Juttuja

Kaipaus Suomeen

Maanantai 26.1.2026 klo 16.29 - JariH

Se on kuulkaapas talvi nyt myös täällä meillä. Kaštel Starin talvi tarkoittaa vesisateita, kovia tuulia mutta myös aurinkoisia, sangen lämpimiä päiviä. Näitä jälkimmäisiä on vaan harvemmin. Sen sijaan vettä on tullut tätä kirjoitettaessa pari-kolme päivää putkeen. Välillä oikeinkin huolella. Lisäksi jugo, eli etelätuuli, on puhallellut sangen napakasti. Ja lisää on kuulemma tulossa. Parin päivän päästä tuulen pitäisi ennusteiden mukaan nousta puuskissa jopa 100 km tunnissa. Syytä pitää siis huivista kiinni.

Kaikesta edellä olevasta huolimatta päivälämpötilat ovat kuitenkin pyörineet 10-12 C paikkeilla. Yöllä ollaan oltu viiden asteen pinnassa. 

Sitten asiaan. Yksi tavallisimmista minulle esitetyistä kysymyksistä on, että kaipaatko jotain Suomesta, ja jos kaipaat, niin mitähän se mahtaa olla. Kun näitä kysymyksiä on taas ropissut, piti oikein pysähtyä miettimään. Näin talvisin kun aikaa riittää. Että onko Suomessa ihan oikeasti jotain jota kaipaisin sieltä. Tässä yhteydessä ei puututa ihmisiin eikä ihmissuhteisiin vaan pysytään enemmänkin tuolla tavara- ja asiapuolella. Lähinnä kaupassa. 

Olen asunut ihan kohta kymmenen vuotta ulkomailla. Se tarkoittaa että olen sopeutunut erilaisiin yhteiskuntiin, niiden tapoihin ja vaatimuksiin. Toisaalta olen ihan aidosti vieraantunut Suomen oloista ja tunnelmasta. Toki seuraan uutisia jotta tiedän mitä maassa tapahtuu, mutta muutoin elämä Suomessa alkaa roikkua päivä päivältä yhä ohuempien muistilankojen varassa.  

Olin hyvin lähellä vastata tähän kaipauskysymykseen pöyhkeästi että hah, enhän minä mitään  kaipaa Suomesta. Vaan kun asiaa pohtii hieman tarkemmin, niin kyllähän niitä asioita alkaa löytymään. Pieni yksityiskohtia, mutta asioita kuitenkin. Kurkataanpa. 

Kaipaan jääkiekkoa. Kaipaan jääkiekkoa monestakin eri vinkkelistä - kaipaan ensinnäkin yhteisöllisyyttä jonka kokee kun istuu suosikkijoukkueensa kotipelikatsomossa. Se suosikkijoukkue pelaa muuten Helsingissä eikä se ole se punainen. Tunnelmista saa toki siivun televisiosta, mutta se siivu on kyllä hyvinkin hento, lievä ja läpikuultava. Tämän lisäksi kaipaan fiilistä jonka saa vaihtopenkin takana valmentajana seistessä. Tietysti kaipaan koppielämää, joka on ihan oma maailmansa. Saatan kaivata jopa niinkuin tylsää kuin treenien suunnittelua. 

Mitäs vielä. No tietysti sitä kuuluisaa astiakaappia. Semmoista ei täällä tunneta, täällä astiat kuivataan mitä ihmeellsimmissä härveleissä tiskipöydällä. Pakko muuten mainita tässä yhteydessä, että Bulgarian Plovidivissa asunnossa jossa asuin, oli ihan perinteinen suomalainen kuivauskaappi. Toimii.

Kun kävin viimeksi Suomessa, hämmennyin tavarapaljoudesta ihan tavallisessa K-marketissa. Oli seinä täynnä erilaisia maitotuotteita, toinen seinä valmisruokia ja kolmas kaikenmaailman shampoita. Leipäosastokin olin vähintään normikaksion kokoinen. Kaipaanko tätä? No en välttämättä. Meillä se seinä on täynnä viinejä. 

Näistä kroatialaisista kaupoista löytää kyllä, ainakin hieman soveltaen, kaiken mitä tarvitsee. Vaan jos oikein pitää kaivella jotain mitä kaipaan täällä, niin nostetaan nyt vaikka kaikenmaailman omituiset mausteet, joita lehtien nykyreseptit ovat täynnä. Niitä en edes osaa etsiä kaupoista, kun en tunnistaisi niitä edes suomeksi. Saatikka sitten kroatiaksi. 

Pysytään vielä hetki kaupassa. Täällä pupelletaan pitkälti vain valkoista leipää. Tästä seuraa usein kysymys ruisleivästä. Että kaipaanko sitä. Vastaus on että enpä juuri, en ole koskaan ollut mikään ruisleivän suurin ystävä. Lidlistä sitä löytyy täälläkin jos oikein alkaa tehdä mieli. Mutta vaikkapa tuorejuustoja eri makuvaihtoehdoilla, niitä ei täältä löydy. Kurkkasin ATK:hon ja ainakin Valiolla näyttäisi olevan Suomessa hieman yli 10 eri vaihtoehtoa. Täällä meillä näitä juustoja on tasan kolme; maustamaton, salami ja joku vihannesmaku. Ne kaikki maistuvat ihan samalta. 

Entä ne suurimmat puutteet kroatialaisissa kaupoissa? Kuivatut herneet hernekeittoon. Ei löydy. Ei onnistu rokka. Ei yhtään hyvä. Samaan kategoriaan menee K-kaupan ja S-markettien maailman halvimmat lihapiirakat. Ne semmoiset joita on joku 4-6 kpl paketissa ja jotka ei maksa oikeastaan mitään. Vähän sama kuin Saarioisten roiskeläppäpizzat. Mutta paljon tärkeämpiä. Karjalanpiirakat. Jopa ne halvat ketjupiirakat, puhumattakaan sitten leivontapisteiden piirakoista. Ja nyt puhutaaan perunapiirakoista. Hätätapauksessa toki myös riisipiirakoista. Ei löydy piirakkaa meidän kaupoista. Ei liha eikä karjalaa. 

Sitten listaus asioista, joita täällä ei ole ja joita ehkä jollain tasolla kaipaan. Fazerin suklaa. Sininen ja se keltainen. Maailman parasta suklaata. Ei löydy täältä. Sinappi. Paikallinen on kauheaa kuraa. Ei jatkoon millään tasolla. Salmiakki. En ole kauhea salmiakin ystävä, mutta joskus ehkä kenties olisi kiva pupeltaa….. ja sitten jouluruoat. Ne on toki soveltaen opeteltu, joten niitä ei kovasti tule kaivattua. Enää.  

Lopuksi suurempiin kuvioihin. Kaipaanko Suomen ‘järjestäytynyttä’, yliholhoavaa yhteiskuntaa. No enpä voi väittää kaipaavani. Lähinnä naurattaa kun Suomessa lämpötila nousee yli 20 asteen, lehdistö alkaa kirjoitella kaikenmaailman käristekupoleista ja viranomaiset ohjeistaa kuinka elää, kuinka pitää muistaa juoda vettä ja välttää liikkumista ulkona. Koska kuumuus. Samassa lämpötilassa meidän kylän mummot kulkevat vielä talvivaatteissa pipot päässä. 

Tuosta yhteiskunnan järjestäytymisestä. On totta, että kun 10 vuotta sitten saavuin tänne ensimmäistä kertaa, niin kyllähän minä saavuin melkoiseen villiin länteen. Joku kuvaili Kroatiaa tuolloin sanoilla ‘vähän niinkuin Afrikka, mutta sähköllä’. Mutta. Nyt kun seuraa paikallista yhteiskuntaa ja sen kehitystä, niin huomaa että Kroatia on ottanut todella suuria askeleita kohti järjestäytynyttä, eurooppalaista yhteiskuntaa. Ja lähestyy hiljalleen Suomea. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, menee kohta ohi. Ihan niinkuin Viro on jo tehnyt. 

Näin tällä kertaa. Kuten huomaatte, niin löytyihän niitä kaipauksen kohteita kun oikein kaiveli. Pikkuisia yksityiskohtia toki, jopa niin pieniä etten todellakaan niiden takia edes mieti takaisinmuttoa. Ainakaan ihan vielä.  

Kroatia - fun facts part 2

Lauantai 24.1.2026 klo 11.34 - JariH

Taas mennään. Mennään entistä syvemmälle Kroatian nippelitietoihin. Kuten tuli luvattua edellissä jutussa. 

Talviolympialaiset Milanossa ja Cortinassa alkaa muutaman viikon päästä. Tällä aasinsillalla on hyvä siirtyä Kroatian urheilumenestykseen. Joka on vuosien saatossa ollut lähes käsittämätöntä. On hämmentävää kuinka hyvin about 4 miljoonan ihmisen kansakunta on pärjännyt eri lajeissa, jos sitä verrataan vaikka urheiluhulluna kansana pidettyyn Suomen menestykseen. Suomessa väkeä on kuitenkin lähes kaksi miljoonaa ihmistä enemmän kuin kroaateja. Suomesta löytyy lisäksi kymmenittäin erilaisia toimikuntia, järjestöjä, virkamiehiä ja muita urheilua edistäviä tahoja ja yhdistyksiä miettimässä kuinka sitä menestystä saataisiin. Kroatiassa tehdään asiat toisin. En tosin tiedä miten, mutta vaikuttaisi että jotenkin  hieman paremmin. 

Menestystä nimittäin riittää. Talviolympialaisissa Kroatian menestys on toki ollut hieman hiljaisempaa - talvisissa kisoista Kroatia ei ole saalistanut itsenäisyytensä aikana kuin 11 mitalia, joista neljä kultaa - nekin ovat tulleet pitkälti sisarusten Janica ja Ivica Kostelićin suksilla. Sisko ja sen veli saalisti nimittäin kahdestaan yhteensä peräti 4 kulta- ja 6 hopeamitalia. Kaikki nämä alppihiihdossa vuosina 2002-2014. Se ainoa ‘ei-Kostelić’ -mitali tuli ampumahiihdossa. 

