Juttuja

Ne muut

Perjantai 4.9.2026 klo 13.09 - JariH

Olemme vihdoin saapuneet Kroatiaa ja kroatialaisia käsittelevän kolmiosaisen kirjoitussarjan loppuun. Ensimmäisessä osassa todistimme, ettei sellaista ihmistä kuin tyypillinen kroatialainen ihminen ole olemassakaan. Toisessa osassa käsittelimme Kroatian tärkeintä osaa eli Dalmatiaa. Tässä viimeisessä tutkimme sitten ‘niitä kaikkia muita’ jotka asuvat tämän hieman omituisen maan rajojen sisäpuolella.

Aloitetaan lännestä. Aloitetaan Istriasta. Istria on aikojen saatossa imenyt vaikutteita vahvasti niin Italiasta kuin Venetsiasta. Tämä näkyy elämäntyylissä, ruuassa, kielessä ja siinä, että istrialainen kykenee tarvittaessa tekemään ihan tavallisesta lounaasta kulttuuritapahtuman. ‘Meillä on paikallista kalaa, paikallista oliiviöljyä, paikallista viiniä ja tämä juusto on muuten pieneltä tilalta aivan tuosta naapurista’. 

Ja sitten on tryffeli. Istrialainen rakastaa tryffeleitä. Jos maailmassa voisi lisätä tryffeli kahviin, talomaaliin, puhelimen akkuun tai auton tuullasinpesunesteeseen, istrialainen tekisi sen. Tryffeli ei ole ruoka, se on identiteetti. Jos löydät metsästä jotain ruskeaa ja epämääräisen näköistä, älä koske siihen. Se saattaa olla tryffeli. Tai koiran jätös. Istrialainen kuitenkin tietää eron. Toivottavasti. 

Laitetaan (jakku)puku päälle. Mennään kaupunkiin. Mennään Zagrebiin. Siellä ihmiset käyvät töissä. Kaikilla on kiire. Heillä on kokouksia, he käyttävät kalentereita, he suunnittelevat asioita, he tietävät jopa mikä päivä tänään on. Täältä Dalmatiasta katsoen kaikki tuo on hieman epäilyttävää. 

Zagrebilainen tietää olevansa kaupunkilainen. Hän tietää myös sen, että Zagreb on pääkaupunki. Siellä sijaitsee kaikki tärkeä, siellä sijaitsee yritykset, yliopistot, pankit, kaikki hämärät museot. Ja poliitikot. Poliitikot Zagrebissa käyttävät paljon aikaa kertoakseen mitä koko muun maan tulisi tehdä. Koko muu maa puolestaan käyttää paljon aikaa kertoakseen zagrebilaisille poliitikoille miksi heidän tulisi lopettaa muun maan asioihin sotkeutuminen. Tämä tuntuu olevan sangen toimiva työnjako.

Sitten on Slavonia itäisessä Kroatiassa. Slavonia muistuttaa tasaisuudellaan hieman suomalaista Pohjois-Pohjanmaata. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. 

Kun puhutaan Slavoniasta, puhutaan ruuasta. Kun dalmatialainen keittiö tiivistyy kalaan, oliiviöljyyn ja viiniin, slavonialainen keittiö tiivistyy lihaan. Ja jos jollekin jäi jotain epäselvää, lisätään hieman lihaa. Kun slavonialainen katsoo ruokapöytään ja miettii mitäs siitä vielä puuttuu, vastaus on yleensä että siinä ei ole riittävästi lihaa. Eikä makkaraa. Kun ruokailu sitten joskus useamman tunnin jälkeen päättyy, pöytä näyttää siltä että siinä olisi juuri järjestetty pienimuotoiset häät. 

Kroatia ei tietenkään ole pelkästään Dalmatia, Istria, Zagreb ja Slavonia. Ei tietenkään. Näiden lisäksi on vaikkapa Zagore, on Lika, on Kvarner, Međimurje ja Gorski kotar. Ja vaikka kuinka paljon pienempiä alueita, joiden asukkaat ovat täysin vakuuttuneita siitä, että he eivät todellakaan ole samanlaisia kuin naapurialueen ihmiset. 

Tämä on yksi Kroatian rikkaus. Vaikka maa on verrattain pieni, sen sisältä löytyy järjetön määrä paikallisia identiteettejä. Kun kahden kylän välillä on viisi kilometriä, niin ‘Oni su drugi’. He ovat erilaisia. Ne toiset. Tietenkin. Onhan kylien välillä viisi kilometriä. Tässä piilee maan hienous. Kroatialainen voi olla yhtäaikaa kroatialainen, dalmatialainen, splitiläinen, Hajdukin kannattaja, oman kylänsä ihminen tai naapurikylän sekä Dinamo Zagrebin ikuinen vihollinen. Kaikki tämä ilman ristiriitaa. 

Jos yrität ulkomaalaisena ymmärtää Kroatiaa älä katso karttaa. Istu alas. Tilaa kahvi. Kuuntele. Keskustele. Älä kiirehdi. Kunhan muistat yhden asian; älä mene väittämään kenellekään mikä alue Kroatiassa on paras. Vastaus on nimittäin selvä. Jos olet Istriassa, se on Istria. Zagrebissa puolestaan Zagreb. Slavoniassa luonnollisesti koko Slavonia. Ihan mikä pikku kylä tahansa, vastaus on juurikin se kylä missä satut olemaan. Mutta kun olet Dalmatiassa…. no. Tiedät vastauksen. Olet kotona. 

Näin olemme päässeet tämän kolmiosaisen sarjan loppuun. Toivottavasti teille on selvinnyt että tyypillistä kroatialaista ihmistä ei kerta kaikkiaan ole olemassa. On vaan joukko ihmisiä jotka ovat sattuneet asumaan saman valtion rajojen sisäpuolelle. Mutta juuri siksi Kroatia on niin kiinnostava. Juuri siksi tähän maahan on helppo kiintyä. Vaikka joku pysäköi keskelle katua. Vaikka kukaan ei tiedä milloin joku asia on valmis. Vaikka virastoissa aina puuttuu se yksi paperi. Vaikka pikaiseen kahviin kuluu kaksi tuntia. Ja vaikka jokainen kroatialainen tietää aina olevansa oikeassa. Kaikesta. 

Kroatia on pieni maa . Mutta täällä asuu aivan riittävästi erilaisia erilaisia ihmisiä, josta jokainen voi täysin vapautuneesti olla omasta mielestään hieman parempi ihminen kuin naapurinsa. Ja sitten jostain tulee dalmatialainen, joka sanoo pomalo. Koska mitä muuta sitä ihminen tarvitsee?

Dalmatia

Keskiviikko 26.8.2026 klo 13.58 - JariH

Lupasin edellisen jutun lopuksi että seuraavaksi käsitellään Kroatian eri heimoja. Joten käsitellään. Aloitetaan tärkeimmästä, aloitetaan dalmatialaisista. Muualla maassa asuvat kroatialaiset ovat hekin taatusti ihan mukavaa väkeä, ruokakin saattaa olla ihan hyvää. Istriassa on viiniä, Slavoniassa makkaraa ja Zagrebissakin on joskus ihan kiva käväistä. Mutta.  

Meillä on Dalmatia. Dalmatialainen ei asu Kroatiassa. Dalmatialainen asuu Dalmatiassa. Kroatia on sattumoisin siinä ympärillä. Dalmatialainen ihminen tietää toki olevansa kroatialainen, mutta ennen kaikkea hän tietää olevansa dalmatialainen. Siinä on pieni ero. Tämä on syytä ymmärtää heti alkuun. 

Dalmatia on meri, aurinko, kivi, oliivipuut, viini, kala, kahvilat, saaristo, bura, Hajduk Split, turistit ja loputon keskustelu siitä kuinka paska hallitus on. Kaiken tämän keskellä on ihminen, jolla ei ole kiire mihinkään. Koskaan. 

Jos pitäisi valita yksi sana, joka kuvaa dalmatialaista ihmistä ja elämäntapaa, se on pomalo. Rauhallisesti. Ei kiirettä. Kyllä kaikki järjestyy. Älä stressaa. Ehtiihän sitä. Katsotaan huomenna. Kun suomalainen on soittanut jonkin asian viivästymisestä kolme kertaa, lähettänyt kaksi sähköpostia, vihaisen tekstiviestin ja varannut uuden ajan, dalmatialainen istuu kahvilla.  “Mutta tuo asia pitää hoitaa.” Pomalo. “Milloin?” Vidjet ćemo. Katsotaan. Tämä ei ole saamattomuutta, tämä on kulttuuria. Pomalo. 

Toinen sana, joka kuvaa dalmatialaista kulttuuria on fjaka. Fjaka tarkoittaa tilaa, jossa ihminen, tässä kohtaa dalmatialainen, saavuttaa täydellisen rauhan tekemättä mitään. Muualla maailmassa tätä kutsutaan laiskuudeksi, Dalmatiassa se on hienostunut elämäntapa. Jos suomalainen makaa kaksi tuntia sohvalla tekemättä mitään, hän tuntee huonoa omaatuntoa. Dalmatialainen saavuttaa henkisen tasapainon. Aurinko paistaa, meri siintää, kaskaat sirittävät, kahvi odottaa pöydällä. Ehkä dalmatialainen on vaan ymmärtänyt jotain jonka muu maailma on unohtanut?

Dalmatialainen rakastaa aurinkoa. Kun aurinko paistaa, “jebote, vruce je”. Vittu kun on kuuma. Kun aurinko ei paista, “jebote, hladno je”. Vittu kun on kylmä. Kun lämpötila on alle 20 astetta, dalmatialinen toteaa “zima”. Talvi. Turistit kulkevat 15 asteessa t-paidassa, dalmatialainen pukeutuu talvitakkiin. Turisti katsoo dalmatialaista, dalmatialainen katsoo turistia. Kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Sitten on bura. Kaikille muille bura on pohjoistuuli, dalmatialaiselle se on henkilökohtainen vihollinen. Se puhaltaa milloin haluaa ja muistuttaa siitä, että Välimeren ilmastossa on myös hetkiä, jolloin tuuli yrittää kuljettaa roskalaatikon rajan yli Bosniaan. Ja sitten paikalle tulee joku vanhempi herrasmies joka toteaa että ei tämä vielä mitään, 60 -luvulla oli niin kova bura että talot siirtyivät paikoiltaan ja autot lensivät.  

Dalmatialainen rakastaa turisteja. Turistit tuovat rahaa. Dalmatialaisen rakkaus turisteja kohtaan on vähän samanlaista kuin maanviljelijän rakkaus sadetta kohtaan. Niitä vaan tarvitaan. Dalmatialaiselle heinäkuussa turisteja on liikaa. Elokuussa niitä vasta liikaa onkin. Syyskuussa helpottaa vähän, mutta vasta lokakuussa ‘sad je ljepo’. Nyt on mukavaa. Turistit ovat lähteneet, ravintoloissa on tilaa. Kadulla mahtuu kävelemään. Ja parin kuukauden jälkeen alkaa valitus kun missään ei ole ketään. Tulisipa kesä. Ja turistit. Että saataisiin vähän elämää.  

Sitten on Split. Split ei ole kaupunki, se on tunnetila. Split on siellä asuvien mielestä maailman paras paikka. Jos olet eri mieltä, olet väärässä. Jos olet Zagrebista, olet erityisen väärässä. 

Splitissä on yksi asia, josta Dalmatiassa ollaan yhtä mieltä. Se on Hajduk Split. Hajduk on identiteetti. Se on uskonto. Se on historia. Se on ylpeys. Se on kärsimys. Mutta se on myös jalkapalloseura. Hajdukia palvotaan ja sitä arvostellaan. Hajduk pelaa aina kaikkien mielestä huonosti. Ainakin huonommin kuin mitä se pelasi 70 -luvulla. Hajduk on päättymätön keskusteluaihe päättymättömillä kahveilla ympäri Dalmatiaa. Kun joukkue pelaa tasan kauden ensimmäisen ottelun, kahvipöydissä haukutaan joukkue maanrakoon ja ollaan valmiit vaihtamaan valmentaja, manageri ja seuran koko johtokunta. Hajduk on muuten voittanut Kroatian mestaruuden viimeksi vuonna 2005. Silti siihen uskotaan, ja petytään, joka kausi.    

Kun muutat Dalmatiaan, olet aluksi ulkomaalainen. Sitten sinusta tulee tuttu. Sitten ystävä. Lopulta joku sanoo ‘tis si naš’. Sinä olet meidän. Se tarkoittaa että nyt sinusta tiedetään kaikki, sinua voidaan neuvoa, arvostella, haukkua selän takana ja sotkea perheen asioihin…… tästä karusellista on vaikea päästä pois. Mutta saat ainakin kahvia. 

Dalmatialaisia on helppo pilkata. Koska he tekevät sitä itsekin. He nauravat itselleen, naapureilleen, Splitille, Zagrebille, turistille, säätilalle, byrokratialle, jalkapallolle ja sille, että taas kerran joku asia ei toiminut.

Koska täällä elämä ei todellakaan aina toimi. Aikataulut eivät toimi. Byrokratia ei toimi. Liikenne ei toimi. Pysäköinti ei varsinkaan toimi. Sää tekee mitä huvittaa. Bura tulee silloin kun huvittaa. Turistit valtaavat paikat kesällä. Talvella on sitten aivan liian hiljaista. Hajduk häviää. Taas. Mutta dalmatialainen istuu kahvilassa.

Koska tuossa on meri. Ja aurinko. Kahvi tulee pöytään. Joku sanoo sinulle pomalo. Ja yhtäkkiä kaikki on hyvin. Elämän ei tarvitse olle täydellisesti järjestettyä tai järjestyksessä jotta se voisi olla hyvää. Joskus riittää että katsoo merta. Ui. Juttelee kaverin kanssa. Syö jotain hyvää. Ja antaa maailman odottaa. Ei ole kiire. Mihinkään. Ja silti kaikki kyllä järjestyy. Juuri siksi Dalmatiaa on helppo rakastaa. Siksi minä olen kotona. Dalmatiassa. 

Seuraavaksi on sitten vuorossa jokin muu kroatialainen rotu. Ai että koska? Vidjet ćemo. Katsotaan. 

Pomalo.

Kroatialaista ihmistä ei ole

Perjantai 21.8.2026 klo 14.31 - JariH

Kroatia on maantieteellisesti sangen pieni maa. Eikä maassa ei asu kuin hieman vajaa 4 miljoonaa ihmistä. Luulisi siis että Kroatia on helppo ottaa haltuun. Vaan kun ei ole.

Kroatiasta löytyy useita alueita joissa ihmiset puhuvat samaa kieltä, käyttävät samaa rahaa ja heiluttavat samaa lippua kun vietetään jotain kymmenistä isänmaallisista juhlista. Samaan aikaan he ovat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, miten ihmisen pitää elää, syödä, ajaa autoa, juoda kahvia, suhtautua pääkaupunkiin ja ennen kaikkea siitä, mikä osa Kroatiaa on juuri se oikea Kroatia.

