvaus uudesta vauvasta on muuten 1000 € ensimmäisestä ja toisesta lapsesta, kolmannesta saa 3000 €, neljännestä 4000 € ja siitä eteenpäin jokaisesta uudesta tyypistä 5000 €. 

Imu Kaštelaan on nähtävissä myös aamulenkeillä. Tänne on rakennettu, ja rakennetaan yhä, uusia taloja. Niin omakoti- kuin kerrostaloja. Nykypäivänä uudet talot tehdään hieman kauemmaksi rannasta,  on kuulemma jonkinlainen statussymboli rakentaa talonsa läheisen vuoren rinteelle. Hieman kauemmaksi vanhoista kylistä rannalla. Tämäkin on siis kääntynyt vuosisatojen saatossa. Vielä 1500 -luvulla väki muutti vuorilta juurikin rannikolle sinne rakennettujen linnojen suojiin turvaan, mutta nyt siis heti reilun viidensadan vuoden kuluttua porukka haluaa, jostain syystä, takaisin rinteille. En ymmärrä.  

Näin tällä kertaa. Paljon numeroita, paljon tilastoja. Toivottavasti jaksoitte kahlata läpi. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tai sitten ei. Katsellaan. Ja palataan.

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Kroatian itsenäisyyspäivät

Sunnuntai 22.6.2025 klo 12.54 - JariH

Olen saanut kyselyjä, että kuinka mm. Googlen kalenterissa esiintyvä Kroatian itsenäisyyspäivä 25. kesäkuuta vaikuttaa esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoihin. Kysyin tuosta päivästä ystäviltäni täällä Kroatiassa, ja hämmennys oli suuri. He eivät aidosti tunnistaneet koko “juhlapäivää”. Kyselivät toisiltaan, että mikä itsenäisyyspäivä meillä on ensi viikolla? Eikä kenelläkään paikalla olleista ollut minkäänlaista tietoa ao. päivästä. 

Selvittelin asiaa. Ja on pakko todeta, että kaikki ne kolme päivää, joita voidaan kutsua eri syistä Kroatian itsenäisyyspäiväksi, ovat kieltämättä hieman haastavia. Mutta koitetaan. 

Päivä numero yksi, eli juurikin tuo 25.06. on kuin onkin ihan oikea itsenäisyyspäivä (Dan neovisnosti). Tuona päivänä vuonna 1991 Kroatia julistautui itsenäiseksi ja aloitti irtautumisen Jugoslavian liittotasavallasta. Tämä johti Kroatian serbivähemmistön kapinaan, jota Jugoslavian kansanarmeija ja Serbia tukivat. Pian tämän jälkeen alkoikin sitten laajat aseelliset yhteenotot jotka johtivat kesällä 1991 alkaneeseen täysimittaiseen sotaan. Mutta se on sitten kokonaan eri juttu. Ei siitä tässä nyt sen enempää.

Nykypäivänä tämä 25.06. ei ole kroaateille mitenkään erityinen päivä. Se ei ole vaikkapa kansallisen vapaapäivä. Niinpä vastauksena tuossa alussa esitettyyn kysymykseen, että miten tuo päivä vaikuttaa aukioloihin, vastaus on että ei mitenkään. Se ei näy eikä kuulu lainkaan tavallisessa arjessa. Se on lähinnä muistopäivä, jolloin muistetaan vain historiallista itsenäisyysjulistusta ja lähtöä Jugoslavian kainalosta.

Seuraava juhlapäivä, päivä kaksi, jota voitaisiin kutsua itsenäisyyspäiväksi löytyy lokakuusta. Lokakuun 8. päivä 1991 Kroatian hallitus katkaisi kaikki siteet Jugoslaviaan. Tätä päivää on aiemmin vietetty itsenäisyyspäivänä, mutta nykyään se on “vain” parlamentin päivä, Dan Hratskoga sabora. Vuonna 1991 Kroatian itsenäisyyspyrkimykset olivat väliaikaisesti jäädytetty kolmeksi kuukaudeksi ja jäädytys päättyi lokakuussa 1991. 

Mutta kun riittävän kauan kaivaa, niin löytyyhän se oikea itsenäisyyspäivä. Tai ainakin päivä, jota juhlitaan Kroatiassa vähän niinkuin Suomen itsenäisyyspäivää joulukuussa. Kroatiassa tuo päivä toukokuun 30. päivä (Dan državnosti). Se on päivä joka vaikuttaa myös arkielämään, silloin saattavat kaupat olla kiinni ja se on kansallinen vapaapäivä. Kyseinen päivä ei liity suoranaisesti mitenkään varsinaiseen itsenäisyysjulistukseen eikä Kroatian itsenäistymiseen. Tuolloin 30.05.1990, eli reipas vuosi ennen varsinaista Jugoslaviasta irtaantumista, Kroatiassa kokoontui ensimmäinen moderni parlamentti, jota nyt siis päätetty juhlia.  

Tässä siis lyhyt yhteenveto kaikista kolmesta päivästä, joita kaikkia voitaisiin hyvällä omallatunnolla kutsua Kroatian itsenäisyyspäiväksi. Toivottavasti tämä selvitti asioita, jos ne ovat öisin valvottaneet.

Maitojuna?

Tiistai 3.6.2025 klo 23.00 - JariH

“Ethän sinä siellä kuitenkaan pärjää! Tulet hetken kuluttua maitojunalla takaisin. Mitä sinä vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja vieraiden ihmisten keskuudessa teet? Et kuitenkaan viihdy siellä. Kaikki muutos on aina pahasta.”

Siinä pieni katsaus siihen, minkälaisia kommentteja sain melko tarkkaan tasan 9 vuotta sitten kun pakkasin henkilökohtaiset tavarat, taistelutoverini Rocky the Dogin ja ilmoitin muuttavani Kroatiaan. No, nyt reissussa on kulunut yhdeksän vuotta, asunto, paikkakunta ja jopa maa on vaihtunut matkan varrella, todella paljon on ehtinyt tapahtua, mutta ei sitä paljon puhuttua maitojunaa ole näkynyt. Paitsi nyt. Nyt se juna sitten saapui.  