Kesäolympialaisissa on mennyt sitten hieman paremmin. Itsenäisyyden aikana, vuosina 1992-2024, Kroatia on saanut yhteensä 16 kultaa, 15 hopeaa ja 18 pronssia. Eli yhteensä 49 olympiamitalia. Samaan aikaan lähes tuplasti suurempi, urheiluhullu Suomi, on kerännyt 44 mitalia joista 13 on ollut kultaista. Molemmilla mailla vauhti on hidastunut, lähes pysähtynyt, viime vuosien kesäolympialaisissa.

Ihan oma lukunsa Kroatian urheilussa on suuremmat palloilulajit kuten jalkapallo. Kroatian jalkapallojoukkue, lempinimeltään Vatreni, on voittanut MM-kisoissa nimittäin pronssia vuonna 1998, jonka lisäksi se on vääntänyt hopeaa vuosina 2018 ja 2022. Tämä on Kroatian kokoiselle maalle käsittämätön saavutus yhdessä maailman suurimmassa ja suosituimmassa urheilulajissa.

Se urheilusta. Siirrytään muihin nippeleihin. Kroatiassa on kaksi itsenäisyyspäivää. Koska kuka sitä nyt yhdellä selviäisi? Ensimmäinen on 25.kesäkuuta, sillä vuonna 1991 tuona päivänä Kroatian parlamentti ilmoitti Jugoslavialle, että me ollaan muuten itsenäinen valtio. Toinen, ehkä se tärkeämpi itsenäisyyspäivä, on 8. lokakuuta, jolloin edellä mainittu parlamentti katkaisi lopulta kaikki siteet Jugoslavian liittovaltioon. Siitähän alkoi sitten sota, mutta ei mennä siihen tällä kertaa.  

Kroatiasta löytyy myös yksi maailman pienimmistä kaupungeista. Kaupungin nimi on Hum. Siellä asuu kymmenkunta ympärivuotista asukasta. Epäilen että Humissa naapurit tuntevat toisensa melko hyvin ja jopa moikkailevat toisiaan. Olisi kauhea paikka elää sisäänpäinkääntyneelle suomalaiselle introvertille! Hum on hassu paikka. Ja nykyään myös melkoinen turistirysä.

Kravatista ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä on se hieno asuste, toisten mielestä hyvinkin ahdistava kapistus. Tästä vaatekappaleesta voimme kiittää kroaatteja. 30 -vuotisen sodan aikana vuosina 1630-1636 Ranskan kuningas Ludvig XII palkkasi kroatialaisia sotilaita sotimaan ranskalaisten rinnalla. Kroaatit käyttivät kaulassaan solmittuja liinoja, joita ranskalaiset alkoivat kutsua nimellä cravatie. Se muuntui sitten nopeasti muotoon cravate, josta kerrotaan lopulta muodostuneen sana croate. Eli kroaatti. 

Tähän väliin pikku detalji nykykroaateista. Kroaattien keskipituus on miehillä 180 cm ja naisilla 167 cm. Suomessa ihmiset ovat keskimäärin tasan sentin lyhyempiä. Pisimmät eurooppalaiset löytyvät muuten Hollannista (184 cm) ja Bosnia-Hertsegovinasta (183), lyhimmät puolestaan Portugalista (171 cm). Ihme tappeja siellä.

Jatketaan. Tarina kertoo, varsinkin täällä Kroatiassa, että Valkoinen talo Washingtonissa olisi rakennettu Bračin saarelta Kroatiasta tuodusta marmorista. Tämä tuskin pitää paikkansa, sillä jos mietitään ajankohtaa jolloin Valkoinen talo rakennettiin 1792-1800, moisen marmorimäärän roudaaminen Kroatiasta jenkkeihin olisi ollut täysin mahdotonta. Valkoinen talo naputeltiinkin oikeasti alunperin kokoon jenkkikivistä, nimittäin kalkkikivistä Aquia Creekistä Virginiasta. Legenda siitä, että rakentamiseen olisi käytetty Bračin kiviaineista, perustuu siihen, että kun Valkoista taloa remontoitiin vuonna 1902, joku ‘hungaariaanilainen kauppias’ lahjoitti remonttiin kolme laivalastillista marmoria. Tämän marmorin uskotaan tulleen Bračin saaren Pučišćan louhoksesta. Joten Valkoista taloa ei ole rakennettu kroatialaisista marmorista, sitä on vaan korjailtu sillä. 

Seuraavaksi tiputaan taivaalta. Laskuvarjolla. Joka on kuulemma kroatialainen keksintö. No, herra nimeltä Faust Vrančić Šibenikin kaupungista piirsi, ja testasi, laskuvarjon varhaista mallia 1600 -luvulla. Hän jopa kokeili keksintöään hyppäämällä ‘laskuvarjohypyn’ Venetsiassa. Leonardo da Vinci oli kuitenkin luonnostellut ihan saman härvelin jo 1480 -luvulla. Kroatialaiset suorittivat kuitenkin sen ensimmäisen hypyn laskuvarjolla. Siis ihan oikean hypyn. Joten tämä legenda on osittain totta. 

Muita kroatialaisia nippeleitä ovat mm. ‘mekaaninen kynä’. Eli kuulakärkikynä. Sen keksi ja patentoi Slavoljub Penkala vuonna 1906. Torpedon ensimmäisen prototyypin puolestaan kehitti Ivan Lupis 1860 -luvulla. Tosin se ihan oikeasti toimiva torpedo kehitettiin kuitenkin myöhemmin Englannissa. Näitä torpedoja valmistettiin sitten myöhemmin kroatialaisissa telakoilla. Joten voitanee sanoa, että näin Kroatiassa syntynyt prototyyppi palasi kotiin.  

Ja lopuksi dalmatiankoira. Rodun väitetään olevan kotoisin Dalmatiasta, onhan nimessäkin mainittu Dalmatia. Tunnettu historia tukee tätä teoriaa, sillä ihan ensimmäinen maininta ‘valkoisesta metsästyskoirasta mustilla täplillä’, löytyy itäkroatialaisen Đakovan piispan paperista jo vuodelta 1374. Vuonna 1719 kroatialaiset piispat vielä vahvistivat rodun läsnäolon Dalmatian maaseudulla metsästys- ja vahtikoirana. Rodun läsnäolo keski-ajalla Dalmatiassa on siis kiistatonta vaikkakin rodun syntyhistoria ei tunneta. Englantilaiset ehtivät kuitenkin tehdä ensimmäisen epävirallisen rotu-ilmoituksen dalmatialaisesta koirasta vuonna 1882 vaikkakaan dalmatialaisen rotu tuskin syntyi Englannissa. Todennäköisesti tyypit, joiden olisi pitänyt tehdä kyseinen ilmoitus Dalmatiassa, olivat kahvilla eivätkä ehtineet moiseen virallisuuteen kiinnittää huomiota. Olisivat taatusti tehneet sen viimeistään seuraavana päivänä……

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Palataan asiaan. Pysykääpä siis kanavilla. 

Väki vähenee - ja lisääntyy

Maanantai 12.1.2026 klo 19.32 - JariH

Puolisen vuotta siihen meni. Siihen että opin taas kuinka nukkutaan. Tässä on käynyt nimittäin sillai hassusti, että kun muutin viime kesän alussa takaisin Kroatiaan, unohdin taidon nukkua. Se tuskin katosi muuton, Kroatian tai edes Kaštel Starin takia, siihen vaikutti moni muukin asia, mutta nyt siis, puolen vuoden kärvistelyn jälkeen tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Taas nukutaan! 

On sangen hämmentävää sen jälkeen kun on tottunut heräämään puoli viideltä joka aamu, nykyään aamulla kelloon kurkkatessa se onkin jo seitsemän! Ja mittari ranteessa kertoo unta kertyneen yli seitsemän tuntia, joskus jopa lähes kahdeksan. Päivä lähtee ihan eri tavalla käyntiin kun on nukkunut kunnolla vaikka tuntuukin, että on koko ajan pari tuntia myöhässä joka paikasta kun kaikki päivän rutiinit tapahtuvat viiveellä.  

Se henkilökohtaisuuksista. Nyt tilastoihin. Koska niistä on aina mukava puhua. Puhutaan väkiluvuista. Ja niiden kehityksestä. 

Kroatia on kärsinyt jo pitkään maastamuutosta. Nuoret ihmiset, perheet, ovat muuttaneet ulos maasta paremman elämän ja leveämmän leivän perässä. Kun Kroatia itsenäistyi vuonna 1991, maassa asui 4,7 miljoonaa ihmistä. Nykypäivänä, viime viikolla julkaistun tilaston mukaan, väkimäärä on tippunut 3,8 miljoonaan. Tärkeimpänä syynä lähes miljoonan ihmisen ‘menettämiseen’ pidetään maastamuuttoa, vaikkakin Kroatiassa myös kuollaan huomattavasti enemmän kuin synnytään. 

Viime aikoina tämä negatiivinen väestökehitys näyttäisi hentoja merkkejä että se olisi vihdoin kääntymässä. Juuri julkaistun tilaston mukaan vuonna 2024 Kroatian väkiluku kasvoi nimittäin huimasti. Se kasvoi peräti 6.547 ihmisellä. Eli jopa 0,2 prosenttia! Siis semmoisen vajaan jäähallilisen verran. Mutta kasvanut kuitenkin. 

Kasvu liittyy kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Kroatiaan muuttaneista lähes puolet oli ulkomaalaisia, jotka tulivat tänne töihin tai sotaa pakoon vaikkapa Ukrainasta. Mistään suuresta kroaattien paluumuutosta kotiin ei siis ollut kysymys. Vieläkään. Minähän en muuten näihin maahanmuuttajiin sisälly, koska palasin tänne vasta vuonna 2025.

Kroatian luonnollinen väestönkehitys on negatiivinen, kuten monessa muussakin länsimaassa. Täällä siis kuollaan enemmän kuin synnytään. Ja kun peitto ei heilu, väestö vanhenee. Kroatia onkin yksi Euroopan vanhimmista maista, maan keski-ikä on 45,4 vuotta, jolla se sijoittuu vanhemmuustilastossa Euroopassa sijalle seitsemän. Vanhimmat kansat löytyvät Italiasta (47,1), Portugalista (47,1), Bulgariasta (46,9) ja Kreikasta (46,9). Suomalaisten keski-ikä 43,4 vuotta. Nuorimpia kansalaisuuksia Euroopassa ovat Irlanti (39,4), Luxemburg (39,7), Malta (39,8) ja Kypros (40,6). 