Kroatialainen ei välttämättä ole ensisijaisesti kroatialainen. Sellaista ihmistä kuin kroatialainen ei ole olemassakaan. Kroatialainen ihminen on dalmatialainen. Tai istrialainen. Tai slavonialainen. Tai zagrebilainen. Tämä aluepohjainen erilaisuus pohjautuu pitkälti historiaan ja kulttuuriin. Rannikon seutu on imenyt Välimeren ja Venetsian vaikutteita, Istria puolestaan Italiasta ja sisämaassa on löydettävissä vaikutteita Keski-Euroopasta sekä vanhasta Itävalta-Unkarista. Joten jos joku siis tulee kertomaan sinulle että kaikki kroaatit ovat tietynlaisia, voit huoleti poistaa varmistimen. Eivät taatusti ole. 

Tulevissa jutuissa paneudutaan hieman tarkemmin mainituilla alueilla elävien ihmisten ominaisuuksiin, sillä dalmatialainen on aivan eri rotu kuin vaikkapa slavonialainen. Tänään keskitytään koko maata yhdistäviin asioihin ja tapoihin, joita niitäkin toki pienen kaivamisen jälkeen löytyy. 

Aloitetaan kroatialaisella vieraanvaraisuudella. Se on hengenvaarallista. Kun menet kroatialaiseen kotiin kylään, älä syö kolmeen päivään ennen vierailua. Mitään. Sillä sinulle tarjotaan ruokaa. Jos vastaat että ei kiitos, minulla ei ole nälkä, kuulet vain että syö. Ota nyt. Ja sitten ruokaa tulee lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Lopuksi tuodaan jotain jota et edes tunnista. Kun sitten olet syönyt niin, ettet kykene enää liikkumaan, emäntä katsoo pöytää ja toteaa; “Anteeksi kun ruokaa oli niin vähän.” Kroatialaisen vieraanvaraisuuden tavoite ei ole saada vieras kylläiseksi, sen tavoite on saada vieras kykenemättömäksi liikkumaan ilman nosturia.

Toinen asia, joka yhdistää koko maata on perhe. Kun ‘lapsi’ on vähän yli kolmekymppisenä lentänyt pesästä side vanhempiin, varsinkaan äitiin, ei todellakaan katkea. Vaikka ‘lapsi’ on asunut parikymmentä vuotta omillaan, hänellä on oma perhe, talo, auto ja lapsia, äiti soittaa taatusti vähintään joka toinen päivä: “Oletko muistanut syödä?” “Muista ottaa villapaita ja varo läpivetoa!” “Oletko nukkunut?” “Miksi et?” “Sinun pitää syödä.” Tulette sitten viikonloppuna niin minä teen teille ruokaa.” Perhe on tärkeä. Todella tärkeä. Perheellä on enemmän vaikutusvaltaa ihmisten elämään kuin kuin hallituksella. 

Jos haluat tietää miten sinulla menee, kysy kroatialaiselta naapuriltasi. Hän tietää. Hän tietää todennäköisesti kuka on käynyt sinun luona kylässä, mihin aikaan tulit eilen kotiin ja kenen kanssa, kuka on muuttanut, kenen poika on töissä Saksassa, kuka vuokraa asuntojaan turisteille ja kuka ei tervehtinyt viime viikolla.Tämä viimeinen on muuten erityisen tärkeä tieto. Kroatialainen naapuri ei ole utelias, hän on vain hyvin informoitu. 

Henkilökohtaisesti törmäsin kroatialaiseen naapurivalvontaan juurikin tänä aamuna. Minulla on tapana käydä uimassa tuossa viereisessä Adrianmeressä joka aamu ja tänään yksi kanssauimareista ui luokseni ja kysyi, että sinäkö olet se mies joka on Suomesta joka asuu täällä Kaštel Starissa? Kyllä, minähän se. En vaan ole koskaan puhunut näistä asioista kenenkään uimarin kanssa ikinä….. Mutta naapurit tietää.

Lopuksi se suurin mörkö. Byrokratia. Kroatia on maa, joka elää byrokratialla. Ja byrokratiasta. Ei edes Bulgariassa, jossa asuin kolme vuotta, byrokratia yllä samalla tasolle kuin Kroatiassa. Täällä paikalliset ovat oppineet elämään asian kanssa, ulkomaalaisilla on hieman hankalampaa. 

Suomessa asioita voi hoitaa verkossa. Kroatiassa tarvitaan paperi. Ja kun sinulla on paperi, tarvitaan kopio. Kun sinulla on paperi ja kopio, tarvitaan leima. Ja kun on leima, tarvitaan lomake. Kun lomake on täytetty pitää käydä postissa maksamassa jokin maksu. Nimenomaan postissa. Pankki ei käy. Sitten palaat papereiden, lomakkeiden, leimojen ja kuitin kanssa takaisin tiskille, virkailija toteaa ‘Ne može.’ Ei käy. Miksi ei käy? ‘Takva su pravila.’ Sellaiset ovat säännöt. Lopuksi virkailija toteaa, että kun tulet takaisin, ota mukaasi joku joka puhuu sujuvaa kroatiaa. Vaikka olisit asioinut maahanmuuttovirastossa, jossa kaikki, toistan KAIKKI, asiakkaat ovat ulkomaalaisia. 

Näin tänään. Tänään käsittelimme tätä hieman erikoista kansaa yleisellä tasolla. Seuraavaksi siirrymme miinakentälle jakamalla ihmiset alueellisiin heimoihin. Siitä tulee kivaa. Ja vaarallista. Aloittakaamme kroatialaisten alalajien läpikäymisen niistä tärkeimmistä. Dalmatialaisista. Ne loput tyypit ympäri  maata tulevat sitten myöhemmin. Kunhan keritään. Pysykääpä  kanavalla.

 Pomalo. 

Syömään!

Tiistai 4.8.2026 klo 12.52 - JariH

Tänään syödään. Tutustutaan Kroatian monipuoliseen ruokatarjontaan. Sitä ennen päivitellään kuitenkin ilmastoa. 

Täällä meidän seudulla on nyt ollut kuukausitolkulla aivan naurettava helle - lämpötila ei ole laskenut alle 30 asteen yhtenäkään päivänä kahteen-kolmeen kuukauteen. Normilämpö on päivittäin 35-37 astetta. Yölläkin saattaa olla helposti 25-27 astetta. Adrianmeren vesi on tänään 26,8 asteista. 

Kun aikoinani muutin Kroatiaan, ajatuksena oli siirtyä hieman lämpimämpään ilmastoon Suomeen verrattuna. No tänä kesänä ajatus on toteutunut. Vähän turhankin hyvin. Vähempikin riittäisi….. Vaan turha tässä on valittaa, kyllä se talvi tuulineen ja sateineen sieltä tulee. Sitten valitetaan siitä. 

Mutta nyt syömään. Minulta kysytään usein että mikä on semmoista tyypillistä, perinteistä kroatialaista ruokaa. ‘Kun me tulemme lomalle, mitä siellä pitää syödä jos haluaa syödä nimenomaan perinteistä kroatialaista ruokaa?’

Lyhyt vastaus; semmoista asiaa kuin tyypillinen perinteinen kroatialainen ruoka ei ole. Jos joku jossain kertoilee, että kaikki Kroatiassa syövät tuota tai tätä, se ei pidä paikkaansa. Kroatialainen keittiö on nimittäin äärimmäisen monipuolinen ja hyvin alueellisesti jakautunut. Siksi mitään tyypillistä kroatialaista ruokalajia ei ole olemassa. Riippuu siitä missäpäin maata olet. 

Tutkitaanpa hieman tarkemmin. Aloitetaan täältä kotoa, Dalmatiasta. Täällä syödään yleensä enemmän kalaa, muita mereneläviä, vihanneksia ja oliiviöljyä. Kun noustaan hieman pohjoisemmaksi, Kvarnerin seudulle, mukaan liitetään katkaravut ja saarilla kasvatettu lampaanliha. Zagrebin seudulla maan pohjoisosassa ruokaperinne on hieman runsaampi kuin Dalmatiassa tai Kvarnerissa ja kun mennään maan itäosiin Slavoniaa, eteen kannetaan hyvinkin lihapainotteisia, tuhteja ateriakokonaisuuksia. 

Kroatian gastronomisena huippualueena pidetään Istrian aluetta. Istriassa ruokakulttuuri on imenyt vahvoja vaikutteita italialaisesta keittiöstä, joten sieltä löytyy laaja valikoima pastoja, tryffeleitä, oliiviöljyä ja viinejä. Olen henkilökohtaisesti syönyt elämäni tryffelipasta-annoksen nimenomaan Roč -nimisessä pikkukylässä. Aivan järjettömän hyvää. 

Jos Istria on saanut keittiöönsä vaikutteita Italiasta, niin Slavonian ruokakulttuuri painottuu omaan maahan, omaan seutuun. Slavonia on maatalousaluetta jossa perinteisesti on tarjoiltu, ja tarvittu, tuhtia ruokaa suurina annoksina. Tyypillisiä slavonialaisia ruoka-aineita ovat sianliha, makkarat, paprika ja pitkään haudutetut, vahvasti maustetut padat. 

Zagrebin seutu puolestaan on kerännyt vaikutteita itävaltalaisesta ja unkarilaisesta perinteestä ja näin pöytään ilmestyy usein pataruokia, liha-aterioita ja leivonnaisia. Dalmatian ja Kvarnerin lautaselle kerääntyvään ruokaan vaikuttaa puolestaan Välimeren läheisyys. Ja välimerellinen ruokavalio. 

En mene tällä kertaa yksityiskohtaisesti eri ruokalajeihin, sillä jos alan luetella  erilaisia ruokia tyyliin peka, pašticada, škampi na buzaru tai štrukli, kukaan ei tiedä mistä puhun. Jos haluatte saada yksityiskohtaisempaa suoraan ruokiin pureutuvaa tietoa, kysykään. 

Yksi jännä yksityiskohta kroatialaisessa ruokakulttuurissa on, että päivän pääateria on lounas, ei suinkaan päivällinen kuten käsittääkseni Suomessa yhä edelleen on. Varsinkin viikonloppuisin lounaalle kokoontuu perhe, usein koko suku ja silloin syödään todellakin pidemmän kaavan mukaan pitkään ja hartaasti. 

Kroatian ruokakulttuuria voidaan kuvailla siten, että se on kuin matka Euroopan halki. Aamulla voit nauttia italiaistyyppisen espressoaamiaisen Istiassa, lounaalla syödä dalmatialaisen grillatun kalan oliiviöljyn kera ja muutaman sadan kilometrin päässä nauttia illalla Slavoniassa paprikalla maustetusta lihapadasta. Vaikka olet pysynyt koko ajan Kroatiassa, ruokapöydässä tuntuu kuin olisit siirtynyt kulttuurista toiseen. 

Tervetuloa siis Kroatiaan syömään. Muutakin kuin sitä pizzaa. 

Dobar tek. 

Kroatian hinnat

Torstai 30.7.2026 klo 12.31 - JariH

Erilaisilla keskustelupalstoilla, jopa lehdistössä, on käyty keskustelua Kroatian hintatasosta. Kysymys on ollut siitä, että onko maa muuttunut kalliiksi kohteeksi matkailijoille. Olen asunut 11 vuotta Kroatiassa joten nyt seuraa osittain henkilökohtainen, mutta vahvasti tilastoihin perustuva näkemys asiaan. 

Tosiasia on se se, että hintataso Kroatiassa on todellakin noussut viime vuosina selvästi. Erityisen voimakas nousu on tapahtunut matkailupalveluissa. Kroatian keskuspankin tilastot osoittavat, että hintojen nousu on keskittynyt varsinkin maan turistialueille, Adrianmeren rannikolla ja saarille. Nousu on tosin tasaantumassa, kun hinnat nousivat vuonna 2023 8 prosentin vauhtia viime vuonna nousu oli laskenut jo 3,7 prosenttiin. Kuluvalle vuodelle ennustetaan lähes nollakasvua. 

Mennäänpä sitten hieman syvemmälle hintoihin. Aloitetaan ravintolahinnoista, joissa ero Suomen hintoihin on kaventunut, mutta on silti edelleen selkeä. Joku väitti jossain, että hinnat olisivat jo Suomessa nähtävällä tasolla. Tämä pitää paikkansa, mutta vain osittain. Riippuu nimittäin missä syöt.  

Aina luotettavan hintavertailusivusto Numbeon tuoreessa vertailussa ravintolahinnat olivat Kroatiassa edelleen 25,1% alemmat kuin Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että syöminen on Kroatian ravintoloissa  edullisempaa, mutta sesongin aikana turistikaduilla hinnat voivat hyvinkin nousta lähelle suomalaista tasoa. Jos et jaksa siirtyä suositulta kävelykadulta pari korttelia sivummalle, saatat maksaa pizzasta lähes saman kuin Suomessa. Jos sen sijaan syöt hieman syrjemmässä tai pienemmässä paikassa, syöt selkeästi Suomea edullisemmin. Olutta ja viiniä latkit toki huomattavasti Suomea edullisemmin. Paitsi Dubrovnikin vanhassakaupungissa. 

Majoituksen kohdalla väitteet hintojen noususta osuvat lähemmäs maalia. Kroatian majoitushinnat ovat kohonneet about 40 prosenttia parin viime vuoden aikana. Tämä näkyy ennen kaikkea Dubrovnikissa, Splitissä, Hvarissa ja muilla kysytyillä rannikkoalueilla, joissa sesonkikysyntä nostaa hinnat korkealle. Hintojen nousu on aiheuttanut sen, että tilastojen mukaan majoitusten kesto on lyhentynyt huomattavasti ja varaukset tehdään viime tingassa koska odotetaan ns. viime hetken tarjouksia. 

Entäs sitten hinnat kaupoissa? Lähtökohtaisesti ruokakorin hinta Kroatiassa ei ole lähelläkään Suomen hintatasoa. Ruuan hinnat Kroatiassa ovat tilastojen mukaan yleisellä tasolla 30,5% alemmat kuin Suomessa. Hintaero riippuu tosin jonkin verran siitä mitä olet ostamassa. Perustuotteet kuten leipä, kananliha, naudanliha, omenat, tomaatit, olut ja viini ovat Kroatiassa yhä selvästi Suomea edullisempia. Toisaalta osa maitotuotteista ja eräät tavanomaiset arkiostokset ovat lähestyneet Suomen tasoa. Ja jälleen kerran, turistialueiden kaupoissa hinnat saattavat olla hieman korkeammat ja näin erot Suomen hintoihin voivat olla pienempiä kuin muualla maassa.