Juna vaan näyttäisi olevan hieman eri maitojuna kuin nuo alussa mainittujen kommenttien/ennustusten viljelijät aikoinaan olettivat. Askel taaksepäin otetaan, mutta ei kuitenkaan ihan lähtöpisteeseen, eli Suomeen, asti. Ei, nyt palataan sinne, mistä koko tämä ulkomaan vaellus aikoinaan alkoi. Palataan kylään, johon Suomesta silloin lähes vuosikymmenen sitten alunperin muutin. Palataan vähän kuin “kotiin”.

Tiedättekö sen tunteen, kun kävelee kolmen vuoden jälkeen tutuilla huudeilla? Kun huomaa, että tuo talo, jota silloin kolme vuotta sitten remontoitiin, on tullut valmiiksi. Ja tuo toinen ei. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Olemmehan kuitenkin Dalmatiassa. Tai että tuo kahvila on vieläkin paikoillaan ja toiminnassa. Vaikkakin vaihtanut vuosien saatossa nimeään. Ja tuohon on tullut lopultakin vuosia kestäneen remontin jälkeen uusi paikka. Tai kun menet kolmen vuoden takaiseen kantapaikkaan, tiskin takaa kuuluu ensimmäisenä huuto: LazyFinn! Kun kaikki on paikoillaan. Kun kaikki on ennallaan. Jopa torimummo muistaa sinut. Nyt pitäisi vaan itse sijoittaa itsensä takaisin siihen, minkä luuli joskus kolmisen vuotta sitten jättäneen taakseen lopullisesti. Pitäisi päästä takaisin dalmatialaiseen ajatus- ja elämänmuotoon. Josta taatusti tulen kirjoittamaan lisää tulevaisuudessa. 

Tilanne on siis nyt se, että olen muuttanut takaisin Kaštelaan, olen muuttanut Kaštel Stariin, itseasiassa olen muuttanut takaisin juurikin siihen asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan. Syitä takaisin paluuseen voi olla useita, mutta päällimmäisenä on Adrianmeri. Joka sijaitsee nyt noin 30 metrin päässä asunnosta. Toinen syy saattaa olla, että ehkä sitä ensimmäisen kuuden vuoden ulkomailla asumisen aikana omaksui jollain tavalla tämän dalmatialaisen elämänmuodon ja tottui näihin paikallisiin tapoihin, jotka tosin melko usein ihmetyttivät ja hämmensivät. Joskus melkoisen isosti. Mutta silti, en voi kieltää, että kyllähän se  aikamoisen hyvältä tuntuu palata takaisin. 

Tämä hyvänolon tunne tulee, tiedän sen jo nyt, muuttumaan tammikuun pimeydessä, tuulessa ja koleudessa. Tulen tammikuussa ihmettelemään suuresti, että mikä ihme minut oikein sai palaamaan. Kylillä ei näy ketään, kaikki paikat ovat kiinni, missään ei tapahdu mitään, ei siis yhtään mitään, lämpöä on viisi astetta ja tuulee noin miljoona kilometriä tunnissa. Pohjoisesta. Feels like -15 C. Silloin mielessä käy taatusti, että mitä ihmettä minä täällä teen. Tästäkin tulette taatusti saamaan päivityksiä tulevaisuudessa. Epätoivoisia sellaisia. 

Mutta täällä sitä siis taas ollaan Kaštelassa. Tarkemmin sanottuna Kaštel Starissa. Joten jos olette tulossa Kroatiaan, Splitiin tai peräti Kaštelaan, ottakaapa yhteyttä. Käydään kahvilla (kaljalla). Lupaan antaa teille sisäpiiritietoa, kertoa kaupungin historiasta ja vinkata mitä täällä kannattaa tehdä. Ja ennen kaikkea mitä ei. 

Georgi - perusbulgarialainen

Sunnuntai 16.2.2025 klo 16.56 - JariH

Minulta kysellään toistuvasti, että minkälaista siellä Bulgariassa on asua ja minkälaisia ihmisiä ne bulgarialaiset oikein ovat. No, tutustutaan. Tutustutaan Bulgariaan, maan tapoihin ja ihmisiin. Tutustutaan Georgiin. Georgi on perusbulgarilainen. 

Lähdetään siitä, että Bulgariassa mikään ei toimi, mutta kaikki onnistuu. Täällä on turha yrittää etsiä palvelua tai tuotetta netistä - ei, Bulgariassa homma toimii niin, että Georgi tuntee Ivanin, joka puolestaan tuntee Dimitarin, jonka serkun kaveri pystyy auttamaan sinua. Ja auttaa. Kun homma on valmis, ja jos siitä tehdään lopulta yhtään minkäänlaisia papereita, mikään ei kuitenkaan ole valmista ennen kuin papereissa on vähintään kaksi leimaa. Per paperi. Tömps tömps. Vasta kun papereissa on riittävä määrä leimoja asia on virallista. Leimat ovat on tärkeitä. En laskenut, mutta väitän että kun avasin pankkitilin, papereihin, joita oli vähintään riisi, iskettiin useampi kymmenen leimaa. Kunhan olin ensin pistänyt nimeni jokaiseen. Olo oli kuin filmitähdellä allekirjoitustilaisuudessa.   

Kun asia sitten lopulta on virallinen, se pitää arkistoida. Bulgariassa kaikki, oli kyse sitten lääkärissä käynnistä, jonkun maksusuorituksen tekemisestä tai virastossa asioimisesta, tallennetaan vihkoon. Harmaa, hiirenkorville kulunut vihko, joka on todennäköisin peräisin jostain 1970 -luvulla kaivetaan esiin, siihen tehdään kuulakärkikynällä hieroglyfiset merkinnät ja näin asia on arkistoitu. On melko hämmentävää, että kun maksan vaikkapa auton vuokrapaikan, käteisellä tietysti, saan kuitin tietokoneesta, mutta minun nimi, auton rekisterinumero ja kuitin numero arkistoidaan tuohon edellä mainittuun vihkoon. Jokaikinen kuukausi.  Koska näin pitää tehdä.    