Olipas siinä kunnon tilastopläjäys! Ja numerorumba. Huh. Nyt takaisin maanpinnalle ja Kaštelaan. Kuinka väestö on kehittynyt täällä meidän kylillä? Ja onhan se  kehittynyt. Kaštela on nimittäin neljänneksi eniten uusia ihmisiä kerännyt kaupunki koko Kroatiassa. Vuonna 2024 Kaštelan väkimäärä kasvoi 719 ihmisellä. Se ei ole ihme, sillä kaupunki panostaa ihan kunnolla mm. lapsiperheiden infraan ja heidän viihtyvyyteen. Tänne on rakennettu uusia päiväkoteja ja leikkipuistoja, kaupunki maksaa extrakorvausta uusista vauvoista jne. Jotta saataisiin lisää kaštelalaisia. Nuoria sellaisia. 

Kroatiassa muuten lapsilisän suuruus riippuu vanhempien tuloista ja lasten lukumäärästä. Se pyörii välillä 30-100 € kuukaudessa per lapsi. Lisäksi valtio maksaa kertaluonteisen korvauksen jokaisesta uudesta kroaatista. Tämä korvaus on 618 € per lapsi. Tuo edellä mainittu Kaštelan kaupungin oma korvaus uudesta vauvasta on muuten 1000 € ensimmäisestä ja toisesta lapsesta, kolmannesta saa 3000 €, neljännestä 4000 € ja siitä eteenpäin jokaisesta uudesta tyypistä 5000 €. 

Imu Kaštelaan on nähtävissä myös aamulenkeillä. Tänne on rakennettu, ja rakennetaan yhä, uusia taloja. Niin omakoti- kuin kerrostaloja. Nykypäivänä uudet talot tehdään hieman kauemmaksi rannasta,  on kuulemma jonkinlainen statussymboli rakentaa talonsa läheisen vuoren rinteelle. Hieman kauemmaksi vanhoista kylistä rannalla. Tämäkin on siis kääntynyt vuosisatojen saatossa. Vielä 1500 -luvulla väki muutti vuorilta juurikin rannikolle sinne rakennettujen linnojen suojiin turvaan, mutta nyt siis heti reilun viidensadan vuoden kuluttua porukka haluaa, jostain syystä, takaisin rinteille. En ymmärrä.  

Näin tällä kertaa. Paljon numeroita, paljon tilastoja. Toivottavasti jaksoitte kahlata läpi. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tai sitten ei. Katsellaan. Ja palataan.

Sveti Rok

Torstai 8.1.2026 klo 13.53 - JariH

Se on sitten talvi. Sehän on kuulemani mukaan saapunut myös Suomeen. Olen uutisista kuunnellut ennätyspakkasista - jossain pohjoisessa on ollut jopa yli 41 asteen kylmyys….. ja eikös sitä luntakin ole ollut jopa ihan eteläisimmissä osissa maata maata?

Meillä täällä Kaštelassa oli tänä aamulla -1,5 astetta kun lähdin perinteisellä aamulenkille. RealFeel oli -8,5 C. Vuoden kylmin päivä tähän asti. Piti oikein ottaa muutama joulu sitten lahjaksi saadut tumput käyttöön. Muuten, olen nyt tehnyt noita aamulenkkejä 460 päivää putkeen, joten eiköhän me sitten kuitenkin oteta tavoitteeksi se 500 päivää, josta oli puhetta kun 400 päivää tuli täytteen. Kun siihen ei ole matkaa enää kuin vähän reilun kuukauden kävelyt. Sitä kohti siis. 

Vaikka ulkona on kylmä, onneksi tämä nykyinen koti pitää edes hieman lämpöä. Eihän tätäkään nyt ihan viimeisen päälle ole eristetty, joka tarkoittaa että ovien ja ikkunoiden edessä huomaa helposti että onko ulkona kylmä, mutta onneksi sisällä ei kuitenkaan tuule. Ensimmäisessä kroatiankodissa lepatti verhot ihan kunnolla kun oli tuulinen päivä. Nyt ei lepata, koska asun ekassa kerroksessa eikä tuulet oikein osu tähän taloon. Tänään kun heräsin ja ulkona oli siis se 1,5 pakkanen, olohuoneessa oli 17,5 astetta. Siis plussaa. Siitä se hiljalleen nousee. Tavallinen lämpötila illalla telkkaria katsellessa on jotain 20-21 astetta.  

Vaan on se talvi saapunut myös Kroatiaan. Ei koko maahan eikä toki ihan samalla mittakaavalla kuin Suomeen eikä ainakaan ihan samanlaisilla pakkaslukemilla, mutta kyllä sitä lunta riittää täälläkin. Sitä riittää niin paljon tietyissä osissa maata, että paikallinen ilmatieteenlaitos kehoitti meitä rannikon asukkaita miettimään, että onko aivan välttämätöntä ajaa ja/tai matkustaa maan pohjoisosiin. Siellä kun lunta riittää. Jopa niin paljon että puhutaan jo lumikaaoksesta. 

Pohjoisosissa Kroatiaa on tullut lunta ihan huolella. Siellä on autoja hautaunut lumeen, rekka-autot lipsutelleen talojen seiniin ja isommilta autoilta suljettu tieosuuksia. Koska lumi. Koska poikkeustilanne. 

Me täällä Dalmatiassa emme tiedä lumikaaoksesta yhtään mitään. Meillä kun ei, varsinkaan täällä rannikolla, ole lunta. Koska me sijaitsemme Sveti Rokin eteläpuolella. Sveti Rok kun on sään kannalta hyvinkin ratkaiseva paikka. 

Mikä ihme se Sveti Rok sitten oikein on? No, ensinnäkin se on pieni kylä keskisessä Kroatiassa. Kylässä asuu viimeisimmän väestönlaskun mukaan 250 ihmistä. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävää kun puhutaan Sveti Rokista. Merkittävää on se, että Sveti Rokiin on rakennettu tunneli, joka on 5.681 metriä pitkä. Tai itseasiassa se, että tuo tunneli menee Velebitin vuorijonon ali. Ja tuo vuorijono se vasta merkittävä asia onkin. Varsinkin kun puhutaan säästä. 

Velebitin korkeimmat huiput kohoavat 1.700 metrin korkeuteen, joka tekee vuoristosta tärkeän ilmastollisen rajan. Pohjoisessa vallitsee mannerilmasto, viileämpi ja talvisin lumisempi ilmasto, kun taas eteläpuolella on huomattavasti leudompi Välimeren ilmasto. Velebitin vuoristojono estää lämpimän, kostean meren puolelta tulevan ilman pääsyn sisämaahan ja toisaalta kylmän mantereen ilman pääsyn rannikolle.

Edellä mainitun ilmiön huomaa helposti kun ajelee Sveti Rokin tunnelin läpi. Sieltä on raportoitu jopa 20-25 asteen lämpötilaeroja tunnelin eri puolilla, pohjoispuolella on saattanut olla 10 astetta pakkasta kun taas etelässä jopa 15 plusastetta. Melkoisen tavallista talvella, ja varsinkin keväällä, on että kun ajat Sveri Rokin tunneliin pohjoisesta, maassa on lunta ja tunnelma hyvinkin talvinen, mutta kun putkahdat eteläisestä suuaukosta ulos, putkahdat suoraan kevääseen. Puissa on lehdet, aurinko paistaa ja lämpötilat pompsahtavat ylöspäin. 

Tuo edellä kuvattu ilmiö on oikeasti hämmentävä kokemus. Olen ihan itsekin kokenut sen useampaan kertaan, lähdet talvesta ja tulet lähes kesään. Välissä ajelet kuutisen kilometriä tunnelia. Jännää…..

Svetin Rokin tunnelia rakennettaessa vuoriston sisältä löytyi muuten jopa reippaan kilometrin mittaisia luonnollisia luolastoja ja isoja vuoren sisälle muodostuneita ‘saleja’, jotka säilytettiin koskemattomina ja luonnollisina pitkälti siellä asustelevien lepakoiden takia. 

Sveti Rok on siis yksi Kroatiaa vahvasti jakava asia. Yksi niistä asioista joka pitää talven poissa täältä Dalmatiasta. Eli oikein hyvä asia.  Nyt se on tuttu myös teille. 

Seuraavaksi sitten taas ihan jotain muuta.  Kunhan semmoista ilmaantuu. Pysykääpä siis kanavalla.

Vuosi 2025

Tiistai 30.12.2025 klo 23.55 - JariH

Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta ja lyödä yhteen mitä sitä on oikein tullut touhuttua. Kun kerran näin on ollut aikaisemminkin tapana, niin mikäs minä olen perinteitä katkomaan. Vedetään siis vuosi 2025 yhteen. Olkaa hyvät. 

Melko tarkaan vuosi sitten olin Englannissa, Liverpoolissa. Siellä oli talvimyrsky, joka oli niin rankka, että kaikki uudenvuoden bileet oli peruutettu. Niinpä vuosi vaihtui hotellihuoneessa Lontoon juhlia ja ilotulituksia telkkarista seuraten. Vuosi 2025 alkoi siis sangen myrskyisästi. 

Vaan kyllä se meno siitä sitten rauhoittui. Alkuvuosi meni Bulgarian Plovdivissa talvea pidellen. Siellä satoi luntakin, tosin ihan muutaman päivän, mutta lunta kuitenkin. Elämä vaipui hiljalleen horrokseen, talvihorrokseen. 

Toukokuussa tapahtui suurin rypistys vuodelle 2025. Tapahtui muutto. Tapahtui paluu kotiin. Toukokuun viimeisinä päivinä, hyvin tiukassa aikaikkunassa, muutin tavarani Plovdivista takaisin Kroatiaan, takaisin Kaštel Stariin, itse asiassa takaisin jopa samaan asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan.

Muutto meni hyvin. Voisi sanoa että jopa yllättävän hyvin. Siinä oli kuitenkin melko monta liikkuvaa osaa. Ne loksahtelivat paikoilleen lopulta juuri kuten suunniteltu. Ainoa ongelma ilmeni Serbian ja Kroatian rajalla kun Kroatian rajaviranomaiset olivat sitä mieltä että minun Toyota Hiace oli raskasta rahtia kuljettava ajoneuvo. Pistivät minut rekkojen sekaan tulliselvitystä tekemään. Eivätkä meinanneet uskoa millään että kysymyksessä on henkilökohtaiset tavarat joita olen muuttamassa Kroatiaan. Eikä minulla ole rahtikirjaa. Huoh. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen siitäkin selvittiin. Sieltä isojen rekkojen seasta. 