Jos mietitään koko Kroatian hintakuvaa, se riippuu todella paljon siitä, missä liikutaan. Kun tulet matkailijana Kroatiaan, tulet hyvin suurella todennäköisyydellä  turistialueelle, jossa hinnat ovat nousseet selkeästi nopeammin kuin muualla Kroatiassa. Maan hintakuva muodostuu tällöin luonnollisesti ravintoloiden sekä majoituksen hinnoista, jotka juuri sinä maksat. Ne ovat kiistatta näillä alueilla korkeammat kuin muualla maassa. On siis helppo kertoilla nettipalstoilla kuinka kallis maa Kroatia on. Lomaansa viettävän turistin hintakokemus muodostuu juuri sen oman loma-alueen hintatasosta vaikka kokemus 50 kilometrin päässä saattaa olla aivan eri. Niinpä yleisväite Kroatiasta “kalliina maana” ei välttämättä pidä paikkaansa. Kannattaa miettiä missä sitä lomansa viettää…… 

Vedetään vielä lopuksi kaikki edellinen yhteen. Voidaan helposti sanoa, että Kroatiassa kaikki on kallistunut. Tämä vaatii kuitenkin tarkennusta. Ravintolat ovat yhä keskimäärin Suomea halvempia, vaikka ero on kaventunut varsinkin turistialueilla. Majoituksen hinnat ovat nousseet rannikolla ja suosituissa lomakeskuksissa, mutta ruokakori on edelleen Suomea edullisempi. Ero tosin ei ole enää yhtä selkeä kuin se oli ennen. 

Maassa asuvana olen huomannut hintamuutokset lähinnä siitä, että kun käyn kaupassa, sinne menee huomattavasti enemmän rahaa kuin kymmenen vuotta sitten. Vieläpä eri valuttalla. Asumisen hinta sen sijaan on pysynyt minun kohdalla lähes samana. Asun rannikolla, hyvin lähellä turistialuetta, mutta silti saan iltapäiväoluen rantakadun kahvilassa merinäköalalla 3,20 eurolla ja pizzan 10-12 eurolla. En uskalla edes ajatella mitä moiset tuotteet maksaisivat Suomessa.  

Petoja meressä

Lauantai 25.7.2026 klo 14.09 - JariH

Se on nyt sitten suurin kuumuus ohi. Ainakin hetkeksi. Juuri nyt lämpö ei nouse päivisin enää kuin 28-29 asteeseen eikä aamullakaan, kun olen matkalla pulahtamaan Adrianmeressä, vanha kunnon apteekin lämpömittari näytä kuin hieman yli 20 asteen lukemia. Tänä aamulla se kertoi että lämpöä oli 22 astetta! Sehän on melkein talvi.

No, ennusteiden mukaan ensi viikolla päästään takaisin kesän normaaliin, loppuviikosta päivälämpöjen pitäisi kivuta taas lähelle 40 astetta. Merivesi oli muuten tänä aamuna 25,5 astetta. 

Kun nyt päästiin mereen, pysytään siellä. Mikko Aalatalo lauleskeli aikoinaan, vuonna 1988, että hänpä ei mene uimaan koska kalat on pissineet veteen. Samaa, siis veteen pissimistä, esiintynee täälläkin mutta kyllä Adrianmeressä piileskelee monta muutakin vaaraa. 

Adrianmeressä on merisiilejä. Suosittelen vahvasti uimatossuja. Kroatian vesissä polskivat siilit eivät tavallisesti hyökkäile ihmisten kimppuun, ne kun ovat kasvissyöjiä, mutta jos vahingossa astut sellaisen päälle, jalassa on taatusti hyvin kivulias punoittava ruhje. Lisäksi jalkaan saattaa jäädä siilin piikkejä, sillä ne ovat sangen hauraita. Siksipä piikkien poistaminen on sangen haastavaa. Eli ne uimatossut.

Toinen mielellään vältettävä laji on meduusat. Nekään eivät hyökkäile ihmisten kimppuun, mutta kelluvat usein virtausten ja aaltojen mukana rannikolle jossa juuri sinä uit. Meduusoja on hankala havaita meressä, joten ne saattavat osua ihoon helpohkosti. Voit vahingossa  uida meduusaa päin. Joka sitten pääsee pistämään sinua lonkeroissaan olevilla polttialaissoluilla. Ne vapauttavat myrkkyä ihokosketuksessa. Myrkkyyn ei kuole, mutta se aiheuttaa ihoärsytystä ja polttelua. Helpottaa kun huuhtelet puremakohdan merivedellä. Siis nimenomaan suolaisella vedellä. 

Joskus joku on miettinyt, että onko Adrianmeressä haita. On. Mutta ne ovat jossain kaukana avomerellä eikä niitä juurikaan näe lähellä rannikkoa. On suuri uutinen jos joku on bongannut hain jossain muualla kuin avomerellä. Joten haikaloista ei tarvitse olla huolissaan. Paitsi tietysti Alatalon Mikon herättämän syyn takia, nekin kun saattavat pissiä mereen. 

Delfiinejä löytyy. Ne ovat kivoja veijareita. Viime viikolla näin jossain paikallislehdessä videon kun nuori delfiini leikki ihmislapsien kanssa pallolla. Lapset heittelivät palloa delfiinille joka nokallaan sitten pompotteli sen takaisin ihmislapsille. Hauskan näköistä. Kumpikin osapuoli näytti nauttivan. 

Mutta sitten siihen vakavaan vaaraan. Nimittäin kilpikonniin. Todettakoon heti tähän alkuun, että Kaštelan lahti ei ole merikilpikonnien, eli valekarettikilpikonnien, luontainen asuinpaikka, mutta siitä huolimatta niitä on viime viikkoina havaittu myös meidän rannoilla. Jotkut havainnoista ovat olleet sangen kivuliaita. Päättyneellä viikolla yhdellä kilpikonnayksilöllä naksahti ja se hyökkäili uimassa olleiden ihmisten kimppuun. Ja kun iso kilppari puraisee, sen kyllä huomaa. Valekarenttikilpikonna painaa aikuisena yli 100 kiloa ja sillä on  sangen voimakkaat, jopa 25 cm leveät leuat. 

Tämä kilpikonnalaji ei yleensä paljon ihmisistä välitä, vaan lähinnä väistää. Se ei myöskään normaalisti asustele Adrianmeren näillä kulmilla, sillä se tykkää hienohiekkarannoista joita meidän huudelta ei juurikaan löydy. Mutta jostain syystä tämä yksi yksilö on tänne saapunut. Häntä ärsytti jokin niin paljon että päätti puraista paria kolmea tyyppiä meressä. Tuollaisen pureman jälkeen kannattaa muuten käväistä lääkärissä näyttämässä sitä puremaa. 

Voin kertoa että aamu-uinneilla olen muutaman päivän aikana tutkaillut merta huomattavasti tarkemmin. Vaikka kyllähän se oikeasti on aika epätodennäköistä törmätä kontrollinsa menettäneeseen kilppariin. Mutta eihän sitä koskaan voi ihan varma olla. 

Näin tällä kertaa. Oltiin pitkälti meressä. Ensi kerralla ollaan sitten varmaan jossain muualla. Missä, sitä ei tiedä vielä kukaan. Pysykääpä siis kuulolla.

Käristyskupoli

Torstai 25.6.2026 klo 12.38 - JariH

Kaikille lienee selvää, kiitos suomalaisten tiedotusvälineiden, että Etelä- ja Keski-Eurooppaa koettelee juuri nyt melkomoinen helleaalto. Uutisointi Suomessa on keskittynyt pitkälti Italian ja Ranskan tyyppisiin maihin, mutta osataan sitä täällä meilläkin. 

Pahin kuumuus on ainakin toistaiseksi ohittanut Kroatian, mutta kyllä sitä lämpöä riittää täälläkin. Lämpötila on noussut iltapäivisin toistuvasti päivästä toiseen 35-36 asteeseen. Eikä helpotusta ole luvassa. Pikemmin  päinvastoin. 

Nimihirviö Kroatian valtion hydrometerologinen laitos (DHMZ) nimittäin paukuttaa puhelimeen punaisia varoituksia erittäin korkeista lämpötiloista. Sen mukaan meillä täällä Dalmatiassa on odotettavissa lähes 40 asteen kuumuutta sunnuntaille, siihen asti pyöritään 36-37 asteessa. Vaikka olen aina naureskellut Suomen iltapäivälehtien ohjeille miten käyttäytyä milloin minkin ‘hellehelvetin’  iskiessä Suomeen, eli lämmön noustessa yli 20 asteen, pitänee nyt ihan oikeasti kerrata ohjeet kuinka käyttäytyä helteessä. Koska täällä tuo kuumuus on hieman eri lukemissa. 

Kuulun riskiryhmään. Eli olen vanha. Meitä vanhoja kupsahtelee kuumuudessa jatkuvasti. Joten ensinnäkin lienee syytä vältellä suurempaa liikkumista ulkona kello 11-17 välisenä aikana. Jos kuitenkin on pakko mennä, on syytä pysytellä varjossa. Eli harrastaa varjokävelyä. Jos sen varjon jostain sattuu löytämään kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä. Lisäksi kannattaa kuulemma juoda. Vettä. Uskon kyllä että Coca Cola Zero ajaa saman asian. 

Kannattaa mennä kirkkoon. Ne ovat yleensä viileitä paikkoja. Jopa helteellä. Koska kiviseinät ja kalsea kattollinen tunnelma. Toinen paikka missä on mukava vierailla helteellä on kaupat. Ja siellä ennen kaikkea kylmäkaapit. Niihin ei tarvitse välttämättä mennä edes sisälle, mutta kaappien läheisyydessä on usein miellyttävän viileää. 

Itse olen todennut että Adrianmeri on kiva paikka viettää aikaa kun on kuuma.  Vaikka veden lämpötila on juuri nyt 25 astetta, kyllä sekin viilentää ihan kivasti. Olen ottanut tavaksi pulahtaa mereen kaksi, joskus jopa kolme, kertaa päivässä. Aamu-uinti about kello 7. Silloin meri on usein tyyni eikä siellä ole minun lisäksi ketään muita kuin kroatialaisia mummoja, jotka lilluvat meressä ja juoruavat keskenään. Iltapäväuinti suoritetaan puolestaan sitten keskellä kiljuvia lapsi- ja turistilaumoja about yhden aikoihin. Meri on silloin usein tuulinen ja sitä kautta myös aaltoisa. Iltapäivisin rannoilta esiintyy myös bikinibeibejä. Heitä ei aamuisin näy.

Helle vaikuttaa myös nukkumiseen. Vaikka ilmastointi huutaa täysillä ja irtotuulettimet on suunnattu tarkasti sänkyyn, niin kyllä se, että lämpötila ei laske ulkonakaan alle 30 asteen edes yöllä, ei kovin kauheasti nukkumista edistä. Hikeä pukkaa ja lakanat kostuvat. Ja jos päivärutiineihin oleellisesti kuuluvat iltapäiväoluet CafeBar Gajossa lipsahtaa jostain syystä tavallisen kahden sijasta vaikkapa kolmeen, ei sekään kovasti nukkumista auta.

Tätä kirjottaessani edellä mainittua kuumuutta ei ole helpottanut edes ukkoset. Ne kun kuuluvat Dalmatian kesään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa nuo edelä mainitut bikinibeidet. Silloin kun ukkosilma pääsee nousemaan oikein kunnolla päälle vuorten ja meren välistä, silloin jyrisee ja salamoi huolella. Ja tulee vettä. Eikä Kroatian usein melko vanhoillinen viemärijärjestelmä oikein pysy perässä. Niinpä sitä vettä sitten lainehtii sitten pitkin poikin katuja ja kujia. Joskus jopa talojen kellareissa.  

Näin tällä erää. Tuli tarinoita helliinfernosta. Seuraavaksi hyvin suurella todennäköisyydellä ihan jotain muuta. Pysykääpä siis kanavilla.

Juhannus

Lauantai 20.6.2026 klo 13.01 - JariH

Kun naputtelen tätä tarinaa on juhannuspäivä. Ja juhannusfiilis. Suomiradio on tuutannut tunnelmaa jo viikon verran, on kerrottu säästä, ruuhkista, vesien lämpötiloista, antanut ohjeita miten käyttäytyä/miten ei käyttäytyä. Ihmiset Suomessa ovat paenneet mökeilleen, rannoille, ovat suunnitelleet mitä syödä, mitä juoda, vetäneet viinaa, rakastelleet yöttömässä yössä ja lopuksi kaiken tämän päälle hukkuvat järveen kun koittavat pissata seisaaltaan soutuveneestä. 

Mites se juhannus sitten täällä Adrianmeren rannalla? Lyhyt vastaus; ei mitenkään. Kroatiassa juhannus on aivan tavallinen viikonloppu. Kukaan ei suunnittele suuremmin reissuja mihinkään metsään, ei ruoka- eikä juomalistoja eikä hukkumisia, rakkauttakin tehdään aivan kuten kaikkina muinakin viikonloppuina ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja. Yhdeksän kuukauden kuluttua ei syntyyvydessä näy minkäänlaista piikkiä. 

Jos ihan tarkkoja ollaan niin ehkä ruokalistoja pitää hieman suunnitella koska kaupat ovat edelleen sunnuntaisin kiinni. Hsrvempi kuitenkaan mitään juhannuksen juhlamenuta suunnittelee. 

Paitsi minä. Laitoin ostohousut jalkaan ja jyrryyttelin paikallisbussilla oikein Lidliin asti juhannusostoksille. Koska pitäähän sitä nyt hieman yrittää. Edellisen kerran suoritin moisen erikoisoperaation jouluna. 

Saksalaiskaupasta tarttui mukaan juttuja mitä ei meidän kylän pikkukaupooista välttämättä ihan joka päivä löydy. Kannoin kotiin kaikenlaisia kaloja aina lohesta alkaen. Vaikka paljon kaivattua silliä ei tällä kertaa löytynytkään. Ostin jopa jonkun maalaisia uusia perunoita. Yleensä hankin potut torimummolta meidän torilta, mutta nyt en uskaltanut ottaa riskiä. Mitä jos mummolla ei olisi ollutkaan niitä….. jouluna hänellä muuten oli niitä. Toimivat tuolloin hienosti. 

Rahaa paloi kun oli ne ostohousut jalassa ja tuli hankittua kaikenlaista. Paljon myös ei juhannukseen liittyvää. Vaan nyt on sovellettu juhannusateria hallussa. Kaikkine kaloineen. Ja uusine perunoineen. Hieman joutuu jälleen soveltamaan, mutta tähän on totuttu. Soveltavaa ateriaa on suoritettu niin jouluna, uutena vuotena, vappuna kuin nyt siis myös juhannuksena.

Juhannusfiilikseen pääsin edellä mainitun reisssun aikana myös liikenteessä. Oli ruuhkaa, oli onnettomuuksia, oli vähän sitä sun tätä. Juuri niinkuin perinteisessä suomalaisessa juhannuksessa. Minun kohdalle osui kaksi onnettomuuta, ensimmisessä oli jalankulkija jäänyt auton alle ja toisessa osapuolina olivat moottoripyörä ja henkilöauto. Tämä jälkimmäinen oli sattunut juuri kun tulin paikalle, pyörä oli solmussa keskellä tietä, auton konepelti rutussa ja moottoripyöräilijä pötköllään tiellä. Kädet heilui, joten hän oli hengissä. Eikä mainitulle jalankulkijallekaan sen pahemmin kuulemma käynyt, hänet oli viety kyllä sairaalaan mutta hengissä hänkin selvisi. 