Sivumennen sanoen, koittakaapas lukea bulgarialaista käsinkirjoitettua tekstiä. Takaan ettei onnistu. Täällä on käytössä kyrilliset kirjaimet ja kun niitä väännetään käsin kaunoksi, kaikki kirjaimet näyttävät samalta. Täysi mahdottomuus saada selvää. Suomalaisen lääkärin kirjoitukset ovat selkokielisiä bulgarian kaunokirjoituksen rinnalla. 

Mutta se normiarki? No, Georgi käy töissä. Mutta ennen kuin hän menee työpaikalleen, hän juo kahvia. Automaatista ja ulkona työkavereiden kanssa seisoskellen. Bulgariassa on toki kahviloita, mutta ihmiset seisoskelevat ulkona työpaikkojensa ulkopuolella ja juovat viereisestä kahviautomaatista ostettua kahvia. Pahvimukista. Automaatteja löytyy katukuvasta lähes jokaiselta nurkalta ja niitä myös käytetään. Valikoima on laaja ja hinnat selkeästi edullisemmat kuin kahviloissa. Kuppiin valuu pari senttiä kahvia, josta suomalaisiin isoihin kuppeihin ja suodatinkahviin tottunut ei tule kuin vihaiseksi. Dimitri ja kumppanit sen sijaan saattavat nauttia tästä naurettavan pienestä kahviannoksesta tuntitolkulla. Ja polttaa tupakkaa. Sillä lähes kaikki bulgarialaiset polttavat. Aina ja joka paikassa. Olen melko varma, että nämä vetävät tupakkaa jopa hammaslääkärissä.  

En tiedä mistä Dimitri kavereineen juttelee kahvia juodessaan, mutta epäilen heidän puhuvan kansallisesti merkittävistä asioista. Eli haukkuvat poliitikkoja, maan hallitusta ja yleistä menoa maassa. Koska aina pitää valittaa. Keskenään. Mutta vaikka kaikki on huonosti ja menossa päin helvettiä, Bulgaria on kuitenkin paras paikka maailmassa. Ja kaikki muut maat ovat väärässä. Eikä maassa asuvilla ulkomaalaisilla ole minkäänlaista oikeutta sanoa yhtään mitään negatiivista Bulgariasta. Sillä eihän Bulgariassa ole mitään vikaa. Kysykää vaikka Dimitriltä. Ja jos ei kelpaa, aina voit muuttaa pois Bulgariasta. Mitä sinä täällä valitat?

Työpäivän lomassa Dimitri käy jonottamassa. Koska jonottamisen, jos jotain, bulgarialaiset osaavat. He jonottavat pankkiin, rahanvaihtopisteisiin, pikaruokapaikkoihin, kaupan kassalle - ihan joka paikkaan. Tämä saattaa olla perua iloisesta sosialistiselta kaudelta, jolloin kun näit jonon kaupan edessä, kävelit automaattisesti jonottamaan, sillä tarjolla oli todennäköisesti jotain herkkua, Tai ainakin jotain syötävää. Nykyään tarjolla on toki ihan kaikkea, mutta jonotuskulttuuri lienee peräisin historiasta.    

Jos bulgarialaiselta kysyy jotain, ihan mitä tahansa, vastaus on hyvin suurella todennäköisyydellä ‘moze bi’. Eli ehkä. Koska mikään ei ole mustavalkoista, kaikki on enemmänkin pohjalta ehkä. Asiat voivat olla joko näin tai sitten ne ovat noin. Kaiken lisäksi kun Dimitri sanoo kyllä, hän heiluttaa päätään sivusuunnassa, joka kaikkialla muualla tarkoittaa ei. Bulgariassa se tarkoittaa kyllä ja pään nyökytys puolestaan ei. Juuri tasan päinvastoin kuin mihin me olemme tottuneet. Miksi? En minä tiedä. Varmaan ihan vaan siksi, että tämäkin asia olisi mahdollisimman epäselvä. Aivan kuten ne kyrilliset kirjaimet. 

Viikonloppuisin Dimitri rentoutuu. Ja grillaa. Lihaa. Koska bulgarialaiset syövät lihaa. Paljon. Dimitrin lempparigrillattava on kebache, joka on paikallinen cevapi, mutta ilman lampaanlihaa. Kebache kylkeen liitetään kierremakkara nimeltään karnache, shopska salaatti ja suolainen piirakka banitsa. Joskus voidaan, jos halutaan syödä kevyemmin, nauttia myös kaali- tai viiniköynnöslehtiin käärittyjä jauhelihatäytteisiä kääryleitä, eli sarmia. Tässä tulee vihannespuoli ikään kuin vahingossa kaupan päälle.  

Joskus Dimitrillä käy vieraita. Tuolloin pääosaan nousee Dimitrin mummo, Baba. Joka luonnollisesti asuu Dimitrin perheen kanssa ja hoitaa perheen lapsia kun aikuiset käyvät töissä. Baba pitää huolen siitä, että vieras saa riittävästi ruokaa. Vaikka sanoisit, että nyt en kyllä jaksa syödä enää mitään, Baba ilmoittaa, että ‘kyllähän sinun pitää ottaa vielä vähän lisää koska olet niin laiha, että kuolet ihan kohta nälkään’. Niinpä lähdet kotiin vähintään kolme kiloa painavampana. 

Jos lähdet. Dimitri tarjoilee nimittäin ruoka- ja ihan kaikkena juomana itsetehtyä rakijaa. Eli itse tehtyä raakaa viinaa. Varsinkin maaseudulla jokaisessa torpassa valmistetaan rakijaa, ja niinpä se toimii, ei pelkästään juomana, vaan myös kaikkien ongelmien ratkaisijana. Vaikkapa lääkkeenä. Olipa sinulla flunssa, murtunut jalka tai eksistentiaalinen kriisi - sairaudet hoidetaan ja kriisit ratkaistaan rakijalla. Dimitrin mielestä rakija on antibiootti ja masennuslääke. Ja jos se auta, sinä olet ottanut sitä vain liian vähän. 