Muutettiin siis takaisin Kroatiaan. Muutettiin takaisin kotiin. Siltä se ainakin tuntui silloin toukokuun lopussa. Ja tuntuu yhä edelleen. Kaštel Stariin oli helppo solahtaa kun paikat olivat, ja ovat yhä, tuttuja. Kaupat, baarit, rannat, kadut ja kujat, jopa osa ihmisistä, kaikki on tuttua. Ei minulla täällä varsinaisia ystäviä ole, ei niitä toki ollut Plovdivissa eikä edes Suomessa asuessani, mutta tuttuja on täällä sitäkin enemmän. Kun kävelen tuolla kylillä niin kättä saa nostella melko taajaan. Ja toivotella dobro milloin mitäkin. Bok. Joka muuten lausutaan täällä Dalmatiassa bog. Erotuksena muuhun Kroatiaan. 

Tulihan sitä vuoden mittaan töitäkin tehtyä, vaikka eläkkeellä olenkin. Tuli kierrettyä matkanjohtajana perusreissuja, joita on vuosien varrella tullut tehtyä kohta parikymmentä ympäri Balkania, mutta vuonna 2025 mukaan saatiin myös muita, ihan uusia, kohteita. Jopa ihan täällä Kroatiassa. Kaikilla näistä retkistä on karttunut kokemuksia, mutta ennenkaikkea kohtaamisia satojen ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia matkustaa, joista olen saanut pitää huolta ja tarinoida heille matkojen kohteista. Huonojen juttujen ja vitsien säestämänä. Ja mikä mukavinta, joidenkin matkaajien kanssa yhteys on säilynyt matkan jälkeenkin. Tykkään kovasti. 

Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 oli hyvä. Paljon tapahtui, toki myös niitä huonompia, jopa pelottavia, asioita, mutta jos yritetään pitää tämä juttu positiivisena, niin ei lähdetä tässä nyt sille polulle ollenkaan. Kun nyt vuoden lopussa katson vuotta 2025 taaksepäin, voin hyvin mielin todeta, kuten joku viisas on joskus sanonut, I did it my way. 

Oikein hyvää uutta vuotta ihan kaikille siellä ruudun takana ympäri maailmaa. Tehdään alkavasta vuodesta 2026 vieläkin parempi. Yhdessä.   

Lähdetään länteen

Tiistai 16.12.2025 klo 9.26 - JariH

Edellisessä jutussa aloittamani historiapläjäys jatkuu. Nyt siirrytään Kaštel Starista lähteen. Mutta sitä ennen lyhyt säätiedotus. Koska sää kiinnostaa aina.  

Täällä ollaan hiljalleen hiipumassa talvea kohti. Sen huomaa mm. siitä, että yötä alkavat olla todella kylmiä. En ole nähnyt virallisia tilastoja, mutta kun lähden aamulenkille kuuden jälkeen, vanha luotettava apteekin lämpömittari tuossa kadun toisella puolella näyttää semmoisia 1-3 asteen lämpöjä. Olenpa lenkin aikana nähnyt jopa ihmisten skrapaavan autojensa ikkunoita…. iltapäivät ovat kuitenkin vielä sangen miellyttäviä, aurinko on paistellut viimeiset viikon päivittäin ja lämpöäkin on ollut 15-17 astetta. Eli ihan kunnon terdekelit. Joten hengissä ollaan yhä. 

Mutta asiaan. Siihen historiaan. Ja länteen. Kuten edellisessä tarinassa kerroin, aatelismies Koriolan Cippicon rakensi yhden  tämän alueen ensimmäisistä linnoituksista Kaštel Stariin 1470-1480 lukujen välissä. Kun Cippicon suku sitten jakoi maa-alueita sukunsa kesken tässä rannikolla, Koriolan veljenpoika Pavao Antun Cippicon päätti rakentaa oman linnoituksen vain muutaman sadan metrin päähän. Linnoitus oli itseasiassa herran kesäasunto ja sijaitsee aivan meren äärellä. Jopa niin lähellä, että kaukaa katsottuna kyseinen rakennus näyttää leijuva meressä. Linnoitus valmistui 1512.  

Silloisen tavan mukaan myös Pavaon linnassa, tai ‘kesämökissä’, oli vallihauta, vartiotornit ja nostosilta. Linnan taakse mantereen puolelle syntyi kyläyhteisö, jonne muutti ihmisiä jälleen viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä. Linnan varjossa ja muurien sisäpuolella eläminen tuntui huomattavan turvalliselta ottomaanien ja merirosvojen muodostamaa uhkaa vastaan. Pavao Antun Cippicon muodostamaa kylää alettiin kutsua Kaštel Noviksi eli uudeksi linnaksi koska Kaštel Starissa, eli vanhassa linnassa, oli ollut linnoitus jo parikymmenen vuotta.  

Eikä rannikon linnoittaminen Kaštel Novin rakentamiseen päättynyt. Samoihin aikoihin kun herra Cippicon naputteli omaa linnaansa Kaštel Noviin, trogirialainen Sjepan Stafileo rakensi omaa linnaansa muutaman sadan metrin päähän meren riutalle. Linna, jonka nimeksi tuli Rotondo, valmistui 1508. Tässäkin linnassa oli vallihauta ja sen taakse muodostui suorakulmaisen muurin ympäröimä kylä. Kylästä tuli sittemmin Kaštel Štafilić. Stafileon nimi juontaa muuten kreikkalaiseen sanaan staphile, joka tarkoittaa rypälettä.

Štafilićiin rakennettiin myös toista puolustustornia hieman myöhemmin eli vuonna 1548. Sitä rakensivat Lodi -veljekset, mutta kun he kuolivat, tornin rakentaminen lopahti koska tyyppejä, jotka  perivät puolivalmiin tornin veljeksiltä, ei sen loppuun rakentaminen voinut vähempää kiinnostaa. Niinpä tämä Nejah -torni seisoo yhä vielä tänäkin päivänä Adrianmeren rannalla puolivalmiina. 

Ihmiset siis muuttivat 1500 -luvulla viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä rannikolla rakennettujen linnoitusten ja muureilla ympäröityjen kylien turvaan. Tuohon aikaan asuinaluetta eikä asuntoa kuitenkaan valittu asuntonäytöjen perusteella eikä pohjalta ‘hei, olen kuullut mukavasta uudesta asuinalueesta nimeltään Kasten Novi, mennäänkö katselemaan sinne asuntoja’. Ei, vuorten rinteiltä laskeuduttiin uusiin kyläyhteisöihin pitkälti siksi, että kyliä ja kyläläisiä heidän asustellessaan vuorenrinteellä, oli suojellut joku aatelinen tai kirkonmies. Kun tämä sitten herra  ilmoitti, että nyt me muuten muutetaan, niin koko kylä muutti. Koska suojelu ja turva siirtyi uuteen paikkaan. Siinä ei paljon palveluiden tasoa, joukkoliikenteen toimivuuttaa tai lasten hoitopaikkoja ehtinyt tutkailla. 

Näin on kolmen Kaštelan kylän historia käsitelty. Seuraavaksi, toivottavasti vielä ennen joulua, lähdetään itään. Sieltä löytyy loput neljä nykyisen Kaštelan kaupungin  muodostavaa kylää. Disclaimerina kerrottakoon, että niiden historiat noudattavat pikälti samaa kaavaa nyt jo läpikäytyjen kylien historioiden kanssa - ensin linnoitus, sen ympärille/viereen kylä ja ihmiset vuorilta alas kylän muurien sisälle turvaan. Mitään mullistavia historian käänteitä ei ole siis odotettavissa. Mutta katsellaan jotain pieniä kiinnostavia yksityiskohtia löytyisi. Pysy siis kyydissä. Eihän sitä koskaan tiedä.  

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Talvi

Maanantai 8.12.2025 klo 13.36 - JariH

Nyt on akuutti hätätilanne. Joulu, ja siihen liittyvä possu, lähestyy kovaa vauhtia, ja minulla alkaa olla sinappi loppussa. Eli on hätä, suuri hätä. 

Sain tuossa muutama hetki sitten kavereilta englantilaista sinappia, joka  voittaa nämä paikalliset litkut satanolla. Siihen ei kylläkään kovin suuria ponnistuksia tarvita. Valitettavasti tämä enkkusinappi alkaa olla ihan kohta läträtty ja jostain pitäisi siis löytää uutta. Mieluummin syötävää sellaista. Kroaatit kun eivät sellaista osaa tehdä. Itse en mihinkään sinappitalkoisiin ryhdy….. eivätkä lähikaupat myy muuta kuin juurikin tätä paikallista, hyvin kaukaisesti sinappia muistuttavaa ainetta. Ehkä tässä pitää käväistä jossain hieman suuremmassa kaupassa, kuten vaikka Lidlissä. Jos sieltä löytyisi jonkinlaista. Vaikka saksalaista. 

Muutoin Kaštela, kuten lähes koko Dalmatia, on vaipunut talviaikaan. Se on horrosmainen olotila. Missään ei tapahdu mitään, suurin osa baareista ja ravintoloista on kiinni, ketään ei ole missään, kaduilla ei liiku ketään….. jostain asunnoista tai kiinni olevasta ravintolasta saattaa kuulua porausääniä ja vasaran pauketta kun siellä tehdään remonttia ja valmistaudutaan siihen kun elämä palaa takaisin. 

Ihan vähän täytyy vetää takaisin edellistä. Kyllä täällä todistettavasti joku elää. Kaštelassa on ollut viime ajat hämmentävän lämmintä, päivälämpötilat ovat nousseet helposti 16-17 asteen paikkeille ja kun aurinkokin on paistanut, on viikonloppuisin niiden cafe-barien, jotka vielä ovat auki, terassit olleet täynnä perheitä ja kaveriporukoita.  Sekä niitä vanhoja ukkoja, mukaan lukien allekirjoittanut, jotka istuvat näillä terasseilla jo heti aamusta aamukahvilla. Joten kun aurinko paistaa ja on riittävän lämmintä myös dalmatialaiset heräävät eloon. 