Nämä onnettomuudet aiheuttivat kuitenkin meidän ‘kakkostielle’ melkoiset ruuhkat, joten juhannukseen oleellisesti liittyvissä jonoissa tuli vietettyä aikaa myös täällä Kroatiassa. 

Näin tänä juhannuksena täällä Kastelassa. Päätän raporttini tältä erää tähän. Ja palaan linjoille joskus tämän tavallisen viikonlopun jälkeen. Pysykääpä siis linjoilla. 

Lento helvetistä

Keskiviikko 17.6.2026 klo 9.51 - JariH

Kotona ollaan kevään reissujen jälkeen. Aivan kuten edellisessä jutussa kerroin. Muutaman päivän se otti että sai rakenneltua rutiinit kohdilleen, pyykit pestyä ja asiat ojennukseen. Nyt voi vaipua kesähorrokseen. Käydä aamulla Adrianmeressä, nukkua päiväunet, käydä meressä uudelleen, istuskella iltapäiväoluella rantakadulla…… ja tietysti juuri nyt katsella jalkapalloa. Kesäkoomailla. 

Lupasin edellisessä jutussa palata kotimatkaan Romaniasta. Joten palataan. Lensin yhden hypyn taktiikalla Budapestistä Amsterdamin kautta Splitiin. Yhtiö oli KLM. Ensimmäinen legi Budapestistä Amsterdamiin meni hienosti, kone oli ajoissa, cabin crew todella ystävällistä - itse asiassa näyttivät jopa siltä että nauttisivat siitä mitä tekevät. Tarjoilivat voileivän ja viiniä/olutta matkan aikana. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ehdin jo miettiä että kylläpä nämä ‘vanhat yhtiöt’ hoitavat hommansa aivan eri tasolla kuin halpalentoyhtiöt. Mutta sitten tuli se seuraava legi. Amsterdamista Splitiin. Yhtiönä edelleen KLM.

Ongelmat alkoivat jo portilla. Ystävällinen henkilökunta gatella ilmoitti, että lento myöhästyy ensin 20 minuuttia, sitten 40 minuuttia ja lopulta tunnin. Syynä oli se, että edellisellä lennolla koneessa oli asiakas joka istui rullatuolissa. Tuoli oli sähköinen ja niin painava ettei sitä ihmisvoimin saatu nostettua pois koneesta. Hissi, jolla homma olisi hoitunut, oli rikki. Niinpä odottelimme uutta nosturia tunnin.  

Vihdoin pääsimme koneeseen, mutta koska olimme tunnin myöhässä, olimme menettäneet oman lähtöslottimme. Niinpä jouduimme jonottamaan ja odottelemaan että kiitotielle tulisi väli jossa pääsemme ilmaan. Moinen väli ilmaantui onneksi verrattain nopeasti ja näin suuntasimme nokan kohti Splitiä. Vihdoin.

Sitten matkustamoon. Huoh. Olen käyttänyt känniääliöistä, joita matkoilleni silloin tällöin ilmestyy yleisnimitystä Tero ja Pasi. Pasi ja Tero ovat tyyppejä, jotka ovat aina myöhässä vähintään vartin kun ryhmä on lähdössä, ovat pikku tuiterissa heti aamusta ja kun joutuvat hukkaan, löytyvät suurella todennäköisyydellä lähimmästä baarista. Saavat päähänsä kaikenlaista hauskaa. Kuten pissata passintarkastuskopin kulmalle rajalla. Pasi ja Tero ovat usein, lähes aina, reissussa joko firman ‘virkistysmatkalla’ tai jonkin tietyn ammattiryhmän yhteisillä reissuilla. 

Nyt näitä paseja ja teroja oli about 15 kappaletta lennolla Amsterdamista Splitiin. Edessäni kolmella rivillä istui hollantilaisia puhelinmyyjiä jotka olivat käsittääkseni jonkinlaisella palkintomatkalla. Ja kännissä. Heti lähdössä. Porukka oli pääsääntöisesti noin 18-20 vuotiaita nuoria miehenalkuja ja varustautuneet lennolle mm. omilla konjakki- ja viskipulloilla. Tietysti ne pahimmat häiriköt olivat juurikin minun edessä. Luonnollisesti. 

Koska sokka oli irti, tönittiin edessä olevia penkkejä, kaadeltiin vesi(?)pullosta nestettä kavereiden päälle, revittiin toisia tukasta, rampattiin vessassa ja pidettiin älämölyä. Hyvin suurella äänellä. Henkilökunta kävi vähän väliä rauhoittelemassa porukkaa ilman sen suurempaa menestystä. 

Eikä siinä mitään, olen taatusti joskus ollut itsekin melko hyvässä vauhdissa aikoinaan kun tulimme silloisten kollegoiden kanssa vaikka jostain messumatkalta. Tuolloin lentoyhtiöt vielä tarjoilivat alkoholijuomia lähes vapaasti koneessa ja takaosastolla sai vetää röökiä. Ja mehän vedettiin. Sitä alkomahoolia ja röökiä. Oli usein melkoiset bileet koneessa. 

Kuten oli puhelinmyyjilläkin. Kunnes tuli se hetki. Se hetki kun viski/konjakki alkaa potkia. Tulee paha olo. Näin kävi Eliakselle (nimeä ei muutettu). Hän istui suoraan minun edessä. Elias nyykähti ensin kumaraan. Kaverinsa toivat hänelle oksennuspusseja. Jotka tulivatkin tarpeeseen juuri kun aloimme lähestyä Splitiä. Elias voi pahoin. Hyvin voimakkaasti, useasti ja runsaasti. Voin kertoa että oksutuoksu ei todellakaan ole kaikkein miellyttävin tuoksu lentokoneessa. 

Koska kaverinsa olivat samankaltaisessa tilassa, heitä ei kauheasti pidätellyt se tosiasia, että olimme laskeutumassa ja turvavyövalo paloi. Joku halusi mennä ilmoittamaan jotain lentoemännille jotka istuivat jo omilla paikoillaan vöissä, koska kone oli laskeutumassa. Eliaksen kollega päätti siis lähteä käytävää pitkin kohti koneen keulaa. Tuli muuten aika ponnekas kuulutus että istu alas. Ja herra istahti. 

Samaan aikaa kuitenkin Eliaksen vieressä istunut tyyppi yritti väistellä oskuryöppyjä ja nousi ylös. En seurannut tapahtumia niin tarkkaan, mutta epäilen että tämä herra laskeutui Splitiin seisten. Vaikka cabin crew toistuvasti kehotti häntäkin istumaan. 

Pääsimme alas. Hengissä. Kaikki. Myös Elias. Joka tosin oli sotkenut itsensä, housut ja paidan, mutta myös lentokoneen penkin ja lattian. Oksu ei sitten ollutkaan osunut oksennuspussiin. Ja se tuoksu oli edelleen melkoisen mellevä…..

Pääsin koneesta ulos. Kun odottelin laukkuani hihnalta seurailin katseellan näitä känniääliöitä. Eliasta ei näkynyt. Veikkaan että herralla oli hieman selvitettävää lentokoneen henkilökunnan kanssa. Ehkäpä palaverissa keskusteltiin mm. koneen siivouksesta, sen kustannuksista - ehkä jopa siitä että mitä jos kyseinen kone ei pääsekään lähtemään seuraavalle lennolle koska oksu. Ja siivous. Lentokoneiden aikataulut kun on melkoisen tiukasti suunniteltu. Saattaapi olla että ne viski/konjakkihörpyt koneessa maksoivat Eliaksella paljon. Toivottavasti. 

Näin tällä kertaa. Seuraavass tarinassa paneudutaan sitten turismiin. Pysykääpä siis kanavalla. 

Itsenäisyys, kertaa kolme

Tiistai 19.5.2026 klo 15.33 - JariH

Sehän on nyt niin, että kun kerran olemme itsenäisiä, juhlitaan sitä sitten oikein kunnolla. Useampaan kertaan. Vaikka vähän on jouduttu sotimaankin. Näin tehdään Kroatiassa.

Kroatiassa on käytännössä kolme ‘itsenäisyyspäivää’. Ajallisesti ensimmäistä niistä vietetään toukokuun lopussa, tarkemmin 30.05. Se on päivä jolloin Kroatian valtion oma demokraattinen parlamentti kokoontui ensimmäistä kertaa. Vuosi oli tuolloin 1990. Päivää pidetään maan uuden demokraattisen ajan alkupisteenä. Toukokuun 30. on noussut Kroatian itsenäisyyden aikana tärkeimmäksi itsenäisyyspäiväksi, äkoska se korostaa modernin valtion syntyä ja demokraattisen järjestelmän alkua. Päivällä ei siis ole suoranaista yhteyttä juridiseen, varsinaiseen, itsenäisyyteen. 

Muuten, jos olette tulossa lomalla Kroatiaan toukokuun lopussa, kannattaa huomioida että 30.05., joka tänä vuonna osuu lauantaille, monet kaupat ja muut palvelut saattavat olla joko kiinni tai vähintäänkin rajoitettuja. Koska täällä juhlitaan parlamentin istuntoa.

Vaan eihän yksi itsenäisyyspäivä riitä mihinkään. Seuraava historiallinen juhlapäivä eli itsenäisyyspäivä täällä on heti kesäkuun 25. päivä. Se itseasiassa on juuri se varsinainen päivä, jolloin Kroatian parlamentti julisti maan virallisesti itsenäiseksi vuonna 1991. Tämä tapahtui kansanäänestyksen jälkeen jossa suurin osa kroaateista kannatti itsenäisyyttä. Nopeasti ajatellen tämä voisi olla se varsinainen, se ihan oikea itsenäisyyspäivä, mutta kuten todettu, kroaatit haluavat juhlia itsenäisyyttä toukokuun lopussa. Vaikka oikea itsenäisyys alkoi siis vasta 25.06.1991. Tai ainakin yritti alkaa. 

Eikä ne itsenäisyyspäivät tähän jää. Varsinainen irtautuminen Jugoslaviasta, eli eräänlainen itsenäistyinen, tapahtui 8.10. vuonna 1991. Tuolloin Kroatian parlamentti, Hrvatski sabor julisti, ettei Kroatia tunnusta enää Jugoslavian liittovaltion keskusvaltaa, ei sen instituutioita eikä muutenkaan mitään valtiollisia yhteyksiä.  Että Kroatia on tästä eteenpäin itsenäinen valtio.  

Tämä lopullinen erkaneminen Jugoslavian liittovaltiosta ei suinkaan ollut mikään ilmoitusluontoinen lähtö, vaan jo edeltävänä kesänä Jugoslavia liittoarmeija Serbian tukemana oli taistellut Kroatiaa vastaan hyvin verisessä irtautumissodassa, koska Jugoslavia ei halunnut hajota ja Serbialla oli intreisseissään rakentaa Jugoslavian raunioille suur-Serbia. Eli hieman oikaisten, Serbia halusi jatkaa Jugoslaviaa, sillä erotuksella, että se olisi Serbia joka olisi ohjaillut tuota valtiota. Ja tätä vastaan Kroatia taisteli. Kohti itsenäisyyttä.

Käytännössä Kroatian ihan oikea itsenäisyys lokakuun julistuksen jälkeen eteni sodan tapahtumien mukaisesti. Kroatia kykeni ottamaan haltuunsa maan eri alueiden hallinnon kunhan oli ensin valloittanut kyseisen alueen. Toisaalta 8.10. oli tärkeä päivä Kroatian kansainväliselle tunnustamiselle ja sille, että Kroatian kanssa alettiin solmia diplomaattisia yhteyksiä. Kentällä se tarkoitti kiihtyviä iskuja Kroatian armeijaa vastaan koska tiettyjen serbijohtoisten alueiden johtajat eivät hyväksyneet päätöstä yrittäessään turvata oman saavutetun aseman.  

En nyt tässä jutussa mene sen tarkemmin tuohon Kroatian irtautumissotaan, mutta todettakoon että se alkoi siis kesällä 1991 jatkuen eri muodoissa aina vuoteen 1995 kunnes Kroatia käynnisti elokuussa operaatio Myrskyn, jossa se valtasi takaisin suuren osan Serbian valloittamassa alueistaan. Varsinainen rauhansopimus kirjoitettiin sitten Daytonissa 1995. 

Näin tällä erää. Tänään oltiin hyvinkin itsenäisiä. Tai ainakin julistettiin sitä. Monta kertaa. 

Minulla alkaa taas työputki, joten tännekään ei juuri juttua ilmesty. Katsellaan aiheita taas uudelleen kesäkuun puolenvälin jälkeen kun olen kotiutunut. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Tai päiviä. Ja kesän alkua. 

Rahaa menee

Tiistai 12.5.2026 klo 14.02 - JariH

Tunnustan että olen kirjoittanut, ja valittanut, usein siitä kuinka hinnat täällä Kroatiassa ovat nousseet. Ja ovathan ne. Nyt puhun siis hinnoista ruokakaupassa, ravintoloissa ja baareissa. Olen eräänlainen kokemusasiantuntija asiassa, sillä hintojen kehityksen huomaa parhaiten olemalla hetken poissa maasta. Ja minä olen ollut. Kolme vuotta Bulgariassa. Kun lähdin aikoinani Kroatiasta, se oli selkeästi edullisempi kuin se Kroatia jonne palasin. Hinnat olivat pompsahtaneet kolmen vuoden aikana niin että jopa minä huomasin sen. Vaikka olen ehkä maailman huonoin raha-asioissa. 

Olen myös todennut useasti, että minun on vaikea vertailla Kroatian hintoja Suomen hintatasoon sillä olen täysin vieraantunut siitä mitä ruoka maksaa Suomessa. Olenhan ollut 10 vuotta pois maasta. Tässä kohtaa kokemusasiantuntijuus on siis saattanut hieman laahata.

Vaan ei laahaa enää. Käväisin pyörähtämässä Suomessa, kävin kaupoissa ja jopa ravintolassa syömässä. Eikä tämä Kroatia nyt loppujen lopuksi ihan niin sikakallis paikka olekaan. Kävin Helsingissä ihan tavallisessa K-kaupassa ja ostin muistaakseni kolme olutta ja jotain pientä iltapalaa. Kaksikymppiä ei riittänyt alkuunkaan. Vertailun vuoksi,  tulin juuri ennen kuin aloin naputella tätä tekstiä paikallisesta kroatialaisesta ruokakaupasta (Plodine), josta hankin ruokatarvikkeet ehkä noin kolmeksi päiväksi. Ruokaa, perinteiset kolme olutta ja yhden viinipullon. Rahaa meni 30,64€.

Suomessa käväisin myös ravintolassa. Syömässä. Nautin erinomaisen lohipihvin perunamuussilla ravintola Mama Rosassa. Taisi siinä sivussa höpistessä mennä kolmisen oluttakin. Lasku oli 70 euroa. Tuolla summalla täällä meillä, meidän rantakadulla Adrianmeren vieressä, syö ja juo vähintään kaksi henkilöä todella hyvin. Ehkä jopa kolme henkilöä. Eikä tarvitse syödä edes pizzaa. 

Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että hinnat Kroatiassa vaihtelevat alueellisesti todella paljon. Jos käyt kaupassa/ravintolassa/kahvilassa turistialueella tyyliin Split, Makarska tai varsinkin Dubrovnik, maksat kaikesta paljon. Maksat asioista lähelle saman mitä maksaisit Suomessa. Dubrovnikissa paikoittain jopa enemmän. Vaan jos teet samat aktiviteetit Kroatian sisämaassa, tai hieman pienemmissä paikoissa, lompakkosi kevenee huomattavasti vähemmän. 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi lomalla pitää ahtautua paikkoihin joihin pamahtaa saamaan aikaan miljoona muutakin turistia. Hinnat hipovat pilviä, on ruuhkia, on jonoja joka paikkaan, on tarpeetonta älämölyä. Suosituissa kohteissa on ihan mukava käväistä, mutta eihän niissä koko lomaa kannata pilata. Eihän? Ja jos pitää, kertokaa miksi. 

Jos sitten nostetaan katse sieltä kaupan tiskiltä turisteille tärkeisiin asioihin kuten majoitukseen, sama ilmiö kuin ruokakaupoissa pätee sielläkin. Mitä enemmän turisteja, mitä enemmän kysyntää, sen korkeamman hinnat. Mene sinne minne kaikki muutkin menevät ja varaudu maksamaan sängystä ja ruuasta paljon. Varaudu maksamaan kaikesta paljon. Vaan ihan on oma valinta. Kukin lomailee tyylillään.

Nousevat hinnat ja niiden vaikutus on havaittu myös Kroatian virallisissa piireissä. Matkailuministeri Tonči Glavina on kehoittanut matkailualaa laskemaan hintojaan nyt alkavalle sesongille 10-20 % koska maailmatilanne joka buustaa hintapaineisiin. Glavinan mukaan kilpailevat maat ovat jo tehneet näin. Mutta koska tunnen kroaatit, ei täällä kukaan tee mitään. Kukaan ei laske hintoja eikä katetta. Koska ‘ainahan tänne niitä turisteja on tullut’.  Syksyllä sitten ihmetellään ja valitetaan kun kausi ei mennyt kuten suunniteltu, ei tullut rahaa eikä turisteja. Eikä hallituksessakaan kukaan tehnyt mitään. Vaikka teitä on varoitettu. 

Tämä on niin nähty aiemminkin. Ja nähdään taas syksyllä. Koska ahneus. Ja lyhytnäköisyys. Koska Kroatia. 

Töissä

Lauantai 9.5.2026 klo 13.59 - JariH

Kun olet lukenut näitä sivuja, olet varmasti päätellyt nokkelasti että olen eläkkeellä. Siinä sivussa, pitkälti huvin ja urheilun takia, teen myös matkanjohtajan hommia. Joskus tuntuu että teen niitä ajoittain jopa liikaa. Tämä tarina kertoo niistä hommista.

‘Ajoittain’ tarkoittaa tässä yhteydessä minun henkilökohtaista, ja siinä sivussa myös ryhmämatkailun, sesonkia. Nämä sesongit ajoittuvat keväisin huhti-kesäkuulle ja syksyllä sitten syys-lokakuulle. Näinä aikoinan matkustavat siis ryhmät. Ja Jari. 

Mitä se matkanjohtaja sitten tekee? Jokainen  matkanjohtaja tekee hommia taatusti omalla tavallaan, joten keskitytäänpä tässä tällä kertaa siihen miten minä tätä työtä teen.

Äkkiä katsoen matkanjohtaja istuu bussin etupenkillä ja höpisee joutavia mikrofoniin. Asioita joita kukaan ei tunnin päästä muista. Ja juuri sitähän se homma on. Helppoa kuin heinänteko. Bussissa istumista ja mikrofoniin länkyttämistä. Onneksi siihen ei tarvitse laulaa….Mutta on se homma myös aika paljon muutakin.

Matkanjohtaja on se tyyppi, jolle Raili tulee kertomaan kun hänellä on hammassärkyä. Matkanjohtaja hoitaa. Ei nyt ihan toimi hammaslääkärinä, mutta kaivaa jostain särkylääkettä. Tai tarvittaessa jopa sen ihan oikean hammaslääkärin. Matkanjohtaja rauhoittelee myös Raimoa, joka on huolissaan siitä ettei tiedä minne hotellihuoneesta voi viedä roskat. Enkä edes aloita niistä jääkaappimagneeteista, joita on etsitty sieltä sun täältä. Luonnollisesti matkanjohtajan johdolla. 

Itseasiassa magneetit eivät suinkaan ole ainoa asia joita on etsitty. Aikojen saatossa reissussa on etsitty niin postimerkkejä, ikoneita kuin t-paitoja. Tämän lisäksi on vastailtu arviolta miljoonaan kysymykseen joiden aihepiirit vaihtevat eri maiden bruttokansantuoteesta, työttömyysasteesta tai teveydenhoidosta urheilun kautta aina perinteisiin kysymyksiin tyyliin ‘Jari, mikä tuo puu on?’ Ja se on poppeli. Aina. 

Matkanjohtaja on vastuussa ryhmästään 24/7. Hän vastaa siitä, että laktoositon ei saa aterioilla maitotuotteitta ja selittää ravintoloiden henkilökunnalle mitä tarkoittaa gluteeniton ruokavalio. Hän varoittelee puhelimen roaming -maksuista, huolehtii passeista rajoilla ja hotelleissa, pissatauoista ajomatkojen aikana ja sisäänkirjautumisista hotelleihin huoneiden jaon lisäksi. Matkanjohtaja järjestää, fiksaa, selvittelee ja ratkaisee asioita. Koska se on sen homma.

Matkanjohtaja hyppää harvoin, väittäisin ettei ikinä, täysin valmistautumatta bussin etupenkille mikrofoniin kiinni. Ei, hän on yleensä tehnyt etukäteistutkimusta matkan kohteista. Mitä pitempi reissu, sen enemmän. Hän on kontaktoinut kollegoita, yhteistyökumppaneita ja kaivanut tietoja kohteista. Henkilökohtaisesti minulla on tapana kertoa bussissa perustiedot maista ja kaupungeista/kylistä, joissa vierailemme. Tämä vaatii melkoista ennakkovalmistelua, varsinkin jos kysymyksessä on matka, jota en ole aiemmin tehnyt. 

Mutta matkanjohtaja saa matkustaa. Hän saa asua hotelleissa ja syödä ravintoloissa. Hän saa matkustaa uusissa, ja vanhoissa, kohteissa.  Hän saa matkustaa hienojen tyyppien kanssa, hän tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä jatkuvasti, sillä jokainen ryhmä, jokainen matka on erilainen. Yleensä vielä mukava. Koitin miettiä että onko minulla ollut koskaan ryhmää, jonka kanssa matkustamisesta ja asioiden hoitamisesta en olisi nauttinut, enkä ihan heti keksinyt yhtään sellaista. Tai no, ehkä joskus iloisella 80 -luvulla yksi laivareissu erään pörssiyhtiön hallintoneuvoston kanssa oli hieman jäykähkö. Muutoin (lähes) kaikki ryhmät, ja ennenkaikkea matkustajat, ovat olleet mukavia ja kivoja. Osan kanssa pidetään yhä edelleen yhteyttä vaikka yhteisestä matkastamme on kulunut jo aikaa. 

Nyt olette saaneet kalpean aavistuksen siitä, mitä kaikkea se teidän bussissa siihen mikrofoniin höpöttävä tyyppi on tehnyt ennen kuin tarttuu siihen mikkiin. Muutoinhan se vaan makaa laiskana eläkeläisenä, LazyFinn’nä, kuten minua täällä kutsutaan, tuossa viereisellä hiekkarannalla ja rantabaareissa seuraavaa ryhmää odotellen. Ja siihen valmistautuen. 

Nähdään siis lentokentällä, sillä kaikissa matkaohjelmissa on aina lause: “Suomenkielinen matkanjohtaja on vastassa lentokentällä.” Se olen siis minä. 

Töihin!

Tiistai 31.3.2026 klo 11.17 - JariH

Trump riehuu Lähi-idässä, Putin Ukrainassa ja Kouvolaa pommitetaan drooneilla. Ja minun makuuhuoneessa on hyttynen. Ei ole maailma entisellään. On maaliskuun viimeinen päivä, ulkolämpötila laskee öisin alle kymmeneen asteeseen ja viime päivät ovat olleet kuivia sekä aurinkoisia. Kaikesta edellä olevasta huolimatta minä herään yöllä siihen, että korvan juuressa inisee hyttynen! Enkä edes asu Kaštel Starin hyttysalueella, ympärilläni ei ole hetteikköjä, ei lammikoita, ei edes pusikoita. Siitä huolimatta makuuhuoneeseeni eksyy hyttynen. Ei ole helppoa ihmisen elämä. Eikä hyttysen. Hänen elämänsä nimittäin päättyi yöllä. Nyt sitten odotellaan kyseisen tyypin kavereita.

Tänään käsitellään työntekoa, palkkaa ja raha-asioita. Sitä ennen kuitenkin muutama vahva televisio-ohjelmasuositus. Näin keväisin allekirjoittaneen television täyttää hyvinkin tiiviisti jääkiekko kun Euroopan huippusarjoissa, ja Suomen Liigassa, pelataan play offs -pelejä. Maikkari tuuttaa lähes joka ilta jonkun pelin jostain sarjasta. Ja tuleehan niitä katsottua.

Vaan kyllä televisio tarjoaa muutakin viihdettä. Jopa sangen suositeltavaa sellaista. Muistanette varmaan Stranger Things -sarjan, jota olen hehkuttanut estottomasti. Nyt Netflixistä löytyi kyseisen sarjan luoneiden Dufferin veljesten seuraava tuotos nimeltään Something Very Bad Is Going To Happen. Odotukset olivat korkealla kun aloitin sarjan katselun ja kyllähän ne täyttyivät. Ainakin osittain. Uudesta sarjasta löytyy taattuun Duffer veljesten tyyliin kaikenlaisia omituisuuksia, koukkuja ja kikkoja, mutta ehkä tämä uusi sarja on kuitenkin hieman venytetty. Jos Stanger Thingsin jokainen tuotantokausi ansaitsi lähes kympin, tämä uusin saa vaikkapa kasin. 

Ja muuta katseltavaa. Netflixissä alkoi norjalainen Harry Hole -sarja, jolle vankka suositus. Erinomaisesti tehty, tuotettu ja kaiken pohjana on Jo Nesbøn taattu tarinankuljetus. Viihdyn Harryn seurassa erinomaisesti. Kuten viihdyn myös suomalaisen, Maikkarilta tulevan, Karkurit -sarjan parissa. Siinä on toki muutama epäuskottava juonenkäänne, mutta muuten sangen mukava sarja tämäkin. Mutta nyt päätän televisiokatsauksen tähän. Ja lähden töihin.   

Reilun viikon kuluttua alkaa henkilökohtainen kevätsesonkini.  Ensimmäinen ryhmä saapuu perjantaina ja sitten mennäänkin tukka putkella ympäri Eurooppaa aina toukokuun alkuun asti. Olen siis ihan kohta ihan oikeasti lähdössä töihin. Hetkeksi. 

Entäs ne toisten ihmisten työt? Onko Kroatiassa, tai tarkemmin täällä meidän huudeilla, töitä tarjolla? Lyhyt vastaus on että kyllä. Töitä rittää. Joten jos työskentely Dalmatiassa kiinnostaa, tällä hetkellä meidän piirikunnassa on avoinna 1363 työtehtävää. Kuten arvattavissa, eniten työntekijöitä tarvitaan ravitsemus- ja matkailualalla, jonne kaivataan niin kokkeja, tarjoilijoita kuin siivoojia. Ja vaikka luulisi, tai ainakin minä luulin, että tehtävät olisivat kausiluonteisia, yli puolet avoinna olevista hommista ovat ympärivuotisia. Eli yritykset etsivät kokoaikaisia työntekijöitä, lähinnä varmistaakseen samalla jatkuvuuden. Ei ihan joka vuosi tarvitse jännittää että löytyykö ihmisiä hommiin ja saadaanko ravintola auki vai ei. 

Mitä näissä hommissa sitten tienaa? Kroatian tilastokeskus on julkaissut alkuvuoden eli tammi-helmikuun palkkatilastot. Niiden mukaan mediaanipalkka tässä maassa on 1304 euroa kuukaudessa. Puolet ihmisistä siis ansaitsi tuota summaa enemmän, puolet vähemmän. Mediaanipalkka on muuten noussut 8,7% viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Veroaste Kroatiassa on progressiivinen ja vaihtelee 17-35,4% välillä hieman riippuen paikallishallinnon asettamista verokannoista. Myös eläkkeistä maksetaan progressiivista veroa, niissä veroaste on 10-30% riippuen eläkemäärästä ja asuinpaikasta. Keskimääräine eläke Kroatiassa on muuten 527 € kuukaudessa. 

Rahaa myös kuluu. Sitä kuluu mm. ruokaan, jonka hinnat ovat nousseet ja nousevat kuulemani mukaan yhä, koska maailmantilanne on mikä on. Hintojen nousu Kroatiassa ehti jo hieman tasaantua, helmikuussa inflaatio ei ollut “kuin” 2,6 %, mutta kiitos mm. Iranin sodan, hintojen pelätään taas lähtevät nousuun. Juuri nyt kerrotaan kananmunien hintojen nousseen 10%, lampaanlihan 7,2% ja naudan- sekä vasikanlihan jopa 20%. Eikä lähestyvä pääsiäinen, joka on tässä maassa yksi vuoden suurimpia juhlia, ainakaan tule laskemaan hintoja. 

Näin tällä kertaa. Aloitettiin hyttysellä ja päädyttiin lihatiskille ihmettelemään nousevia hintoja. Seuraavalla kerralla, joka on varmaan vähään aikaan viimeinen hetkeen johtuen edellä mainitusta työputkesta, sitten taas ihan jotain muuta. Palataan linjoille.  

Henkilökohtaista

Sunnuntai 22.3.2026 klo 16.12 - JariH

Jos olet lukenut juttujani useammin kuin kerran, olet taatusti huomannut että kirjoitusten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Tällä kertaa menemme siihen laitaan jossa minä kökötän. Ihan itse. Puhumme siis henkilökohtaisuuksia. Ja ihan vähän jostain muista asioista.

Se on talvikausi nyt virallisesti ohi. Ei pelkästään kalenterin mukaan vaan myös täällä kotona. Täällä on nimittäin pistetty extralämmittimet takaisin laatikoihin, teipattu laatikot kiinni ja siirretty ne kaapin syvyyksiin. Koska ihan kohta on huhtikuu. Joka on jo ihan täysi jollei nyt vielä kesä-,  niin ainakin  kevätkuukausi. Loppukevätkuukausi.