Sitten kun heräät aamulla, ja niitä sairauksia ja kriisejä on hoidettu oikein huolella, oloon auttaa tietysti pikku tujaus rakijaa. Koska se on ratkaisu kaikkeen. Sen lisäksi Baba kantaa pöytään skembe corba -keittoa. Keitto on valmistettu joko lehmän tai lampaan vatsalaukusta. Se on oikeasti niin pahaa, että epäilen vahvasti kankkusen puhtaasti vain pelästyvän keiton makua ja häviävän siksi. Dimitri ja hänen kaverinsa sen sijaan nauttivat skembe corbaa suurella ruokahalulla. Ja ottavat rakijaa. 

Näin on Bulgaria, Dimitri ja bulgarialainen elämäntyyli käyty läpi. Ja varmaan poltettu kaikki sillat paikallisiin ystäviin. Ei taida puhelin kauheasti enää soida eikä minua kutsuta yhtään mihinkään kun ovat lukeneet tämän jutun käännösohjelman avulla. Vaan kun tämä oli niin mukavaa ja kivaa jatketaan seuraavaksi vaikka Kroatiaan. Ja tutustutaan paikalliseen elämään ja paikalliseen Ivaniin. Noin viikon päästä. Stay siis tuned!

Kesäkuu 2024

Tiistai 21.1.2025 klo 14.38 - JariH

Taisin tuossa joku kuukausi sitten uhkailla, että kesäkuusta alkaen jutut ovat pitkiä ja polveilevia. Ja niin ne näyttävät olevan. Koska niin paljon on sattunut ja tapahtunut. Ja on niin paljon kerrottavaa. Kun valmistauduin kirjoittamaan tätä juttua, huomasin, että kovasti pitää karsia tapahtumia, reissukohteita ja muita nähtävyyksiä. Jotain on pakko jättää pois. Jopa kuvia. Mutta mennään. Vaikka vähän lyhennettynä. 

Ennen kuin aloitetaan reissut, käydään lääkärissä. Tai itse asiassa useammassa lääkärissä. Kyseessä on siis pari kuukautta sitten löydetyn pääpatin, jota ammattikielellä kutsutaan kai aneurysmaksi, jälkitarkastus. Otettiin MRI -kuva, nähtiin kolme lääkäriä ja todettiin, että pään onteloissa ei edelleenkään ole sen suurempia pullistumia Sen sijaan siellä on polyyppeja. Jotka ovat siis hyvänlaatuisia nenä- ja korvakäytävien limakalvopullistumia. Yhden lääkärin mukaan löytyneet pullistumat olivat “suurimmat mitä hän on koskaan nähnyt”, toisen lääkärin mukaan taasen “ihan normaalikokoisia”. Kummankin mielestä ne olisi kuitenkin hyvä leikata jossain välissä pois. Hyvä on, jossain välissä sitten. Toistaiseksi ne eivät haittaa menoa. Joten pullistelkoot kaikessa rauhassa. 

Itse reissut alkoivat pikaisella vierailulla Kreikan Kavalassa, joka oli sangen mäkinen, mutta muutoin mukava kaupunki. Ja sijaitsee ihan tuossa naapurissa, eli 250 kilometrin päässä Plovdivista. Pikkaisen kierreltiin toki myös ympäristöä, ja voidaankin  todeta, että jos historia on Plovdivissa esillä ihan joka paikassa, kyllä sitä samaista historiaa löytyy Kreikastakin.Tuli nimittäin käveltyä mm roomalaisessa Philippos -kaupungissa. Erinomaisen hyvin säilyneillä kaupungin raunioilla. Ehdoton käyntisuositus. 

Kreikan jälkeen sitten ihan tosissaan reissulle. Ensin Mustanmeren bulgarialaiseen rannikkokaupunki Burgasiin, josta lento Puolan Krakovaan. Sieltä lyhyt, yhden päivän, pistäytyminen Varsovaan, jonka jälkeen siirtyminen Katowiceen. Katowicen pääkohde oli Auschwitzin keskitysleirimuseo, joka oli todella vaikuttava ja koskettava, jopa liikuttava, kokemus. Veti sangen hiljaiseksi kun näki, koki ja kuuli asioista joita kyseisellä leirillä oli tapahtunut. Jälleen kerran vahva suositus käynnille.

Katowicesta hypättiin junaan, jonka kyydissä takaisin Krakovaan, josta lento Saksan Memmingeniin. Memmingen on pienen pieni kaupunki lähellä Muncheniä, jonne ns. halpalentoyhtiöt, kuten vaikkapa Ryanair, lentävät koska Munchenin kenttä on niille liian kallis. Memmingenistä pääsee Muncheniin sangen joustavasti, sieltä menee paikallisjuna about kerran tunnissa Munchenin päärautatieasemalla. Matka kestää vähän reilun tunnin. 

Ja sitten alkoi “The Suunnitelma”. Roadsurfer -niminen asuntoautovuokraamo tarjoaa edullisia asuntoautovuokrauksia ihmisille, jotka haluavat siirtää yhtiön autoja paikasta a paikkaan b. Eli siirtää autoja heidän vuokrauspisteiden välillä. Roadsurfer kutsuu näitä vuokrauksia rallyiksi. Ja rallylle oltiin menossa. Asuntoauto Munchenista, joka pitäisi ajella Espanjan Sevillaan. Ja näin tehtiin. Reissukohteita, kiinnostavia paikkakuntia ja nähtävyyksiä alkoi matkan aikana kertymään siihen tahtiin, että kaikkien käytyjen paikkojen esittely tässä yhteydessä on täysin mahdotonta. Viisainta lienee siis keskittyä tärkeimpiin kohteisiin, niihin jotka tekivät jonkinlaisen vaikutuksen. 