Ei se aurinko kylläkään kovin kauaa tähän vuodenaikaan paistele. Päivä alkaa ihan kohta olla lyhimmillään näilläkin leveysasteilla, aurinko nousee joulukuussa seitsemän jälkeen laskeakseen sitten neljän maissa. Se tarkoittaa, että noin klo 17 alkaa olla jo pimeää. Mutta onneksi pimeyteen valoa tuo viime viikonloppuna lähes jokaiseen kylään ja kaupunkiin sytytetyt jouluvalot ja avatut joulutorit. 

Joulua kohti ollaan menossa. Kirjoitin aiheesta edelliseen juttuun, joten skrollaa hieman alaspäin ja lue sieltä sieltä minkälaista joulua täällä Dalmatiassa vietetään. Joulun jälkeen alkaa päivä hiljalleen pidentyä, vaikkakin samaan aikaan alkaa se kaikkein vakavin ‘talviaika’. Omasta kokemuksestani, joka on noin seitsemän vuoden pituinen, voin kertoa että tammi-, helmi- ja vielä maaliskuu ovat ne kaikkein ‘vaikeimmat’ talvikuukaudet. Silloin sataa ja tuulee. Olenpa kokenut yhden lumisateenkin täällä helmikuussa. Se oli sangen hämmentävä kokemus, ei pelkästään minulle vaan koko meidän kylälle. 

Joulun jälkeen lasketellaan muutama kuukausi kohti kevättä ja tulevaa sesonkia. Jonka lasketaan alkavan pääsiäisestä. Vuonna 2026 pääsiäinen näyttäisi osuvan aivan huhtikuun alkuun. Tuolloin moni talven kiinni oleva ravintola ja majapaikka avaa ovensa. Olkookin, että varsinainen turismi täällä meidän huudeilla alkaa vasta joskus kesäkuun lopulla. Sitä ennen vaan toivotaan että edes joku tulisi. 

Minun henkilökohtainen sesonki vuonna 2026 alkaa heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun toiselta viikolta. Sitten mennään hetki taas tukka putkella pitkin poikin Balkania ja Eurooppaa, ensin vuonna vieläpä aivan uuden tuotteen parissa myös täällä Dalmatiassa. On muuten todella mukavan tuntuinen ja mielenkiintoinen uusi reissu jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Jos Kroatia tai Dalmatia kiinnostelee, kannattaa tsekata Matkapoikien tuote nimeltä ‘Kroatian rannikon helmet’. Ensimmäinen lähtö on 17. toukokuuta 2026. Luvassa on meidän seudun parhaat oakat. Oikeasti. Todella mielenkiintoiset ja mukavat kohteet.  Ja korkeatasoinen, etten sanoisi jopa huippuluokan, matkanjohtaja. 

Tässäpä tarina tällä kertaa. Palataan uusien juttujen kanssa asiaan myöhemmin. Niitä kysymyksiä ja juttuehdotuksia saa edelleen lähettää. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta ja palautelomake näiden sivujen loppupäästä.  

Kroatia on...

Lauantai 29.11.2025 klo 14.32 - JariH

Se olisi sitten taas aika naputella. Aloitetaan tällä kertaa muistuttamalla tärkeästä asiasta. Netflixiin ilmestyi viime viikolla Stranger Things -sarjan viidennen, eli viimeisen, tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa. Ihan pakko katsoa! Vahva suositus. Jos ette ole aikaisempia tuotantokausia nähneet, kannattaa ehkä aloittaa niistä. On nimittäin hyvä tietää miten tämän kauden alkutilanteeseen on päädytty. Joten eikun katsomaan. 

Itse olen ehtinyt toistaiseksi nähdä ensimmäisen kolmesta nyt julkaistuista jaksoista, eikä sarjan taso ole ainakaan laskenut. Innolla odotan että ehdin katselemaan loputkin julkaistut. Kolme seuraavaa jaksoa ilmestyy Netflixiin joulukuun 25. päivä. Mukavaa jouluohjelmaa siis luvassa. 

Olen aloittanut (taas) kroatian kielen opiskelun. Nyt on takana jo kaksi oppituntia ja olen jälleen ihan yhtä pihalla kuin aina ennenkin opiskelua aloittaessani. Mutta jos nyt tällä kertaa yrittäisi jopa pikkaisen panostaa opintoihin. 

Meitä on koulussa peräti seitsemän opiskelijaa; kaksi jenkkiä, yksi tyttö Syyriasta, kaksi Filippiineiltä, yksi saksalainen ja minä. Mukava porukka. Itseasiassa yllättävän monta expatsia. En ole ollut tietoinen että täällä meidän kylillä lymyilee ulkkareita noinkin paljon.  Tuosta porukasta ainakin kolme on aikoinaan ollut lomalla täällä, tavannut miehen ja muuttanut sitten hänen perässä tänne. Hämmentävää. Lomalla Kaštelassa siis jopa pariudutaan! Mitähän muuta ne täällä tekee…..?

Sitten tämän päivän asiapitoiseen osuuteen. Yksi useimmiten minulle esitetty kysymys on, että minkälaista siellä Kroatiassa on asua ja minkälainen maa se oikein on. Olen toki vastaillut niin täällä kuin yksityisesti, mutta miksi tyytyä siihen mitä minä sanon? Kysäisin keinoälyltä saman kysymyksen. Kysyin siltä että jos minä kirjoitan sinulle ensin, että “Kroatia on”….. niin jatka lause loppuun. Eli kerro mitä Kroatia on. Ja jatkoin vielä että minkälaisia ne kroatialaiset ovat. Katsotaanpa mitä mieltä tekoäly sitten oli?

Keinoälyn mukaan Kroatia on maa, jossa tuuli ei ole meteorologinen ilmiö vaan tappava elementti. Olen kertonut jo aiemmin läpivedosta, propuh’sta. Tekoälyn mukaan se sairastuttaa selän, niskan ja vie mennessään jopa koko sinun tulevaisuuden jos  avaat kaksi ikkunaa kotonasi samaan aikaan. Koska läpiveto. Propuh. Eikä betonikaan ole Kroatiassa materiaali. Sekin on terveysriski, sillä jos istut betonille, munuaisesi jäätyvät samantien. Mutta onneksi sairastumisen voi välttää kerrospukeutumisella, riippumatta siitä kuinka kuuma ulkona on. Muista siis pukeutua kunnolla vaikka lämpöä olisi 35 astetta. Varsinkin jos almanakka kertoo että vielä ei ole kesä. Joka täällä on heinäkuusta syyskuuhun.

Kroatia on tekoälyn mukaan maa, jossa virallisessa pakkauksessa oleva oliiviöljy on hyvin epäilyttävää, mutta omaan, kierrätettyyn vanhaan limsapulloon kaadettu öljy on puhdasta kultaa. Kroatia on myös maa, jossa kaikki sairaudet hoidetaan yhdellä lääkkeellä. Rakijalla. Jos se ei auta, annostus on vain väärä. Näin kertoo siis kaikkitietävä keinoäly.

Entäs sitten ne kroatialaiset ihmiset tekoälyn mukaan? Se kertoo, että elän maassa, jonka kansalaiset ovat kahviloiden vakioasiakkaita. Lähes asuvat niissä. He voivat viettää yhden espresson kupin ääressä helposti  kaksi tuntia. Nämä tunnit sisältävät sitten uutiset, juorut, poliittisen tilanteen analyysin, urheilukatsauksen ja pienehkön eksistentiaalisen kriisin. Kaikki nämä siinä pienessä espresso kupissa. 

Kroatialaiset voivat haukkua omaa maataan tuntiin putkeen, mutta jos joku ulkopuolinen, varsinkin ulkomaalainen, sanoo yhdenkin poikkipuolisen sanan, koko porukka espresso kuppien ääressä muuttuu samantien patriooteiksi puolustaen maatansa viimeiseen kahvitippaan. Kroatialaiset on myös mestareita delegoimaan asioita. Kohtalo, jopa koko tulevaisuus tai ihan vaan joku juttu joka pitäisi tehdä, on helppo delegoida eteenpäin. Todetaan vain ‘Bog ce pomoci’ eli Jumala auttaa/hoitaa. Ja jos ei hoida, sitten todetaan ‘ma sutra’. Eli huomenna. Joka tapauksessa mennään kuitenkin ensin kahville. 

Kroaatit ovat vieraanvaraisia. Yksi tapa toivottaa sinut tervetulleeksi ihan mihin tahansa on tarjoilla tervetulodrinkki, joka polttaa sinulta kulmakarvatkin. Drinkki tarjoillaan sanoilla ‘ajde, samo malo’. Eli no niin, ihan vähän vaan. Ihmiset Kroatiassa ovat myös hyvin yhteisöllisiä. Jos kerrot yhdelle kroaatille jotain, pian sen asian tietää koko kylä. 

Näin siis Kroatia ja kroatialaiset tekoälyn mukaan. Siinä korkeamman tiedon lähteen vastauksia että minkälainen maa tämä Kroatia oikein on. Täytyy vielä lopuksi todeta, että yhdyn pitkälti AI:n näkemyksiin, olkookin että ne saattavat olla hieman liioiteltuja ja ylikorostettuja. Ja pitkälti samoja joista minä ole aiemmin kirjoittanut. Mutta ehkäpä joskus vielä jatketaan ja kysellään lisää asioita. 

Perkele!

Tiistai 25.11.2025 klo 21.17 - JariH

Tänään kiroillaan. Niinpä varoitus heti tähän alkuun; jos olet herkkä sielu, lukeminen kannattaa lopettaa vaikka heti. Tekstin loppuosassa tullaan nimittäin käyttämään rumaa, todella rumaa, kieltä. Niin suomeksi kuin kroaatiksi. 

Alkuun kuitenkin hämmästellään. Hämmästellään sitä, että tässä maassa ei kaupat olekaan koko ajan auki. Ruokakaupat ovat pääsääntöisesti sunnuntaisin kiinni, koska Kroatian hallitus väänsi lain, luonnollisesti katolisen kirkon painostuksesta, että kaupat eivät saa olla auki sunnuntaisin. Koska pyhäpäivä ja ihmisten täytyy saada olla perheittensä kanssa ja levätä ja niin pois päin. 