Lämpötila on toki hieman laskenut niistä kahdenkymmenen asteen lukemista joista saimme nauttia vielä parisen viikkoa sitten. Nykyään päivälämpötilat pyörivät 13-17 asteen tienoilla laskien öisin 7-10 asteeseen. Merivesi on juuri tänään 14 C.

Kesä, tai kevät, tuo mukanaan myös metsäpalokauden. Tuntuu että täällä palaa metsä jossain päin ihan jatkuvasti. Jo nyt. Se on hämmentävää sillä ei siitä nyt niin pitkä aika ole kun vettä tuli taivaalta lähes päivittäin. Luulisi että maasto on vielä sen verran kostea että sen syttyminen olisi epätodennäköistä. Mutta ei. Metsää palaa siellä sun täällä. Ymmärrän metsäpalot kesäkaudella, koska maasto on kuivaa, mutta miksi jo nyt?

Mikä sen metsän sitten sytyttää? Keväisin ihmiset polttavat roskia, yleensä pihoillaan mut myös luonnossa, ja jos/kun sitä tulta käsitellään huolimattomasti, tuli lähtee käsistä helposti. Kesällä roskien polttaminen on kielletty, mutta käsittääkseni juuri tällä hetkellä se on vielä sallittua. Vahingossa levinnyt tuli on yksi syy, mutta kyllä täältä löytyy myös tyyppejä jotka käyvät tuikkaamassa metsän palamaan ihan vaan siksi, että heidän mielestä se on kivaa…… jostain syystä. Onneksi asun sen verran kaukana puista, että metsäpalojen leviäminen tänne rantaan on mahdotonta. 

Sesonki on aivan kulman takana. Siis oma henkilökohtainen sesonkini.  Suomalainen ryhmämatkakausi alkaa suorien lentojen alkaessa, eli käytännössä huhtikuun alussa. Ja allekirjoittanut menee taas ympäri Balkania. Ja Eurooppaa. Itse asiassa olen käytännöllisesti katsoen koko huhtikuun töissä. Eli matkoilla. Aluksi pyöritään hetkinen Balkanilla jonka jälkeen siirrytään kiertelemään Eurooppaa. Juuri nyt näyttäisi vahvasti siltä, että tuo Euroopan kierros päättyy lopuksi Suomeen, joten ehkäpä vierailen kotimaassani tuolloin. Taisin käydä Suomessa viimeksi pari vuotta sitten ja nyt tänä keväänä mahdollisesti heti uudelleen. Toivottavasti onnistuu, olen tuosta Suomesta melkoisen innoissani. Karjalanpiirakkaa ja lihistä!

Vaan ei se matkanjohtajan homma pelkää reissaamista ole. Työt alkavat jo paljon ennen varsinaista matkaa, koska pohjatyöt. Homma ei suinkaan mene niin, että matkanjohtaja hyppää bussiin, ottaa mikin ja alkaa pälpättämään. Ei, kyllä hommia täytyy tehdä jo paljon ennen pälpättämistä. Täytyy tutkia kohteita, kaivella tietoja, paneutua historiaan, löytää pikku ankedootteja eri paikoista ja ihmetellä tilastoja. Eli kaivella jotain juttuja joista pälpättää. Vanhojen, useammin käytyjen kohteiden kohdalla ennakkovalmistauminen on pitkälti tietojen päivittämistä, mutta kun kohde on uusi, sen eteen pitää tehdä paljon enemmän töitä. Nyt huhtikuussa edessä paljon aivan uusia kohteita, joiden kanssa painetaan hommia juuri nyt. Vaikka itse matkaan on aikaa vielä kuukauden verran.

Silloin tällöin minulta kysellään, että asuuko Kaštelassa paljon suomalaisia tai muita ulkomaalaisia. Suomalaisia taitaa asua minun lisäkseni tasan yksi, terveisiä Marjolle, mutta tuntuu että kansainvälinen yhteisö olisi hiljalleen muodostumassa. Kenties jopa aktivoitumassa. Bulgarian Plovdivissa oli aikoinaan hyvinkin aktiivinen expats -yhteisö, siellä kokoonnuttiin säännöllisesti kerran viikossa, oli kirjoittaja- ja lukukerhoja, tehtiin retkiä kylpylöihin ja laskettelemaan, käytiin yhdessä konserteissa, tapahtumissa ja haikkaamassa. Täällä ei olla, ainakaan vielä, lähelläkään tuota tasoa.

Ero Kaštelan ja Plovidivin välillä on tietty se, että Plovdivissa asuu huomattavasti enemmän ulkomaalaisia. Vaan kyllä ulkkareita täältä meiltäkin tuntuu löytyvän. Ja kuten sanottu, yhteistyö ja tapaamiset tuntuvat olevan hiljalleen aktivoitumassa. Olin tuossa viikko sitten jopa hieman yllättynyt, kun kävin minulle ihan ensimmäisessä expats -tapaamisessa, kuinka paljon meitä täällä onkaan. Tuossa tapaamisessa oli tyyppejä jenkeistä, Saksasta, Englannista, Norjasta ja jopa Syyriasta. Ja yksi vanha ukko Suomesta. Eikä siellä ollut tietenkään kaikki, ei edes suurinta osaa, Kaštelassa asuvista ulkomaalaisista. Täytyy toivoa että toiminta lähtee kunnolla liikkeelle, sillä aina on kiva ja mukava tavata uusia ihmisiä. Kuunnella heidän kokemuksiaan ja saada vinkkejä kuinka taklata joskus hyvinkin haastavia kroatialaisia byrokratian koukeroita. Löytää ehkäpä jonkun kokemuksen perusteella kauppa josta löytyisi syömäkelposta naudanlihaa pihveihin. Vielä ei moista herkkua ole löytynyt.  

Näin tällä kertaa. Nyt ei menty siis suurempiin aiheisiin eikä asioihin vaan pysyttiin turvallisesti lähellä kotia ja omaa elämääni. Itseänikin jännittää jo, että mitähän seuraavaan juttuun keksii. Varmaankin taas jotain aivan erilaista. Käypä siis kurkkimassa. 

Lahjontaa

Perjantai 20.3.2026 - JariH

Onnea Suomi. Päättyneellä viikolla uutisoitiin, että Suomi on jo yhdeksännen kerran maailman onnellisin maa. Se hämmentää. Kun selailee somea tulee helposti mieleen etteihän Suomessa ei kukaan pärjää. Kaikilla menee huonosti, kenelläkään ei ole töitä eikä rahaa, katujengit riehuvat kaduillaja ihmiset kuolevat joko nälkään tai siihen etteivät pääse lääkäriin. Vaan ei. Suomalaiset näyttävät olevan varsin tyytyväisiä elämäänsä. Maailman onnellisin kansa -tutkimuksen listaus pohjautuu siihen, kuinka paljon pisteitä erilaisissa elämään vaikuttavissa kategorioissa kunkin maan omat kansalaiset kotimaalleen antoivat. Siis omat kansalaiset. Ja suomalaiset antoivat kiitettäviä arvosanoja. Jopa niin korkeita että Suomi saatiin jälleen kerran maailman onnellisimmaksi kolkaksi. Voitte siis onnitella itseänne, osasitte valita ihan itse itsenne jälleen onnellisiksi. 

Kroatia oli muuten kyseisessä tutkimuksessa sijalla 80, heti Venäjän perässä. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 147 valtiota. Kaikista epäonnellisin maa oli Afganistan. 

Kroatiassa vietettiin isänpäivää päättyneen viikon torstaina. Isänpäivä on täällä aina Pyhän Joosefin päivänä, joka on aina 19. maaliskuuta. Joosef oli siis Jeesuksen kasvatti-isä, Marian eli Jessen äidin mies. Kovasti onnea kaikille kroatialaisille isille. 

Tuohon isänpäivään liittyen saimme lukea paikallisista lehdistä myös lahjoista. Varsinkin lahjoista, joita ei vanhojen uskomusten mukaan saa hankkia eikä varsinkaan lahjoitella. Kurkataanpa siis mikä on kiellettyä, sillä vaikka isänpäivä oli ja meni, aina tulee uusia juhlia joihin pitää jokin lahja hankkia. Seuraavassa lista asioista, joita kannattaa varoa.

Älä osta, äläkä anna lahjaksi teräviä esineitä. Tähän kategoriaan kuuluu mm. veitset, partahöylät, sakset ja jopa erilaiset työkalusarjat. Tällaiset lahjat nimittäin katkaisevat lahjan saajan ja sen antajan välisen siteen jonka lisäksi lahjan terävyys tuo levottomuutta, riitaa ja negatiivista energiaa. Kaikki tämä siis vain siksi, että paketista paljastui sakset. Tai porakone. Mutta jos haluat välttää lahjan tuoman eripuran, sen saaja voi antaa sinulle vaikka jonkun pienen, symbolisen kolikon, jolloin kyseessä ei olekaan lahja vaan kaupankäynti. Ja näin suhde ja ystävyys säilyy entisellään. Näppärää.

Kello. Sehän on hieno, harmiton ja joskus melko arvokaskin lahja. Mutta ei. Ei kelloa lahjaksi. Se nimittäin symbolisoi että aika on loppumassa ja pahimmissa tapauksessa se saattaa jopa laskea aikaa siihen että ystävyytenne/suhteenne on loppumassa. Erityisen huono merkki on jos kello pysähtyy. Se tuo extra epäonnen ja kertoo että suhteenne on ohi. Myös sytkärit ovat älä osta -listalla, sillä vaikka ne ovat sangen kätevia tulentekoon ja varsinkin tupakoitsijoille, sytkärilahja sytyttää kuitenkin “tulen” suhteeseenne ja tuo näin eripuraa. 

Entäs lompakko? Sellaista tarvitaan usein niin korttien kuin varsinkin täällä meillä käteisen rahan säilyttämiseen. Ei ei. Yleensä lahjaksi annettava lompakko on luonnollisesti tyhjä, joten sellaisen antaminen lahjaksi tuo saajalleen köyhyyttä ja taloudellisia ongelmia. Mietin samalla että milloin, ja kuinka monta, lompakkoa minä olen vuosien varrella mahtanut saada lahjaksi. Ainakin ne ovat olleet takuuvarmasti tyhjiä. Mutta jos sujautat lompakkoon edes yhden kolkon tai setelin, se tuo saajalle toivetta siitä, ettei hänen lompakkonsa koskaan tyhjene. 

Myöskään kenkiä ei tule ostaa lahjaksi, sillä vaikka joskus niiden antamisen on ajateltu pidentävän saajan elämää, niin yleisimmin uskotaan kuitenkin, että kenkälahja tarkoittaa sitä että lahjansaaja tulee kävelemään ulos elämästäsi. Kengät ovat siis enne parisuhteen tai ystävyyden päättymiselle. Pahimmassa tapauksessa jopa rakkaan ihmisen poismenosta. Ja kun kenkälahja tuo surua, tarvitaan nenäliinoja. Mutta ne vasta sitä surua tuottavatkin, sillä nenäliinat symbolisoivat ja tuottavat saajalleen kyyneleitä ja surua. Eikä huivin ostaminenkaan paranna tunnelmaa, koska se  tuo kylmyyttä suhteeseen. 

Lopuksi, mitäpä jos hankkisit kotiin peilin lahjaksi. Sehän olisi mukava ja siitä voitte nauttia koko perheen voimin. Mutta kannattaa miettiä että peili vangitsee sieluja ja suorittaa kaikenmaailman taikoja ihan itsekseen. Hyvin epäilyttävä kapine siis kaiken kaikkiaan. Suhtaudun tästä eteenpäin täysin eri tavalla kylpyhuoneessani sijaitsevaan peiliini. Ja kurkkaan siihen tulevaisuudessa aamuisin entistä varovaisemmin, vaikka ei sieltä koskaan kovin kaunis näky ole tuijotellut takaisin tähänkään asti. 

Nyt olette siis hieman paremmin informoituja erilaisista riskeistä kun seuraavan kerran suuntaatte lahjaostoksille. Ainakin tiedätte minkälaisia lahjoja kannattaa vältellä jos haluaa ystävyyden tai parisuhteen jatkuvan ja kukoistavan. Ainakin jos uskomme vanhoihin kansanuskomuksiin. Ja miksipä emme uskoisi. 

Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, ettei Fazerin Sinistä suklaata, salmiakkia eikä suomalaista sinappia listattu arveluttavien lahjojen joukkoon. Niitä saa siis edelleen tuoda, lähetellä ja lahjoitella. Saa siis suorittaa. Kiitos. 

Kesäloma

Tiistai 17.3.2026 klo 11.49 - JariH

Vaikka pari edellistä juttua ovat olleet verrattain sotaisia, olen kirjoitellut kaikenmaailman sodista ja terrorista, niin kaikesta huolimatta kesä, ja lomakausi, lähestyy vääjäämättä. Siihen valmistaudutaan täysillä, uhkakuvista huolimatta. 

Meidän huudeille kevään merkkejä ei ole sulavat lumet, niiden alta paljastuvat kakat ja sitä seuraava jokakeväinen koirankakkakeskustelu. Meillä kevään merkkejä ovat rakennuksista kaduille kuuluva naputtelu, porauksen äänet ja vasaran pauke. Joka puolella valmistaudutaan nurkan takana odottavaan sesonkiin. Ja toivotaan kädet ristissä turistiryntäystä. Tai vähintään saavutetun aseman pitämistä markkinoilla.

Alan taivaalla on kuitenkin tummia pilviä. Niitä on kertynyt mm. maailmalla riehuvien sotien takia. Ukrainan sotaan on jo tavallaan totuttu, mutta Iranissa sen naapurimaissa riehuva konflikti vaikuttaa paljon varsinkin Kauko-idästä tuleviin turisteihin. Ja tietysti jenkkeihin, jotka pelkäävät kaikkea ja aina. Venäläisturisteja ei meidän rannoilla ole vähään aikaan paljon näkynyt. 

Niinpä katseet, ja toiveet, on käännetty Pohjoismaihin. Kroatialaiset lehdet kirjoittavat että Pohjoismaissa Kroatiaa pidetään yhä turvallisena kohteena ja sieltä odotetaan kasvavia matkustajavirtoja. Esimerkkinä mainitaan Norja, jossa kiinnostus “perinteisiin” norjalaiskohteisiin on laskenut dramaattisesti. Dubaista ei kuulemma ole kiinnostunut enää kukaan norjalainen, lisäksi varaukset Kyprokselle ja Turkkiin ovat laskeneet jopa puoleen. Sama ilmiö on havaittavissa tanskalaisissa, jotka tosin suuntaavat yhä enenemissä määrin myös Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisturisteista kerrotaan, että suuret matkatoimistot kuten Tjäreborg, Aurinkomatkat ja TUI ovat peruneet merkittävästi varauksiaan Turkkiin ja Kyprokselle. Suomalaiset kiinnostuksen kerrotaan suuntautuvat yhä enemmän Välimeren maihin, Kroatian lisäksi edellä mainittuihin Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisia kiinnostaa kuuleman mukaan myös perinteiset suosikkikohteet Kreikka ja Espanja. 