Matkalle sattui useampikin sellainen kohde/kaupunki, josta tiesi jo etukäteen jotain ja jonka osasi odottaa tarjoavan mielenkiintoisia ja/tai kauniita maisemia ja kokemuksia. Mutta kyllä matkalle mahtui myös yllätyksiä, josta ei etukäteen välttämättä ollut kuullutkaan tai joista ei osannut odottaa mitään. Mainittakoon muuten tähän väliin, että tuo reissu, Munchenistä Sevillaan, on tällaiseen siirtoajoon hieman liian pitkä, varsinkin kun aikaa on vain seitsemän päivää. Ja varsinkin jos haluaa nähdä asioita. Kilometrejä kertyy kuitenkin reilut 2.400. Tämä ensimmäinen Rally olikin hyvin paljon läpiajoa ja suorittamista. Olkookin, että kyllähän sitä kuitenkin tuli nähtyä ja koettua melkoisen paljon matkan varrelle osunutta kaunista ja mieleenpainuvaa.

Ja mitä se sitten maksaa?

Keskiviikko 8.1.2025 klo 16.08 - JariH

Minä saan aika ajoin, itseasiassa melko tasaisena virtana, kysymyksiä siitä, että kuinka paljon se asuminen siellä Balkanilla oikein maksaa. Niinkuin vaikka Suomeen verrattuna. Olen vastaillut tiedusteluihin säännönmukaisen epäsäännöllisesti, mutta koska kiinnostus tuntuu taas nostavan päätään, vastaillaan nyt taas. 

Keräsin hintatietoja keskittyen pääsääntöisesti sivustoillani esiteltyihin maihin. Eli Balkanin maihin. Keräsin tiedot sangen mainiolta Numbeo -hintasivustolta. Se on sivusto, joka ei välttämättä tuota viimeisen päälle akateemista tietoa tyyliin EU:n oma tilastosivu Eurostats, vaan perustaa tietonsa ihan tavallisten ihmisten normikulutukseen. Käytännössä sivuston käyttäjät raportoivat asuin/vierailupaikkojensa hinnoista ja Numbeo kokoaa ne sitten yhteen. Näin ollen, ainakin teoriassa, sivustolla olevat hinnat ovat 'se viimeinen tieto', koska käsittääkseni tietokantaa päivitetään sangen aktiivisesti. Viralliset tilastosivut laahavat aina väkisinkin hieman jäljessä. 

Joten listauksiin. Numbeo on koostanut elintarvikkeiden, sähkön, veden ja vaatetuksen hinnat ja laskenut kuinka paljon tarvitset rahaa ruokaan ja normielämiseen eri kohteissa. Ilman vuokraa tai asumiskustannuksia. Halvin paikka Balkanilla tämän listauksen mukaan on Pohjois-Makedonia, siellä rahaa tarvitaan 183,09 euroa kuukaudessa. Kakkosena tulee Bosnia ja Hertsegovina, jonka summa on 197,58 ja kolmantena Montenegro, jossa rahaa kuluu 208,33. Asiaan, ja tarvittavaan rahamäärään, vaikuttaa luonnollisesti todella paljon valitsemasi elämäntyyli, mitä arvostat ja mihin haluat rahasi pistää, mutta koska Numbeon listaus on vertailukelpoinen eri kohteiden välillä, uskon sen antavan verrattain osuvan kuvan maiden välisistä hintaeroista. 

Koko normielämään kuluva rahalistaus edullisimmasta kalleimpaan näyttää tältä:

1) Pohjois-Makedonia              183,09€

2) Bosnia ja Hertsegovina        197,58€

3) Montenegro                        208,33€

4) Bulgaria                             223,15€

5) Slovenia                            237,67€

6) Kroatia                              238,55€

7) Albania                              239,85

Suomen vertailuluku tässä kategoriassa on muuten 329,03. 

Entäs sitten se asuminen? En ottanut tähän vertailuun asuntojen myyntihintoja vaan keskityin enemmän vuokramarkkinoihin. Hinnat ovat yhden makuuhuoneen asunnosta, joka sijaitsee kaupungin, tässä tapauksessa varmaankin pääkaupungin, keskustassa. Eikä listaus yllätä. Samat maat näyttävät heiluvan tämänkin listan kärkipaikoilla. Listaus näyttää edullisimmasta kalleimpaan tältä:

1) Bosnia ja Hertsegovina       268,50€

2) Pohjois-Makedonia             296,39€

3) Bulgaria                            415,09€

4) Albania                              489,38€

5) Montenegro                       612,57€

6) Kroatia                              628,48€

7) Slovenia                            729,88€

Ja ennenkuin kukaan alkaa kiljumaan, että enhän minä maksa lähellekkään tuollaisia summia, haluaisin korostaa että hinnat ovat ihan tavallisten ihmisten, ihan tavalliset asukkaiden, ilmoittamia hintoja, enkä usko että kenelläkään on kauheaa tarvetta vääristellä niitä. Suomen vastaava hinta on Numbeon mukaan muuten 790,96.

Henkilökohtainen huomioni kiinnittyy Kroatiaan, jossa olen asunut seitsemän vuotta. Kun aikoinani muutin maahan, hintataso oli karkeasti arvioituna ehkä noin 1/3 Suomen hinnoista. Nyt näyttäisi siltä, että hinnat ovat nousseet sevästi ja hintaero mm. Suomeen on kutistunut huomattavasti. Tämä tosiasia on havaittu kroatialaisten ystävieni ja maassa vierailleiden turistien taholla. Kroatia ei ole enää halpa maa. Se on toki yhä edelleen edullinen, mutta ei halpa. Ei varsinkaan turistikeskuksissa, joiden hinnat alkavat olla jo Suomen tasolla. 

Ja lopuksi Numbeon koostama Quality of Life -listaus. Olen aina suhtautunut hyvin skeptisesti näihin elämänlaatua mittaaviin tutkimuksiin, sillä toinen tykkää jostain, joku toinen taas jotain muusta. Ja kyllähän ne henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat väkisin siihen miltä se elämä tuntuu. 