Sunnuntain kiinnioloon olen jo tottunut. Osaan käydä lauantaina kaupassa niin että apetta kyllä riittää myös sunnuntaille. Sen sijaan nyt hämmästyttää kaikenmaailman muut päivät jotka sulkevat kaupat. Tuntuu että tässä viime aikoina on ollut lähes joka viikko jokin arkipyhä tai juhlapäivä. Ja kaupat kiinni. On ollut kirkollisia juhlapäiviä, on ollut sotien muistopäiviä, on ollut vaikka mitä. Nämä kiinniolot ovat tulleet yllätyksenä. Varsinkin kun juhlapyhinä ei sallita edes mitään poikkeuksia aukioloihin. Siinä sitä sitten ollaan ihmetelty pimeän kaupan oven takana. Ikkunassa roikkuu toki Kroatian lippu, joka ripustetaan aina oveen tai ikkunaan kun kauppa on kiinni juhlapyhänä, mutta ovet eivät ole aueneet meille. Kuten Hortto Kaalo jo aikoinaan lauloi.   

Sitten kiroillaan. Kiroillaan kroaatiksi. Luonnollisesti historiaan pohjautuen. Koska kaikki tässä maassa pohjautuu historiaan. Jopa rumat sanat. 

Ensimmäiset kiroilun kaltaisia ilmaisuja on löydetty 1100 -luvulta peräisin olevista kroatialaisista kirjoituksista, jolloin kiroilulla oli suojaava ja symbolinen merkitys. Niinpä kirosanat ja -sanonnat kohdistuvat ja liittyvät usein pyhiin henkilöihin. Keskiajalla uskottiin nimittäin että kielteisellä puheella ja kiroilulla voidaan suojata itseään tai jopa vaikuttaa asioiden kulkuun. Myös äitiin tai hänen sukulaisiin kohdistuvat kirosanat ja -sanonnat olivat tuolloin hyvin yleisiä. 

Nykypäivinä kiroilu on osa arkikieltä ja kommunikaatiota. Kirosanat voivat Kroatiassa olla joko todella loukkaavia tai humoristisia, riippuen miten tai missä yhteydessä ne esitetään ja millä äänenpainolla niitä lausutaan. Nykykiroilu pohjaa siis historiaan, mutta peilaa myös maan eri alueiden erityispiirteitä ja ihmisten ihan tavallista arkea. Tunteet ja huumori näyttelevät suurta roolia kroatialaisissa rumissa sanoissa. 

Koska sijaitsen Dalmatiassa, kurkataanpa hieman siihen miten täällä kiroillaan. Löhdetään siitä, että Dalmatiassa käytetään paljon koko Kroatiassa käytettäviä kirosanoja, mutta täältä löytyy myös ihan paikallisia, huumoripitoisia ja värikkäitä ilmaisuja. Ja jos ihan suoraan käännetään, myös aika ronskin puoleista tekstiä. Joten nyt mennään. Seuraa muutama esimerkki, jota voitte sitten opetella ennen sitä ensi kesän Kroatian lomamatkaa. 

Aloitetaan helpolla. “Boli me kurac”. Tämä ilmaisee täydellistä välinpitämättömyyttä, eli suurin piirtein että ‘minua ei kiinnosta pätkääkään’. Ja kun se toinen sitten alkaa todella ärsyttämään ja halutaan että hän poistuu paikalta, todetaan “Ajde u pičku stininu”. Suora käännös on muuten ‘mene äitisi (tätisi) pilluun’. Tuo täti on dalmatialainen versio jolla koitetaan hieman vaimentaa lausetta sillä ettei käytetä äitiä. 

Jatketaan. Koska tämähän on mukavaa. Vaikka onkin täysin hyödytöntä ja arvotonta. Joka voidaan kroaatiksi todeta “To je kurac od kovara”. Mutta jos tämä kiroilu ei kiinnosta pätkääkään sinua, eli boli me kurac, niin “Nemoj me jebat”. Suora käännös on että älä vittuile minulle. Koska “Jebiga”. Jonka voi kääntää tilanteessa jota ei voi muuttaa, joka on pakko hyväksyä. Ja jos et sitä kestä, niin “Mrš”! Eli painu vittuun. Mene pois. 

Dalmatiassa kiroilu kuuluu oleellisena osana sosiaaliseen käyttäytymiseen ja se on usein myös humoristista. Kirosanojen käyttö, ja niiden merkitys, riippuu täällä todella paljon tilanteessa missä kirosanaa käytetään ja miten sanoja painotetaan. Joten kun sitten tulette lomalla tänne  kiroilemaan kroaatiksi, huomioikaa missä sen teette, missä seurassa kiroillette ja miten painotatte sanojanne. 

Lopuksi muutama täysin arkipäiväinen kirosana joita kuulee kahviloissa ja baareissa jatkuvasti. “Kurac”, on siis lyhyesti sana jota käytetään kun ei kiinnosta. “Pička” tarkoittaa nynnyä ja pelkuria. “Jebiga” sanotaan kun suomeksi sanotaan turhautuneena että voi vittu. Jos sitten törmäät todella ärsyttävään tyyppiin, kusipäähän, hän on “Šupak”. Hänelle voi todeta “Pun mi je kurac”. Eli että olen aivan kypsä tähän. Ja Mrš! Painu helvettiin.

Kas niin, eiköhän nyt ole kiroiltu tälle päivälle riittävästi. Tiedän että näitä juttuja luetaan niin Kroatiassa kuin ympäri maailmaan erilaisten käännösohjelmien avulla, hieman naurattaa kun tyypit kääntävät edellä esitettyjä kirosanoja omille kielilleen….. innolla odotan palautteita!

Uskomuksia ja perinteitä

Lauantai 22.11.2025 klo 13.36 - JariH

Se on syksy nyt. Ainakin täällä Kaštelassa. Täällä on sadellut tätä kirjoitettaessa useampi päivä putkeen ja tänään sadetta rytmittää vielä melko mellevä tuuli. Eikä lämpöäkään ole kuin 7 astetta. Niinpä aamuisin yhä edelleen jatkuvat aamulenkit ovat olleet melkoisen märkiä ja verrattain vilpoisia. Kaiken lisäksi samanlaista keliä on ennusteiden mukaan luvassa vielä ainakin viikko…. huoh. Se on siis syksy. Kuten todettu. 

Kiitoksia muuten edelliseen kirjoitukseen tulleista kommenteista. Oli mukava huomata, että Kroatian (lähi)historia ja Vukovarin tapahtumat kiinnostavat. Sain todella monta viestiä joissa tuon tarinan kertomista kiiteltiin. Osalle tapahtumat olivat aivan uusia, osa muisteli kuinka oli seurannut tapahtumia kotoa käsin, osa jopa herkistyi siitä mitä Vukovarissa tapahtui. Saattaapi siis olla, että näitä historiapläjäyksiä tulee vielä lisää tulevaisuudessakin kun niistä kerran pidätte. 

Ja sitten tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen eli kroatialaisiin, varsinkin dalmatialaisiin, uskomuksiin ja kansanperinteisiin. Jotka luvalla sanoen saattavat olla osittain hieman huvittavia. 

Lähdetään liikkeelle säähän liittyvillä asioilla kun kerran tämä koko juttukin alkoi sääkatsauksella. Täällähän tulee verrattain usein ja tuuli tulee yleisesti joko pohjoisesta tai etelästä. Luonnollisesti näille molemmille on aivan omat selityksensä ja merkityksensä. Niinpä pitää olla tarkkana että mistäpäin sitä tänään oikein tulee. 

Pohjoistuulen, eli buran, aikana on kiellettyä kiroilla koska jos kiroilet, tuuli suuttuu ja sytyttää talosi tuleen. Saattaa kyllä olla että minulta on muutama kirosana päässyt kun bura on puhallellut oikein kunnolla. Vaan kun olen kiroillut suomeksi sitä ei varmaan lasketa. Taloni ei ole palanut kertaakaan. Ainakaan vielä. 

Kun puhaltaa etelästä, tuulta kutsutaan jugoksi. Se onkin sitten hieman vakavampi tuuli. Jugo aiheuttaa nimittäin mielialan laskua, hermostuneisuutta ja lisää kuulemma jopa rikollisuutta. Niinpä keskiajalla Dubrovnikissa jugon  aikana tehdyistä rikoksista sai lievemmän tuomion kuin tyynellä säällä tehdyistä. Nykykäytäntöä en valitettavasti tunne. 

Myös kotona saattaa vaania vaara. Tätä vaaraa kutsutaan propuh’ksi eli suomeksi läpivedoksi. Sitä on syytä vältellä viimeiseen asti, sillä läpiveto asunnossa aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia kuten päänsärkyä, tulehduksia, niska- ja selkäsärkyä ja jopa vakavia pitkäaikaisempia sairauksia. Ja jos et halua sairastua virtsatietulehdukseen tai johonkin munuaistautiin, kannattaa välttää istuskelua kylmällä betonilla, lattialla tai maassa. Niin, ja kassia tai käsilaukkua ei kannata laittaa lattialle koska jos sen sinne laittaa, menettää rahaa eikä menesty muutenkaan taloudellisesti.  

Yksi tapa on syytä muistaa jos tuttusi saa lapsen Dalmatiassa. Kun näet vauvan ensimmäisen kerran, unohda Suomesta tuttu tapa kehua häntä nätiksi, lutuseksi ja söpöksi. Ei, täällä sinun pitää haukkua vastasyntynyttä rumaksi lapseksi. Tämä kuulemma takaa, että lapsesta kasvaa kaunis ja fiksu ihminen. Kun haukut häntä vauvana rumaksi, karkoitat samalla pahat henget lapsen ympäriltä. Ihan henkilökohtaisesti täytyy todeta, että varsinkin tyttövauvoja on täällä Dalmatiassa todennäköisesti haukuttu todella huolella, sen verran nättiä tyttöä tuolla kaduilla kulkee. 

Muista myös se, että kun olet raskaana, sinun ei pidä mennä kylmään suihkuun eikä mereen. Eikä ilmastointilaitetta kannata pitää päällä yöllä, sillä se saattaa tappaa sinut nukkuessasi. Kylmää vettä kannattaa vältellä myös treenin jälkeen, sillä se aiheuttaa sinulle väistämättä keuhkokuumeen. Itse käyn kyllä aamulenkin jälkeen kesäisin Adrianmeressä joka päivä, mutta ehkä 20-24 asteen vesi ei sitten ole riittävän kylmää kun ei se keuhkari ole iskenyt. Ainakaan vielä. 