Suorat lennot Splitiin alkavat muuten pääosin huhtikuun alussa, pääsiäisen aikaan. Finnair tosin aloittaa vasta toukokuun ensimmäinen päivä ja lentää siitä lähtien Helsingistä Splitiin 4 kertaa viikossa. Norwegian puolestaan aloittelee  ‘varovasti’ jo huhtikuun alusta lentäen huhtikuun ajan neljä kertaa viikossa. Toukokuusta lähtien Norwegian lentää sitten viisi lentoa viikossa. Nämä ovat siis suoria lentoja Helsingistä Splitiin.

Kirjoitin aikaisemmista jutuissa kuinka Kroatian naapurivaltio Serbian ulkoministeriö on varoittanut serbialaisia matkustamaan ‘vihamieliseen’ Kroatiaan ja maan presidentti Alexander Vučić kertonut että Kroatia valmistautuu hyökkäämään Serbiaan hetkellä millä hyvänsä. Samaan aikaan maan valtiollinen lentoyhtiö, Air Serbia, lisää lentojaan Kroatiaan. Air Serbia lentää tällä kaudella 38 viikoittaista lentoa Zagrebiin, Dubrovnikiin, Splitiin, Zadariin ja Rijekaan. Eli vaikka maan valtiollinen johto kalistelee sapeleita, tavallinen kansa matkustaa naapurimaahan innokkaasti. Onhan kansoilla kuitenkin hyvin samankaltainen perimä, tausta ja historia. Vaikka välit valtioiden välillä ei aina ihan kunnossa ole olleetkaan. Ovat olleet joskus hyvinkin sotaisat. 

Vuosi, varsinkin matkailuvuosi, on vielä täysin alkutekijöissään eikä kukaan oikeasti vielä osaa edes ennustaa miten se tulee menemään. Muistettakoon, että matkailuala on Kroatialle todella tärkeä teollisuus, maa saa jopa viidenneksi tuloistaan matkailusta. Niinpä odotukset, toisaalta myös pelot, ovat tapissa. Ala, tai jos ihan tarkkoja ollaan koko valtio, toivoo että turistit löytävät yhä edelleen Kroatian, mutta toisaalta pelätään että maailman tilanne vie turistit. Eikä jatkuvasti nousevat hinnat täällä suinkaan helpota tilannetta. Mutta se on sitten eri juttu, johon ei nyt mennä lainkaan. 

Meidän kylän, eli Kaštelan matkailutoimisto on julkaissut vuoden kahden ensimmäisen kuukauden toteutuneet matkailijaluvut. Ja laskuahan niissä oli. Kaštela on toki tyypillinen kausiluonteinen kohde, joten tammi-helmikuu ei todellakaan ole mikään mittari kiinnostuksesta tai sen puutteesta. Eikä kerro yhtään mitään siitä, kuinka sesonki lopulta kulkee.  Määrät talvella kun ovat hyvin pienet. Tammi-helmikuussa Kaštelaan kuitenkin saapui huomattavasti vähemmän matkustajia kuin edeltävänä talvena. Laskua oli jopa 28 prosenttia. Matkailutoimisto muistuttaa, että varsinainen sesonki täällä alkaa vasta myöhemmin keväällä/kesällä. Lopulliset johtopäätökset voidaan vetää sitten vasta syksyllä. 

Näin tänään. Tällä kertaa ei sodittu eikä muutenkaan synkistelty vaan odoteltiin jo mukavia lomapäiviä kesää ja turisteja. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tervetuloa takaisin. 

Kun maailma järisee

Torstai 5.3.2026 klo 14.15 - JariH

Kirjoitin muutama viikko sitten lyhyesti meillä sattuneesta maanjäristyksestä. Se oli vain yksi tapaus, mutta koska juuri nyt näyttäisi että maa järisee lähes jatkuvasti, lienee syytä palata aiheeseen ihan omalla kirjoituksellaan. Järistäänpä siis hetkinen. 

Maanjäristyksien frekvenssi tuntuu siis kasvaneen näillä huudeilla viime aikoina selvästi. Päättyvän viikon keskiviikkona täällä jyrisi 3,7 magnitudilla. Järistyksen episentrumi, eli keskikohta, oli vain 41 kilometriä Kaštelasta. Se heiluttelikin ihan mukavasti. Kuulemma. Minä en tiennyt järistyksestä yhtään mitään koska se sattui yöllä kello 1.23. Kunnon ihmiset nukkuvat tuolloin. Muutama tuttu kertoi heränneensä heiluntaan, osa oli rynnännyt jopa ulos asunnostaan. Sen verran oli kuulemma pelästyttänyt. 

Eikä ne järistykset siihen loppuneet. Heti seuraavana yönä, lähellä Drnišin kaupunkia noin 60 kilometrin päässä meiltä, rekisteröitiin 3,9 magnitudia. Tästäkään minulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Ja sitten, 50 minuuttia edellisestä, heilui Murvicassa. Siellä tosin vain 2,9 Richterin voimalla. Tämä viimeisin oli niin kaukana ettei se todellakaan tuntunut meillä. Murvica sijaitsee Zadarin lähellä.  

Siihen, etten ole huomannut näitä järistyksiä, saattaa toki vaikuttaa myös se, että tuossa noin 100-150 metrin päässä asunnostani tehdään katutöitä ja siellä pyörii isoja kuorma-autoja, kaikenmaailman jyriä ja kaivinkoneita, jotka jyrisevät erittäin hämäävästi. Saattaa siis olla että en edes huomaan pienempiä maanjäristyksiä koska luulen niiden olevan rakennustyömaan ääniä. 

Miksi täällä sitten järisee ja miksi sitä tapahtuu entistä useammin? Kroatian seismologisen laitoksen johtaja Krešimir Kuk selittää asiaa, että maan voimakkaampi seisminen aktiivisuus johtuu Adrianmeren mikromannerlaatan liikkeestä. Tämä laatta liikkuu kuulemma kohti Dinara -vuoria ja työntää näitä vuoria ylemmäksi. Eli joku mannerlaattaa jossain maanpinnan alla painautuu järjettömiä vuoria vastaan, jopa niiden alle, nostaen niitä korkeammiksi ja meillä järisee maa tämän  takia. Täysin käsittämätöntä, mutta samalla jollain tavalla myös sangen kiehtovaa. Toki tämä vuorien nouseminen vie aikaa, varmaan vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia. Kasvua siis tuskin ihan paljaalla silmällä kykenee havaitsemaan. 

Krešimir Kuk toteaa myös, että seisminen aktiivisuus on lisääntynyt ja samalla siirtynyt korkeamman riskin eteläisestä Kroatiasta luoteeseen. Eli juurikin tänne meidän alueelle. Samaan hengenvetoon Kuk sanoo myös, että vaikka maa järisee hieman useammin, ei paniikkiin ole aihetta. Maan heiluminen ei hänen mukaansa tarkoita mitään erityistä eikä riski suuremmasta järistyksestä ole mitenkään kasvanut. Vaikkakaan mahdollisuutta sellaiseen ei voi laskea kokonaan pois. Tosiasia on nimittäin se, että koko Balkan, mukaanlukien Kroatia, sijaitsee aktiivisen mannerlaatan päällä ja maanjäristyksiä nyt vaan sattuu aika ajoin. 

Ja onhan niitä sattunut. Myös niitä suurempia. Vuonna 2020, tarkemmin 28. joulukuuta, maa järisi pohjois-Kroatiassa Petrinan alueella 6,4 magnitudin voimalla aiheuttaen todella suuria vahinkoja. Petrinassa kuoli 9 ihmistä ja lähes koko kaupunki tuhoutui. Heti seuraavana päivänä Petrinan naapurikaupungissa Sisakissa jälkijärisi 4,9 magnitudia tuhoten mm. sairaalan ja kaupungintalon. Tätä ennen pääkaupunki Zagrebiin oli iskenyt samana vuonna maaliskuussa 5,3 magnitudia rikkoen taloja ja infrastruktuuria kaupungissa.  Zagrebin järistyksessä kuoli yksi 15 -vuotias tyttö. 

Ennen näitä se suurin, tai eniten vahinkoa aiheuttanut, maanjäristys tapahtui 29.5.1979. Tuolloin 6,4 magnitudia tuhosi mm. naapurivaltio Montenegron Kotorin kaupungin vanhaa kaupunkia, mutta vaikutti myös mm. Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. 

Vaikka listaus edellä saattaa vaikuttaa että Kroatiassa maa järisee jatkuvasti, niin jos tarkastelee aikajanaa, varsinkin suurempien maanjäristysten osalta, voi todeta, ettei niitä nyt ihan jatkuvasti tapahdu. Että loppujen lopuksi kuitenkin Kroatia on tässä(kin) yhteydessä sangen turvallinen maa. Vaan mitä sitten pitää tehdä, jos sattuu olemaan paikalla kun maa alkaa järistä?

Pari perusasiaa on syytä muistaa. Pysy rauhallisena. Tee tarvittavat pelastustoimet ennenkuin postaat someen maanjäristyksistä. Näitä tarvittavia pelastustoimia on mm. että hakeudut ulkoseinän viereen ja suojaat pään sekä niska käsillä. Jos kysymyksessä on suurempi järistys, varo putoavia esineitä tai tavaroita. Oviaukko ei muuten enää nykykäsityksen mukaan ole erityisen turvallinen paikka, vaikka muistan lukeneeni joskus että pitäisi hakeutua nimenomaan oviaukkoon. Ei pidä, nykyään kannattaa mennä siis ulkoseinän viereen. Ulos ei kuulemma myöskään kannata rynnätä, koska rakennuksesta voi putoilla kaikenlaista. Kun tärinä  loppuu, tarkista kanssaihmisten vointi. Anna tarvittaessa ensiapua. Ja sitten se some. 

Ihan lopuksi kannattaa varautua jälkijäristyksiin. Niitä tulee melko usein suurten maanjäristysten jälkeen.

Näin tällä kertaa. Järistiin ja heiluttiin. Vaan kuten edellä todettu, ei niitä kannata pelätä. Järistyksiä tapahtuu verrattain harvoin ja sellaisen kohdalle sattuminen loman aikana on hyvin epätodennäköistä. Tervetuloa vaan tänne Kroatiaan. Heilumaan.   

Dalmatia

Sunnuntai 1.3.2026 klo 12.51 - JariH

Kesä ja lomat lähestyvät. Niinpä sitä kesälomareissua suunnitellaan jo innokkaasti. Melko moni, itseasiassa yhä useampi, päättää viettää lomansa täällä Kroatiassa. Usein vielä Kroatian rannikolla. Joka on sangen suositeltavaa. Rantaa on toki vaikkapa Istrian seudulta, mutta kyllä sitä löytyy myös täällä etelämmässä. Kuten vaikkapa Dalmatiasta. Tällä kertaa kurkataan hieman että mikäs se sellainen Dalmatia oikein on. 

Kroatia jaetaan virallisesti 20 piirikuntaan eli županijaan. Pääkaupunki Zagreb näiden lisäksi oma alue. Dalmatia ei ole oma piirikunta, se on ‘vain’ kulttuurinen ja maantieteellinen, hyvin pitkän historian omaava, alue, joka alkaa etelästä Dubrovnikin seudulta ja nousee rannikkoa pitkin aina Zadariin asti. Dalmatiaan lasketaan kuuluvaksi myös muutama saari rannikolla ja pieni pätkä sisämaata. Voidaan siis todeta, että Dalmatia on pitkähkö kaistale (350-400 km) Kroatian rannikolla.

Dalmatia on vanhempi kuin Kroatia, sen historia ulottuu pitkälle illyrialaisten aikakaudelle noin 100 -luvulle eaa. Tuolloin Dalmatian alueella asusteli Dalmatae -niminen heimo, josta koko alue sai nimensä. Illyrialaisten jälkeen aluetta hallitsi Rooman valtakunta, joka teki alueesta Dalmatia -provinssin. Tuolloiseen provinssiin kuului nykyistä huomattavasti laajempi alue, se ulottui aina Bosnia-Hertsegovinaan, Montenegroon, Serbiaan ja jopa Albaniaan asti. 

Rooman romahdettua Dalmatiaa hallitsi Bysantti, kunnes 1000 -luvulla Venetsia alkoi hiljalleen ottaa haltuunsa Dalmatian kaupunkeja ja saaria. Venetsian hallintaan siirtyi tuolloin mm. Zadar, Trogir, Split ja saarista Hvar ja Korčula. Lopullinen haltuunotto tapahtui 1400 -luvulla, jolloin Venetsia sai haltuunsa koko Dalmatian, poislukien Dubrovnikin alueen, joka oli tuolloin oma Ragusan -niminen kaupunkivaltio. Syntyi venetsialainen ‘merinen imperium’, jossa rannikkoseutu oli hyvinkin venetsialainen, mutta sisämaa slaavilainen. Näin syntyi kaksikielinen, jopa kaksikulttuurinen, dalmatialainen maailma. 

Venetsian hallinta-ajan (1409-1797) jälkeen Dalmatiaa hallitsi hetken Itävalta-Unkari. Kun sitten 1900 -luvun alussa alettiin sotimaan, ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyi Jugoslavian kuningaskunta. Dalmatia menetti hallinnollisen asemansa, mutta alueen historiallinen nimi jäi elämään. Italia liitti osan Kroatiaa itseensä, mm. Istria, Kvarner ja Dalmatian Zadar siirtyivät Italian hallintaan. Toisessa maailmansodassa, lyhyen Italian miehityksen jälkeen, Dalmatia siirtyi sosialistisen Jugoslavian hallintaan.

Kuten edellä olevasta historiapläjäyksestä ilmenee, nyky-Dalmatian historia on pitkä ja polveileva. Se on myös hyvin italialaispainotteinen, varsinkin jos/kun Venetsia lasketaan Italiaksi. Kysymys kuuluukin, että ovatka dalmatialaiset sitten pirskahtelevia, italialaistyyppisiä käsillä puhuvia, iloisia ja äänekkäitä ihmisiä kun kerran ovat eläneet ja imeneet vaikutteita satojen vuosien ajan. Vastaus on, että ei. Ei todellakaan. Dalmatialaiset ovat slaavilaisia jörriköitä, jotka eivät päästä ihmisiä, varsinkaan vieraita ulkomaalaisia, kovinkaan helposti lähelleen. Pikemminkin päinvastoin, slaavilaiset dalmatialaiset kääntyvät sisäänpäin eikä ulkopuolisten todellakaan ole helppoa sujahtaa yhteiskuntaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi. 