Numbeon elämänlaatututkimus perustuu käyttäjien kokemuksiin. Pisteet eri maille on jaettu sivuston käyttäjien ilmoittamien ostovoiman, saastumisasteen, asuinkustannusten, turvallisuuden ja terveydenhoitotilanteen perusteella. Kuten sanottu kokemukset ovat taatusti hyvin subjektiivisia, mutta antanevat kuitenkin jonkinmoisen kuvan kyseisen maan tilanteesta. Niinpä listaus on hieman erilainen kuin edelliset, puhtaasti hintoihin perustuneet, listat.

1) Slovenia                            179,3

2) Kroatia                              174,6

3) Bulgaria                            143,8

4) Bosnia ja Hertsegovina       134,8

5) Pohjois-Makedonia             120,3

6) Albania                             104,3

Montenegro ei ollut syystä tai toisesta tässä vertailussa mukana. Suomen arvo Quality of Life listauksessa oli muuten 203,8.

Näin. Tämä oli siis yhteenveto Balkanin maista eri sektoreilla mitattuna. Tarkemmin asiasta löytyy tietoa Numbeon -sivustolta, joka mielestäni antaa sangen kattavan kuvan ajantasaisesta hintatasosta. Kannattaa surfailla, jos asia kiinnostaa tarkemmin. 

Mitä johtopäätöksiä näistä listoista sitten voi vedellä? En minä tiedä. Kukin lukee varmasti niitä juuri niinkuin itse katsoo aiheelliseksi. Itse totesin ainakin tuon edellä mainitun Kroatian hintatason nousun ja hämmästyin Albanian matalasta sijoituksesta niin hintataso- kuin asumisvertailussa - eikä se elämänlaatukaan siellä näyttäisi olevan kovin korkea. Slovenian kärkisijoituksen elämänlaadussa allekirjoitan täysin, se on ollut yksi miellyttävimmistä  maista joissa olen tänä vuonna vieraillut. Muutoin tämä tutkimus, eikä nämä listat, juurikaan yllättäneet. Bosnia on halpa, samoin Pohjois-Makedonia. Bulgaria keikkuun kalleimpien ja edullisimpien maiden välimaastossa. 

Kaiken kaikkiaan Balkanin maat näyttäisivät olevan suhteellisen edullisia, ainakin jos niitä vertaa Suomeen. Elämänlaatua löytyy jonkinverran, mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin Suomessa on totuttu. Paitsi elämänlaatu on, kuten todettu, hyvin subjektiivinen käsitys. Joku tykkää siitä, että uimaranta on kävelymatkan päässä ja talvi kestää kuukauden, joku saattaa tykätä miinus 30 asteen pakkasesta ja puolen vuoden pimeydestä. Ja kaikki ovat oikeassa.                           

Ulkosuomalainen joulu

Keskiviikko 25.12.2024 klo 16.41 - JariH

 

 

Oikein hyvää joulua!

Tiistai 24.12.2024 - JariH

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Palataan linjoille, jos mitään mullistavaa ei tapahdu, vuoden 2025 puolella!

T. Jari

Muuttosaaga - että miksi ihmeessä?

Sunnuntai 22.12.2024 klo 18.51 - JariH

Aika ajoin minulta kysytään, mikä minut sai aikoinaan muuttamaan Suomesta, miksi valitsin aluksi Kroatian ja miksi ihmeessä vaihdoin Kroatian Bulgariaan. Viimeinen kysymys on varsinkin paikallisten keskuudessa täällä Bulgariassa herättänyt suurta hämmennystä. Minulta on kysytty myös toistuvasti, että eikö minua pelottanut lähteä, mitä jos en olisikaan pitänyt ulkomailla asumisesta tai jos kaikki olisi mennyt pieleen. Että mitä sitten? Ja koska näitä kyselyjä on taas tullut, vastaan nyt. Vajaan yhdeksän vuoden ulkomailla asumisen jälkeen uskon tietäväni vastaukset osaan näistä kysymyksistä – ainakin omalta osaltani. Toki meitä suomalaisia ulkkareita kun on paljon, yllättävänkin paljon ja nykyään lähes jokaisessa kolkassa ympäri palloa. Ja kaikilla on omat syynsä. Tässä ovat minun.  

Lähdetään siitä, että minulla ole, eikä ole ollut, yhtään mitään Suomea vastaan. Suomi on hieno maa, siellä on paljon hyviä asioita. Mutta siellä on myös lokakuu, marraskuu ja joulukuu. Jotka olivat olivat ne suurimmat syyt miksi päätin aikoinani lähteä. Lisätään tuohon vielä pimeys, koleus, loska ja kunnon talven puute, niin kasassa alkaa olla muutama työntötekijä, joita en edelleenkään kaipaa Suomesta.

Edellä mainittujen sääolosuhteiden lisäksi olin toki miettinyt jo pitkään, että jos joskus pääsen eläkkeelle, muutan Suomesta jonnekin. Muutossani oli kysymys siis myös pitkäaikaisesta haaveesta – halusta nähdä ja kokea uusia asioita, uusia kulttuureja ja uusia ihmisiä. Tietyllä tavalla halusin aloittaa alusta.

Minut kirjoitettiin vuonna 2015  kuntoutustuelle ja vuonna 2016 lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Olinkin äkkiä tilanteessa, jossa minulla olisi yllättäen mahdollisuus toteuttaa haaveeni Suomesta muutosta jo monta vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Haave, joka oli elänyt kauan – nyt sitä täytyisi ihan oikeasti alkaa elää! Ykskaks. Hupsista!

Sain työkyvyttömyyspäätöksen postissa 17. joulukuuta 2015. Eläke alkaisi 1. helmikuuta2016. Toimin kuin duracelpupu muutaman kuukaudeni: tutkin vaihtoehtoja kohteista, myin kaiken mitä omistin, ostin auton, vuokrasin asunnon Kroatiasta ja järjestin matkan itselleni ja mukaan lähtevälle Rocky the Dogille. Lopulta huhtikuun lopussa 2016 olimme valmiit. Matka, joka jatkuu yhä, oli valmis alkamaan.