Jos nyt sitten et ole noudattanut edellä mainittuja sääntöjä ja ohjeita ja sairastut, silloin kannattaa syödä raakaa sipulia. Varsinkin jos sinulla on flunssa. Kuumetta alentaa se, että viipaloit perunan ja asetat viipaleet otsallesi. Ja jos turvottaa, kaalilehdillä turvotus laskee taatusti. 

Lopuksi ultimaalinen parannuskeino kaikkeen. Oli sinulla sitten flunssa, kuumetta, jalka poikki, riitoja puolison kanssa, rahahuolia, jos suosikkijoukkueesi häviää toistuvasti, maata hallitsee paska hallitus tai olet jäänyt työttömäksi, kaikkeen tähän auttaa rakija. Eli paikallinen pontikka. Se on aivan ylittämätön lääke - no, ihan kaikkeen. Joten turha mennä apteekkiin, hanki jostain rakijapullo, joita on muuten montaa eri makua, ja napsi siitä pari siivua. Ja kas, tauti ja huolet on voitettu ja selätetty. Ja sen hallituksen politiikkaa lienee sekin ihan ok. 

Vukovar 18.11.1991

Tiistai 18.11.2025 - JariH

Ihminen ei vaan opi. Tai sitten ihmiskunnalla on todella lyhyt muisti. Juuri nyt Ukrainassa käydään veristä sotaa. Sodassa tehdään käsittämättömiä sotarikoksia, siivilejä raiskataan ja murhataan. Jopa joukkomurhataan. Ja maailma katsoo vierestä.

Samainen maailma on autuaasti unohtanut sen, että vain hieman reilu 30 vuotta sitten Euroopassa käytiin edellinen täysimittainen sota, jossa sotarikoksia tehtiin aivan kuten nyt Ukrainassa. Tarkoitan siis Jugoslavian hajoamissotia, tässä yhteydessä nimenomaan Kroatian sotaa joka käytiin 1991-1995.

Tasan 34 vuotta sitten, juurikin tällä päivämäärällä eli 18.11. vuonna 1991, Vukovar -nimisen kaupungin sankarillinen taistelu päättyi, kun hyvin heikosti aseistettujen ja koulutettujen kaupungin asukkaiden puolustus kaatui ja serbijoukot valloittivat Vukovarin. Serbejä tuki tuolloin Jugoslavian armeija (JNA).

Serbit olivat piirittäneet Vukovaria ennen sen antautumista syyskuusta alkaen. Vukovaria puolusti pieni joukko kroaattisotilaita ja siviilejä, jotka pitivät pintansa kolme kuukautta. Marraskuussa 1991  puolustus romahti serbien pommitettua kaupunkia systemaattisesti kolmen kuukauden ajan. Serbit marssivat kaupunkiin. 

Tästä alkoi sarja Euroopan lähihistorian pahimpia sotarikoksia. Kaupunkiin marssineet valloittajat aloittivat etniset puhdistukset, jossa kroaattisiviilejä tapettiin, raiskattiin, ajettiin kodeistaan ja heidän omaisuuttaan tuhottiin järjestelmällisesti. Monet siviilit kuljetettiin kidutettavaksi ja jopa murhattavaksi vankileireille Serbiaan.  Lähes koko Vukovarin infra tuhottin. Serbit riehuivat kaupungissa ja tuhosivat sairaaloita, historiallisia rakennuksia ja jopa tavallisten ihmisten koteja.

Vukovarin asukkaista on yhä edelleen kateissa noin 1.700 ihmistä. 

Yksi pahimmista serbien suorittamista rikoksista tunnetaan nimellä Vukovarin sairaalamurhat. Serbijoukot veivät Vukovarin sairaalasta noin 260 potilasta, henkilökuntaa ja siviiliä Ovčara -nimiselle maatilalle hieman kaupungin ulkopuolelle ja teloittivat kaikki. Teko tuomittiin aikoinaan hyvin laajasti läpi koko maailman ja tekijöitä on sittemmin tuomittu Haagin sotarikostuomioistuimessa sodan jälkipyykissä. Ovčaran maatila on nykyisin kunnostettu joukkomurhan uhrien muistoksi. Sieltä löytyy mm. kaikkien murhattujen kuvat ja kertomuksia siitä miten tuo täysin käsittämätön joukkomurha eteni. Erittäin vaikuttava paikka varsinkin kun tietää ja tuntee sen historian. 

Miksi minä kirjoitan Vukovarista? Ja miksi teen sen juuri tänään? Kirjoitan asiasta siksi, että Vukovarin taistelu ja serbien tekemät rikokset siellä ovat painuneet hyvin syvälle kroatialaisten muistiin. Vukovarin sankarillista taistelua ylivoimaista vihollista vastaan ja siellä taistelleita puolustajia muistetaan tänään joka puolella maata. Ympäri Kroatiaa järjestetään erilaisia muistotilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja kynttilämarsseja. 

Vukovarin tragedia vaikuttaa yhä tämän maan kansalliseen identiteettiin ja siitä on muodostunut eräänlainen symboli Kroatian itsenäisyystaistelulle. Minä olen asunut Kroatiassa vuositolkulla ja haluan olla osa tuota perinnettä. Ottaa osaa Vukovarissa menehtyneiden muistoon ja heidän perheittensä menetyksiin. Siksi tämä kirjoitus. Jotta maailma ei unohtaisi.   

Asuntojen hinnat

Sunnuntai 9.11.2025 klo 12.01 - JariH

Taitaa olla taas aika kirjoitella asioista. Koska niistä on kyselty. Kuitenkin tähän alkuun hieman henkilökohtaista pullistelua.

Olen jumittanut rutiineihin. Varsinkin aamurutiinit ovat tärkeitä. Niihin kuuluu, ja on itseasiassa kuulunut jo pitkään, tunnin aamuinen kävelylenkki. Joka aamu, keleistä riippumatta. Ylös sängystä, lenkkikamat päälle, korviin huonoa suomalaista musiikkia ja köpöttelemään. 

Ja sitten sitä pullistelua. 

Olen tällä päivämäärällä suorittanut edellä mainitun aamulenkin tasan 400 päivää putkeen. Eli tunnin lenkki on tullut heitettyä vuoden ja 35 päivän ajan. Jokaikinen päivä. Myönnettäköön, että työmatkojen aikana lenkkiä ei välttämättä ole kävelty aamulla, mutta tavoite tulee yleensä täyteen kiertokävelyillä tai muuten vaan asiakkaiden kanssa sählätessä. Jos se sitten ei ole täyttynyt, lenkki on sitten heitetty illalla ja haettu ne puuttuvat askeleet. 

Minulla oli pakkomielteinen tavoite saada vuosi täyteen näitä kävelyitä. Ja kun se sitten täyttyi, siitä syntyi ajatus että jos vaikka vetäisi 400 päivää. Nyt kun se on täynnä, nyt sitä voisi vaikka rauhoittua. Vai olisiko sitten vielä 500 päivää haettava….? Siihenhän ei olisi enää kuin vähän reilu kolme kuukautta…..

Mutta asiaan. Yksi yleisimpiä minulle esitetyistä kysymyksistä liittyy asuntojen hintoihin. Että mitä ne kämpät siellä palmujen alla maksavat. Joten tutkin asiaa. Tutkin sitä lähinnä täällä meidän huudeilla, tässä minun lähiympäristössä. 

Asiassa auttoi jonkin verran nimihirviö Rakentamisen, kaavoituksen ja valtion omaisuuden -ministeriön esittelemä laskelma. Sen mukaan Kaštelassa asuntojen keskihinta on 1.963 €. Naapurissa, vähän suuremmassa kylässä, Splitissä se on tämän tilaston mukaan 3.462 €. Näiden väliin sijoittuu lähiseudut kuten Trogir (2.359 €) ja Solin (2.464 €). Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, joka Kroatiassa uusien asuntojen osalta on 25 %. Vanhoista asunnoista maksetaan vain varainsiirtovero, joka on 3% kohteen arvosta.   

Sitten tulee se mutta. Suuri mutta. Nimihirviöviraston esittämät hinnat ovat kiinteistövälittäjien mukaan lähinnä naurettavia, sillä heidän mukaan esimerkiksi Kaštelassa ei tällä hetkellä ole myynnissä ainuttakaan asuntoa jonka hinta olisi alle 3.000 €.   

Kysymys kuuluukin että miksi virallinen taho esittää selkeästi todellisuudesta poikkeavia hintoja. Syy löytyy valtion taloudesta. Kroatiassa nimittäin alle 45 -vuotiaiden ensiasunnon ostajien ja perheiden, joilla ei ole aiempaa omaisuutta ja haluavat ratkaista asunto-ongelmansa ostamalla asunnon, ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ja he saavat 50% alennuksen arvonlisäverosta. Kunhan asunnon neliöhinta ei ylitä 50% ministeriön esittämistä keskihinnoista. Jotka ovat siis laskettu todella alakanttiin. Tämä rajaa siis suurimman osan tarjolla olevista asunnoista ulos verohelpotusten piiristä. Eikä ministeriön tarvitse palautella rahoja…….    Näppärää sanoisin. Miten se menikään se vanha sanonta tilastoista ja valheista?

Mitä ne asunnot sitten oikeasti maksavat? Katsotaan ja luotetaan vanhaan tuttuun Numbeoon. Se kun osaa kertoa ihan oikeat, oikeasti maksetut hinnat. Numbeon mukaan Kaštelassa kämpistä on maksettu hieman sijainnista riippuen 2.500-2.900€ neliötä. Ja Splitissä puolestaan 5.000-5.700€. Trogirissa kämpän on saanut 3.000-3.600 euron neliöhintaan. 

Siinäpä niitä vastauksia. Kysymyksiä saa lähetellä edelleen, minä sitten kaivelen niitä vastauksia jos en ihan suorilta osaa vastata. Seuraavassa postauksessa voisin oikeastaan käsitellä lisää täällä asumiseen liittyviä kuluja, vaikkapa vuokria, sähkön, veden ja netin hintoja. Olisiko se hyvä? 