Nykydalmatia on tunnettu elämäntyylistään. Joka on eräänlainen ‘slow living’ -tyyppinen elämä. Minulla täällä kylässä käyneet, pääkaupunki Zagrebissa asuvat tyypit, ovat väittäneet että jopa heidän askeleet hidastuvat kun tulevat käymään Dalmatiassa. Täällä ei kenelläkään ole kiire mihinkään. Koska kyllähän sinne ehtii vähän myöhemminkin. Aina ehtii käväisemään kahvilla. Jossa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin, sillä kavereiden kesken pitää haukkua hallitus, paikallishallinto, naapurit ja Hajduk Splitin valmennus. Ja polttaa tupakkaa. Sillä kaikki polttavat Dalmatiassa. Kaikki tämä tehdään omalla Dalmatian murteella, jopa omilla dalmatialaisilla sanoilla, jotka eivät ainakaan helpota yhtään kielen opettelua meille ulkomaalaisille. 

Tässä lyhyt johdatus Dalmatiaan. Eli kun tulette lomalle Dubrovnikiin, Makarskaan, Splitiin tai vaikkapa Zadariin, tulette Dalmatiaan. Josta tiedätte taas himpun verran enemmän.  

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä kärryillä.

Olympialaiset

Maanantai 23.2.2026 klo 15.31 - JariH

Pukkaa kevättä Kaštel Stariin. Tänne on lupailtu pitkän sadekauden jälkeen tuleville viikoille aurinkoa ja lähes kahdenkympin lämpötiloja. Siitä se lähtee. Se kevät. 

Milano-Cortinan olympialaiset päättyivät sunnuntaina. Kun tässä nyt on pari päivää vedetty henkeä ja sulateltu, lienee aika nostaa pää ja katse hetkeksi tuosta aloituskuvan kylästä ja käydä läpi miltä päättyneet viiden rinkulan kisat kroatialaiselta kotisohvalta näyttivät. Seuraavassa viiltävä analyysi kisoista ja muutamasta jutusta niiden ympärillä. 

Tykkään olympiakisoissa siitä, että kisoja seuratessa tulee väkisinkin katseltua itselleen täysin vieraita lajeja, kuten näissä kisoissa vaikkapa rattikelkkailua ja vuorihiihtoa. Kesäolympialaisissa näitä vieraslajeja on toki vieläkin enemmän. 

Ennen kuin yksikään urheilija oli aloittanut kilpailusuoritustaan, suomalainen media pelotteli lukijoitaan kuinka kisat tulevat epäonnistumaan. Varsinkin Hesari kunnostautui kertomalla meille että mikään ei toimi Italiassa, suorituspaikat eivät ehdi ajoissa valmiiksi, liikenne puuroutuu, matkat on pitkiä, ei ole lunta jne. Olympiakyläkin olisi lehden mukaan ankea, kesäleirityyppinen alue, josta urheilijat eivät tule pitämään. Sängyt sentään saivat lehdeltä synninpäästön, ne olivat kuulemma ihan oikeita sänkyjä eivätkä samanlaisia pahvivirityksiä kuin Pekingin kisoissa oli.  

Vaan kuinka sitten kävikään. Kaikki toimi, kisapaikat olivat valmiit ja urheilijat viihtyivät. Viihtyivät niissä ‘leiriolosuhteissa’ olympiakylässä, jopa niin hyvin että heille varatut kondomitkin loppuivat kesken. Eikä Helsingin Sanomatkaan enää kisojen aikana kovasti kiukutellut.

Entäs se urheilu? Suomen menestys oli Olympiakomitean mielestä tavoitteiden mukainen. Eli heille riittää se, että urheilusta sekaisin oleva kansa saavutti 6 mitalia, joista yksi hopeinen ja loput pronssia. Samaan aikaan eräs norjalainen Johannes Høsflot Klæbo hiihteli maalleen yksinään seitsemän kultamitalia. Siis seitsemän. Kultamitalia. Yksin. En kommentoi enempää. 

Kun hiihtoon päästin todettakoon, että tavallinen maastohiihto on tylsä laji. Suihkitaan menemään määrätty matka ja se on siinä. Nykyään kilpaillaan vielä lähinnä vain kakkostilasta, sillä jos Klæbo on mukana, hän voittaa. Aina. Ja jos mukana yhtään ketään muuta norjalaista, kotikatsomoissa voi jännittää että ottaako Norja kaksois-, kolmois- vai nelosvoiton. Naisissa puolestaan voittaa aina joku ruotsalainen. 

Vaan voi sitä sukset jalassa saada aikaiseksi mielenkiintoisia kilpailujakin. Kuten ampumahiihtossa. Hiihdetään, mutta tilanne muuttuu täysin kun kilpailijat pysähtyvät ampumaan. Vaikka olisit joku klæbo, täysin ylivoimainen ladulla niin kun sitten ammutaan ja  kiskaiset pari-kolme ohi kutia, löydät itsesi yllättäen sijoilta ynnä muut. Kotisohville tämä vaihtelu luo oivan jännitysmomentin sillä mikään ei ole varmaan ennen viimeistä ampumapaikkaa. Voittajat vaihtelevat aivan eri tahtiin kuin maastohiihdossa. Ampumahiihto on hieno laji. Suosittelen. 

Pidetään sukset jalassa ja tullaan mäkeä alas. Harrastetaan slalomia kuten aikoinaan sanottiin. Löysin alppihiihdon jo aiemmin talven aikana katsellessani lajin maailmancupia. Eipä ollut siis ihme, että hakeudun television ääreen tämän lajin pariin myös olympiakisoissa. Ja tykkäsin. Yhä edelleen. Suoritus kestää hieman lajista riippuen minuutista puoleentoista, joten kärsivällisyys riittää helposti siihen kun urheilija tulee mäkeä alas. Erot kilpailijoiden välillä ovat naurettavan pieniä, jotain sekunnin kymmenes- tai sadasosia, mutta nykyajan grafiikka on niin hienoa että penkkiurheilijakin pysyy hyvin kärryillä kuka johtaa ja kenellä ei tällä kertaa oikein kulje.

Sitä paitsi naisten pujottelussa laskee Mikaela Shiffrin, joka on täysin ylivoimainen urheilija tässä lajissa. Vähän niin kuin Klæbo hikihiihdossa. Paitsi paljon paremman näköinen. Suuri suosikkini. Mikaelalla on muuten vieläpä suomalainen valmentaja, Janne Haarala. 

Lopuksi se sokeri pohjalla. Sunnuntaipäivän huipensi ihan oikeasti yksi historian suurimmista jääkiekko-otteluista, olympiafinaali Kanada-USA. Kun muistetaan, että kisojen kiekkoturnauksessa pelasivat maailman parhaat parhaita vastaan, loppuottelussa vastakkain olivat niistä parhaimmista ne kaikista parhaat. Ja peli juuri sen näköistä. Hieno tapahtuma, hieno peli. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Leijonat saavutti kisoissa pronssia. Eikä se loppuottelupaikkakaan lopulta kovin kaukana ollut. Aina tuntuu jossain syvällä kun kiekkoturnauksen lopuksi kattoon nousee Suomen lippu. Niinkuin nyt tapahtui, USAn ja Kanadan lisäksi hallissa nostettiin siniristilippu. Pronssimitalin kunniaksi. 

Näin olympialaiset. Ja huomiot. Täytynee vielä kuitenkin todeta, että kisat televisioinut Yle selvisi urakastaan todella hienosti. Katselin siis Ylen kisälähetyksiä,  koska Kroatian television tarjonta oli jostain syystä ‘hieman’ suppeampi kuin Ylen. Tykkäsin kisastudioista, tykkäsin selostajista ja asiantuntijoista. Yle oli ottaut, lajista riippumatta, kyseisen lajin ensisiä aktiiviurheilijoita asiantuntijoiksi ja kommentoimaan tapahtumia, ja tämä toimi hienosti. 

Näin tällä kertaa. Nyt mentiin urheilupainotteisesti, mutta kun tässä kroatialasiella kotisohvalla on viimeiset pari viikkoa eletty olympialaisia, kisat ansaitsi omat kommenttinsa. Seuraavalla kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä siis suksilla. 

Krnjeval - katumus ja uhrautuminen

Tiistai 17.2.2026 klo 9.41 - JariH

Katolisissa maissa on juuri nyt alkamassa, osittain jo alkanut, kaksi eri ajanjaksoa. Ensin täällä vietetään karnevaaliaikaa, jonka jälkeen ‘vaivutaan’ paastoon, eli valmistaudutaan pääsiäiseen. Pääsiäinenhän on yksi suurimmista katolisen kirkon juhlista. Samaan aikaan toki myös muslimit ja ortodoksit viettävät paastoaikaa. Eli näyttää olevan melko yleinen harrastus uskontopiireissä.

Karnevaaleilla on pitkä ja jopa hieman pakanallinen perinne katolisessa maailmassa. Niissä riehutaan ja herkutellaan, käännetään ‘järki väärinpäin’, mutta tavoitteena on myös ajaa pahat henget pois. Karnevaalien lopuksi poltetaan aina symbolinen hahmo, ‘krnje’, jonka polttamisen uskotaan puhdistavan menneen vuoden kaikki pahat asiat. Nykyään tuo hahmo on usein joku poliitikko jonka kansansuosion on romahtanut tai jonka tekemistä päätöksistä ei ole tykätty. Perinteinen ajatus nuken polttamisella on kuitenkin että kun ‘krnje’ palaa, päästään eroon pahoista hengistä. Nykyään näemmä siis poliitikoista. 

Vaan kyllähän karnevaaleihin saadaan liitettyä myös myös uskonto. Olemmehan katolisessa maassa. Karnevaaleja kutsutaan kroatiaksi nimellä ‘pokladni utorak’, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa ‘ennen paastoa’. Niinpä kun karnevaalit on vietetty, laskeudutaan katolisen kirkon paastoon. Sitä ennen kuitenkin siis riehutaan ja herkutellaan. Ja sitten rauhoitutaan. Kohti pääsiäistä.  

Karnevaaleja on vietetty viime viikonloppuna ympäri Kroatiaa pitkin poikin kyliä ja kaupunkeja. Ehkäpä se suurin juhla järjestettiin Rijekassa, josta on tullut aikojen saatossa eräänlainen karnevaalipääkaupunki tässä maassa. Rijekan karnevaali houkuttelee myös naapurimaiden edustajia paraatiinsa. 

Vaan osataan sitä meilläkin. Kaštel Starissa järjestetään tiistaina 17. helmikuuta, eli tänään, Donjokastela krnjeval eli Kaštelan oma, perinteinen karnevaalikulkue, jota on juhlittu jo 213 vuotta. Kuvat tässä jutussa ovat edeltävien vuosien karnevaaleista Kaštelassa. 

Kun pahat henget on saatu karkoitettua ja kevättä kutsuttu saapumaan, on aika vaipua paastoon. Pääsiäiseen ole enää kuin 46 vuorokautta ja siihen pitää valmistautua hengellisen harjoituksen, katumuksen ja uhrautumisen kautta. Eli paastoamalla ja tekemällä elämästä muutenkin mahdollisimman ankeaa. Jeesuskin paastosi, eli vaatimattomasti ja sangen ankeasti erämaassa 40 päivää ennen julkista toimintaansa. Paaston avulla muistellaan siis Jeesuksen kärsimyksiä ja irtaudutaan maallisista riippuvuuksista hengellistä uudistumista tavoitellen.  

Paastoamisessa on omat sääntönsä. Paasto alkaa tuhkakeskiviikkona, eli huomenna. Kaštelan karnevaalia seuraavana päivänä. Paasto kestää 40 päivää. Paastopäiviksi ei  lasketa sunnuntaita. Miksi, en tiedä. Ehkä tähänkin löytyy jokin uskonnollinen selitys.

Paasto alkaa siis 18. helmikuuta ja  huipentuu pääsiäiseen. Tarkemmin sanottuna kiirastorstain (2.4) iltaan, josta alkaa kolmipäiväinen pääsiäinen. Kiirastorstain jälkeen saa syödä vapaasti, vaikkakin paastoa jatketaan yleensä hiljaisen lauantain ja pääsiäissunnuntain (4-5.4) väliseen öiseen messuun asti. 

Paaston aikana ei kuitenkaan tarvitse olla ihan kokonaan syömättä. ‘Pakollisia’ rajoituksia ruokalistaan on muutama; tuhkakeskiviikkona (18.2), eli siis päivänä joka aloittaa paaston, on sallittua syödä vain yksi iso ateria. Lihansyönti on tuolloin kokonaan kielletty. Myös kaikki perjantait ovat paaston aikana lihattomia. Ja vaikka paastorajoitukset koskevat vain 18-59 vuotiaita, lihattomuus ulottuu jo 14 -vuotiaisiin. 

Ruokailurajoitusten lisäksi monet katoliset keksivät kaikenlaisia muita elämäänsä ankeuttavia määräyksiä. Koska on paastoaika, ja Jeesuskin kärsi, ihmiset saattavat rajoittaa television katselua, somen käyttöä, lopettavat karkinsyönnin tai viinan juonnin, jotkut lopettavat jopa seksin harrastamisen. Koska pitäähän sitä kärsiä. Kun Jeesuskin kärsi

Vihdoin koittaa se paaston tärkein, ja kaikkein surullisin, päivä. Pitkäperjantai. Se on koko paaston hiljaisin ja kärsimystä täynnä oleva päivä. Raamatun mukaan Jeesus tuomittiin, ruoskittiin ja ristiinnaulittiin nimenomaan pitkäperjantaina. Ja niinpä perjantaita kunnioitetaan kaikin mahdollisin tavoin. 

Kun pitkäperjantai on lusittu, on vuorossa hiljainen lauantai jolloin virallinen paasto siis ei enää ole voimassa, mutta joka on perinteisesti edelleen hyvin rauhallinen ja hiljainen päivä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (4.-5.4.) järjestetään lähes kaikissa kirkoissa pääsiäisyön messu, jonka jälkeen sokka onkin sitten irti. Rajoitukset poistuvat ja bileet on valmiit alkamaan. 

Pääsiäissunnuntaina, yön messun jälkeen, ihmiset kokoontuvat yhteen, järjestävät juhlia perheen ja ystävien kesken. Syödään ja juodaan kunnolla, sillä tulihan sitä  paastottua ja rajoitettua kaikenlaisia nautintoja jo 46 päivää. Pöydät notkuvat lammasta, possua, kinkuja, juustoja ja makeita herkuja. Kaikki huuhdellaan alas viinillä, oluella ja tietysti rakijalla. Saattaapa joku harrastaa jossain välissä vähän seksiäkin jos/kun sitäkin on 46 vuorokautta pihdattu. 

Siinä voi muuten vatsahapot olla melko kovilla jos on noudattanut paaston määräyksiä kovin tiukasti ja sitten yks’kaks alkaa vetämään kaikenlaisia herkkuja kaksin käsin. Voi olla pienimuotoinen jono toilettiin. 

Näin tällä erää. Saitte lyhyen johdatus katoliseen pääsiäiseen. Totuuden nimessä on todettava, ettei tuo paastoaika kovin kauheasti tälläisen maahanmuuttajan elämään vaikuta. Pääsiäisen aikaan on toki kaikki paikat kiinni, mutta muuten mennään ihan tavallista arkea. Oli paasto tai ei. 

Seuraavaksi sitten taas jotain ihan muuta. Pysykääpä siis kyydissä.