Saavuimme muutaman suunnitellun mutkan kautta  6. toukokuuta 2016 Kroatiaan Kaštel Stari -nimiseen kylään. Kroatia jo itsessään oli sangen mielenkiintoinen valinta, en ollut ikinä käynyt maassa enkä tiennyt siitä juurikaan mitään.  Kaštel Starista, uudesta asuinpaikastani, en tiennyt sitäkään vähää. Niinpä toukokuun alussa 2016 olin täysin uudessa kulttuurissa, täysin uudessa maassa,  pienessä, tuntemattomassa kylässä ilman yhtäkään tuttua. Oli tullut aika aloittaa kaikki alusta. Oli tullut aika alkaa elää sitä unelmaa, josta olin jo pitkään haaveillut.  

Suunnitteluvaiheessa pohdin myös perinteisiä eläkeläiskohteita kuten Espanjaa, Portugalia, Kreikkaa ja Italiaa, mutta päädyin lopulta Kroatiaan. Mutta miksi juuri Kroatia? En halunnut muuttaa Suomesta suomalaisyhteisöön, halusin uusia kokemuksia, kulttuureja ja ihmisiä. Jos olisin muuttanut suomalaisten pariin vaikkapa Fuengirolaan  Espanjaan, naapureina olisi ollut samat pirjot ja reiskat kuin Suomessa asuessani. Joten ei sinne.

Kroatia valikoitui kohteeksi miellyttävän ilmaston ja vielä tuolloin edullisen hintatason ansiosta. Halusin pysytellä EU:n sisällä, ja niinpä pitkällisen vertailun sekä vankan excel-taulukoinnin jälkeen valitsin Kroatian ja Kaštel Starin. Kun vielä vähän sattuman kaupalla satuin löytämään edullisen vuokra-asunnon, päätös oli valmis. Vaikka en tuntenut Kroatiaa, en Kastel Sraria, en vuokranantajaani, en yhtään ketään paikasta, jonne olin päättänyt siirtää koko elämäni. Hyppäsin siis silmät kiinni  suoraan  altaan syvään päähän.

Ensimmäinen koti Kroatiassa

Hiljalleen elämä alkoi sujua. Opettelin kroatialaista, tarkemmin dalmatialaista, elämäntapaa. Sain apua paikallisilta virallisten asioiden hoitamiseen, tutustuin ihmisiin, opin uutta kulttuuria ja nautin auringosta ja merestä. Vaikka jotkut asiat hämmensivät ja byrokratia sai savun nousemaan korvista, päätös muuttaa Kroatiaan oli hyvä, hieno ja erinomainen. Päätös josta olen tyytyväinen ja lopulta melko ylpeäkin. “Uskalsin” tempaista itseni irti kaikesta siitä, jonka keskelle olisi Suomeen jäädessäni ollut niin helppo jumittaa. Lähdin ja etsin paikan jossa tykkäsin asua. Viihdyin. 

Lopulta tuli tarve nähdä ja kokea jotain uutta. Jälleen kerran ilman suunnitelmaa ja ilman mitään sen suurempaa syytä. Tuntui vain, että Kroatia on ns. pelattu läpi ja haluan eteenpäin. Jonnekin. Ja niin eteen putkahti Bulgaria.

Pakko myöntää, että minulla oli aluksi melkoiset ennakkoluulot Bulgariaa kohtaan. Ajattelin harmaata maisemaa, rikkinäisiä taloja ja maatuskoja vaeltamassa harmaissa talvitakeissaan. Lensin Sofiaan, vuokrasin auton ja ajelin ympäri maata viikon ajan. Suuri osa ennakkoluuloistani hälveni. Bulgaria oli ihan oikeasti ottanut askeleita kohti modernia Eurooppaa. Historiaansa unohtamatta. Onneksi.

Kiertelin viikon verran ympäri maata. Kävin mielenkiintoisissa paikoissa, vierailin pääkaupunki Sofiassa, vierailin Mustanmeren rantakohteissa ja siellä sijaitsevissa kaupungeissa, mutta kun saavuin nykyiseen kotikaupunkiini Plovdiviin, tiesin heti, että jos muuttaisin Bulgariaan, paikkakunta olisi Plovdiv. Piste.  Bulgariassa historia on läsnä kaikkialla, eikä Plovdiv ole poikkeus – pikemminkin päinvastoin. Kun pysäköin auton kaupungin keskustaan, ensimmäisenä silmieni eteen pomppasi kommunismin ajalta peräisin oleva, kauniilla tavalla todella ruma postitalo. Tien toisella puolella on ensimmäiset roomalaiset rauniot. Kun kulkee 50 metriä, vastaan tulee seuraava raunio. Raunioita, ja merkkejä historiasta, on nähtävissä tämän kaupungin keskustassa aivan koko ajan ja ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle. Voidaan sanoa, että Plovdiv elää ja hengittää historiaa – onhan se Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki.

Mutta Plovdiv on paljon muutakin kuin muinaisia raunioita ja roomalaisia pylväitä. Se on elävä, värikäs ja vauhdikas kaupunki. Täällä on aktiivinen expat-yhteisö, yliopisto, joka tuo kaupunkiin nuorekasta energiaa ja yksi Euroopan parhaiten säilyneitä roomalaisia teattereita, joka on yhä aktiivisessa käytössä. Plovdiv oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2019 ja on sitä edelleen ainakin Bulgarian mittakaavassa. Toki pääkaupungissa Sofiassa tapahtuu paljon, mutta myös Plovdivissa riittää elämää.

Kun lähdin Kroatiasta, Kaštel Starista, olin asunut pienessä, noin 9000 asukkaan kylässä ja janosin kaupunkielämää. Löysin sen Plovdivista. Asun niin keskellä kaupunkia kuin mahdollista, joten heti ovesta ulos astuessani olen kaupungin sykkeessä. Tässä mielessä Plovdiv ja Bulgaria ovat täyttäneet odotukseni. Lisäksi Bulgaria vastaa vaatimuksiin edullisesta elämisestä – peruselintarvikkeet ovat todella halpoja, eikä asuminenkaan ole turhan kallista. Toki kahden ja puolen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut, hinnat ovat nousseet huomattavasti, mutta elinkustannukset ovat silti edelleen sangen kohtuulliset.

Entä mikä Bulgariassa mättää? Kroatiassa asuessani kritisoin byrokratiaa, mutta täällä sen määrä on helposti kaksinkertainen. Ja todellakin valituksen sekä ihmettelyn arvoinen.  Ns. "palvelu" virastoissa noudattaa yhä neuvostoajoilta periytynyttä käytäntöä, jossa asiakas tuntuu olevan olemassa vain siksi, että häntä voi kiusata. Viranhaltija on täällä jumalasta seuraava.Ylöspäin.

Kaipaan merta. Kroatiassa asuin 30 metrin päässä rannasta, mutta täällä lähimpään rantaan on yli 200 kilometriä – ja silloinkin mennään Kreikan puolelle. Bulgarian oma rannikko on vieläkin kauempana. Myös ilmasto tuo omat haasteensa: kesäisin Plovdiv on sietämättömän kuuma, sillä kaupunki sijaitsee laaksossa, jossa ilma ei kierrä. Lämpötila nousee usein 35–40 asteeseen, mikä ei ilman merta ole kaupunkiympäristössä enää miellyttävää. Koittakaapa itse elää kattilassa jota lämmitetään jatkuvasti.

Lopuksi yhteenveto alussa esitettyihin kysymyksiin: Miksi lähdit Suomesta? Syyt olivat siis loka-, marras- ja joulukuu. Pelottiko minua? Ei. Entä mitä jos asiat olisivat menneet pieleen? Aina pääsee pois. Sama pätee, jos en olisi viihtynyt tai jos olisin kaivannut Suomea. Aina pääsee pois.

Toistaiseksi mikään näistä “uhkakuvista” ei ole toteutunut. Suomeen palaaminen ei ole ollut vielä mielessä. Ehkä se nousee joskus esiin, mutta tällä hetkellä en koe siihen tarvetta. Mutta Bulgaria alkaa tuntua hiljalleen valmiilta. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä ja milloin, sitä en vielä osaa sanoa. Palataan siihen vaikkapa sitten kun olen keksinyt sen. Vaan se on sitten seuraavan jutun aihe. 

Balkanin matkailu kasvaa vauhdilla

Keskiviikko 18.12.2024 - JariH

Balkanin alue houkuttelee yhä enemmän matkailijoita, ja sen odotetaan nousevan merkittäväksi matkailukohteeksi lähivuosina. Kasvun taustalla ovat strategiset investoinnit, alueellinen yhteistyö sekä kestävän matkailun käytäntöjen kehittäminen. Länsi-Balkanin maat, kuten Albania, Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia sekä Pohjois-Makedonia, ovat raportoineet voimakasta matkailijamäärien kasvusta, ja suunta näyttää jatkuvan positiivisena myös vuonna 2025. Kroatia ja Slovenia eivät ole vielä julkaisseet tarkkoja lukuja, mutta ennakkotiedot viittaavat matkailun vahvaan nousuun myös näissä maissa.

Balkanin vetovoima perustuu sen rikkaaseen historiaan, monipuoliseen kulttuuriperintöön ja upeisiin luonnonmaisemiin. Kansainväliset matkailijat arvostavat erityisesti alueen autenttisuutta ja vaihtelevia maisemia. Matkailualalla on kuitenkin haasteita, jotka hidastavat kasvun täysimääräistä hyödyntämistä. Kausiluonteisuus painottuu vahvasti kesään ja talvimatkailun kehittäminen on vasta alussa. Joillakin syrjäisemmillä alueilla palvelut ja infrastruktuuri, kuten tieverkostot, ovat yhä puutteellisia. Lisäksi osaavan henkilöstön saatavuus, erityisesti ravintola-alalla, on ongelma. Myös ylimatkailu rasittaa suosittuja kohteita, kuten Dubrovnikia ja Kotoria, mikä aiheuttaa paineita paikalliselle infrastruktuurille.

Kasvulukemat ovat kuitenkin lupaavia. Albania on matkailijamäärien kasvussa selvä kärjessä, ja maassa kirjattiin peräti 41 prosentin lisäys vierailijoissa. Matkailun osuus Albanian bruttokansantuotteesta on noussut jo 21 prosenttiin. Kasvun taustalla ovat muun muassa viisumivapauden laajeneminen, paremmat liikenneyhteydet suorien lentojen ansiosta sekä uusien matkailukohteiden avaaminen.

Montenegro seuraa perässä 17 prosentin kasvulla ja matkailun osuus maan BKT:stä on jo 24 prosenttia. Bosnia ja Hertsegovina, vaikka onkin vielä jäljessä, on saavuttanut sekin peräti 19,2 prosentin kasvun, mikä johtuu erityisesti kansainvälisen ja alueellisen markkinoinnin tehostamisesta. Pohjois-Makedonian turismi kasvaa 20 prosentilla, mikä on huomattava saavutus maan suhteellisen pienestä matkailutarjonnasta huolimatta. Serbia on kasvattanut matkailijamääriään hieman maltillisemmin 15 prosentilla.

Vuonna 2025 Länsi-Balkanin maat odottavat kasvun jatkuvan, joka tarkoittaa yhä enemmän matkailijoita, jotka viipyvät kohteissa pidempään ja käyttävät näin enemmän rahaa. Alueella panostetaan ympärivuotisen matkailun kehittämiseen, erityisesti Bosnia ja Hertsegovinan vuoristokohteissa ja Montenegron hiihtokeskuksissa. Infrastruktuuria parannetaan laajentamalla tie- ja rautatieverkostoja ja digitaalinen markkinointi kohdistetaan erityisesti nuorempiin sukupolviin, kuten milleniaaleihin ja Z-sukupolveen. Alueellinen yhteistyö tiivistyy, jotta Balkan voisi tarjota matkailijoille entistä monipuolisempia ja houkuttelevampia elämyksiä.