Syksy saa

Lauantai 1.11.2025 klo 10.27 - JariH

Kyllä se nyt on vaan niin, että kesä on ohi. Jopa täällä palmun alla. Syksy siis saa. Se tarkoittaa sitä, että ilma ei ole enää kauhean kuuma, nyt pukkaa enää vaan semmoisia 18-21 asteen lämpötiloja. Öisin on on sitten selkeästi viileämpää, elohopea saattaa pudota jopa alle kymmenen asteen.

Sateiden mahdollisuus kasvaa. Vielä ei ole ihan kauheita kaatosateita ollut, mutta vanhasta kokemuksesta tiedän, että talviaikaan saattaa sataa lähes päivittäin. Muistan erään kevättalven, jolloin sade alkoi helmikuussa ja loppui joskus kesäkuun alussa. Jokaikinen päivä satoi. Tai ainakin se tuntui siltä. 

Myös tuulet voimistuvat. Ei meillä täällä mitään Jamaikalla riehuvan hirmumyrskyn kaltaisia tuulia ole koskaan, tai ei ainakaan ole tähän asti ollut, mutta kyllä täälläkin ajoittain melko pontevasti puuhaltelee. Ja kun lämpötila painuu vaikkapa viiteen asteeseen ja pohjoistuuli bura puhaltelee, voin kertoa että silloin on kylmä. Jopa kotona. Se kaveri, jonka piti asentaa eristykset meidän taloon, taisi olla dalmatialaiseen tapaa kahvilla kun tätä mökkiä eristettiin. Olohuoneessa heiluu verhot sisällä kun oikeasta suunnasta puhaltaa. 

Tähän väliin ihan muutama sana menneestä kesästä. Varsinkin loppukesästä. Joka meni pitkälti pitkin poikin Eurooppaa pyöriessä työmatkojen puitteissa. Pääosin kuitenkin toki täällä Balkanilla. Laskeskelin tuossa huvikseni, että tänä vuonna olen reissannut hieman yli 200 eri tyypin kanssa ympäri maata ja mantuja erilaisten reissujen puitteissa. Olen tavannut siis hirvittävän määrä uusia ihmisiä, olen höpöttänyt juttujani hämmentävän monelle tyypille. Jotka ovat kaikki olleet mukavia. Jopa kilttejä.

Kun olet matkanjohtaja, yksi asia josta olet vastuussa, on aikataulut. Eli että ollaan siellä missä pitää siihen aikaan kun siellä pitää olla. Ja kaikki, siis ihan kaikki, nämä minun kanssa matkustaneet matkaajat ovat noudattaneet ohjeita joskus jopa ehkäpä liiankin kiltisti. Moni hotelli ja ravintola on saattanut olla hieman näreissään kun ryhmäni on ollut jonossa ravintolan ulkopuolella varttia ennen kuin meillä on varaus tai aamiainen alkaa. Näin vaan käy aina. Matkaajat ovat pääosin etuajassa mieluummin kuin myöhässä. 

Sesonki on siis ohi. Niin omassa henkilökohtaisessa kuplassani kuin täällä Kaštel Starissa. Minun sesonki osuu keväisin huhti-kesäkuulle ja syksylle elokuun lopusta lokakuun loppuun. Ryhmät kun tuppaavat reissaamaan näinä aikoina. Kaštel Starin turistisesonki puolestaan on huhtikuun lopusta lokakuun puoleen väliin. Sen jälkeen usea baari sulkee ovensa talveksi ja moni majoitusliike on kiinni. Kaduilla ei lokakuun lopulla näy enää muita kuin Kroatian rekisterissä olevia autoja eikä rantakadulla tai cafe baareissa kuule kuin todella harvoin vierasta kieltä. Lentokoneitakaan ei enää lentele kylän yli joka viides minuutti kuten kesällä. Nyt niitä menee vain muutama päivässä. Kaštela vaipuu talvihorrokseen.

Mitä sitä sitten talvella touhutaan? Tätä minulta kysytään toistuvasti. Että mitä eläkeläinen tekee talvisessa Kroatiassa? Ja vastaus on, että ihan sitä samaa mitä eläkeläinen tekisi Suomessa. Paitsi että täällä se ei hiihdä. Se katselee televisiota, surffailee netissä, lukee, turhautuu ja pitkästyy. Odottaa kevättä. Eli loppujen lopuksi arkielämä täällä ei kovin kauheasti eroa arjesta Suomessa. 

Kohti kevättä yli talven siis. Koitan aktivoitua täällä blogissa nyt kun sitä aikaa taas on. Pysykääpä siis kuulolla. Juttua pukkaa heti kun sitä juttua taas on.   

Dalmatia

Maanantai 1.9.2025 klo 14.50 - JariH

Niille, jotka eksyivät tälle sivulle ensimmäistä kertaa kerrottakoon, että asun Kroatiassa. Tarkemmin sanottuna Dalmatiassa. Joka on sangen hassu alue. Hassuine tapoineen. 

Dalmatia ei ole Kroatian virallinen seutukunta, ei siis virallinen hallinnollinen alue, ei edes paikallinen piirikunta eli zupanje. Ei, Dalmatia on historiallinen ja kulttuurinen alue, jonka rajoja ei ole oikein kunnolla edes määritelty. Eli Dalmatia on vähän niinkuin sinnepäin. Vähän niinkuin mitä kukin haluaa. Koska eipä sillä nyt loppujen lopuksi ole ihan kauheasti väliä. Jotenkin tämä sopii oiken hyvin dalmatialaiseen ajatteluun ja elämäntapaan. 

Jos nyt tarkkoja halutaan olla, niin Dalmatian pohja, siis alueen rajat, pohjautuvat löysästi Itävalta-Unkarin aikaiseen Dalmatian kuningaskunnan (1815-1918) rajoihin, mutta nykyinen Dalmatia muodostuu hyvinkin joustavasti käytännön elämän pohjalta. Eli mikä tuntuu hyvältä. Ja mahdollisesti toimii. Joskus. Ehkä. 

Useimmiten nykyinen Dalmatia ymmärretään alueeksi, joka ulottuu Zadarista Dubrovnikiin rajoittuen toisaalta Adrianmeren rannikkoon siihen kuuluvine saarineen ja toisaalta sisämaan puolella olevaan vuoristoon. Itävalta-Unkarin ajoilta periytyvistä rajoista poiketen nykypäivänä mm. Rab’n saari pohjoisessa luetaan Kvaernin piirikuntaan kun se aikoinaan sijaitsi Dalmatiassa. Etelässä Kotor, joka sekin oli aikoinaan oli osa Dalmatiaa, kuuluu nykyään Montenegrolle. Eli kokonaan toiselle valtiolle.   

Nyt kun on saatu Dalmatia ainakin auttavasti kartalle, lienee syytä pureutua dalmatialaiseen elämäntapaan ja sielunmaailmaan. Koska se on sangen mielenkiintoinen. 

Ensinnäkin aikakäsitys. Muualla Kroatiassa on vallalla käsitys, että Dalmatiassa on aivan oma aikavyöhyke. Eikä kukaan tunne kelloa. Koska miksi kiirehtiä? Kyllä ne asiat ehtii tehdä myöhemminkin. Tämä näkyy mm. siinä, että kun olet sopinut tapaamisen vaikkapa kello kahdeksi, dalmatialainen kumppani saattaa tulla paikalla kahdelta. Tai vartin yli. Tai puoli kolme. Koska on törmännyt matkalla kaveriinsa jonka kanssa piti käydä kahvilla. Tapa ärsytti aikoinaan skandinaaviseen kellontarkkaan toimintaa tottunutta paljon, mutta nyt kun siihen on sulautunut, sitä on alkanut itsekin elää samalla tyylillä. Että kyllähän sitä ehtii. Ja että asioilla on tapana sitten kuitenkin hoitua. Vaikka vähän myöhemmin. 

Kahvin juonti. Sitä ei pelkästään harrasteta, se kuuluu elämään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa hengittäminen. Kahvia juodaan aamulla, paivällä, iltapäivällä ja illalla. Joskus jopa yöllä. Sitä juodaan kahviloissa kavereiden kanssa, ei suinkaan kotona Salkkareita katsellen. Siinä samalla haukutaan niin maan hallitus, paikallishallinto, naapurit, Hajduk Splitin valmennus tai ainakin johtoporras ja kaikki ne kaverit jotka eivät ole paikalla. Suomalaisittain naurettavan pienen kahvikupin ääressä saattaa vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Ehtiihän sitä. 

Dalmatialaista ajattelua ohjaa kaksi periaatetta. Toinen niistä on ‘pomalo’. Se on hieman vaikea kääntää suoraa suomeksi, mutta pomalo on pitkälti sama kuin suomalainen ‘hiljaa hyvä tulee’ tai ‘kaikki ajallaan’ -ajatus. Potenssiin vähintään kaksi. Pomalo merkitsee ajatusta kiireettömyydestä ja hetkestä nauttimisesta. Se merkitsee myös rauhallisuutta, stressittömyyttä ja arjen pienistä asioista nauttimista. Ja sitä rentoa suhtautumista aikatauluihin, kelloon ja siihen kuinka asiat etenevät. Koska lopulta kaikki kuitenkin lutviutuu.  Miksi siis stressata? 

Toinen periaate on fjaka. Joka on vielä vaikeampi kääntää suomeksi tai edes selittää. Mutta koitetaan. Fjaka voidaan ymmärtää laiskan letkeyden tilaksi, jossa ei välttämättä tehdä mitään vaan nautitaan vain olemisesta. Fjakaa voi harrastaa, tai olla harrastamatta, vaikkapa riippumatossa.

https://www.minunriippumattoni.fi/

Kun nämä kaksi mielentilaa, pomalo ja fjaka, yhdistetään, eipä todellakaan ole ihme että Dalmatia tunnetaan siitä, että hetki jota elät, ja seura jonka kanssa sitä elät, on paljon tärkeämpää kuin aikataulujen noudattaminen tai minkäänlainen suorittaminen. 

Näin tällä kertaa. Joten jos joskus odottatte minun suorittavan yhtään mitään, muistakaa, että olen asunut ja elänyt niin pomaloa kuin fjakaa kohta lähes seitsemän vuotta. Se ei nosta odotuksia aikaansaamisestani kovin korkealle. Koska kyllähän sitä kerkiää. Ja ehtii. Myöhemminkin.  

Turistit

Perjantai 22.8.2025 klo 16.51 - JariH

Piti aloittaa tämä juttu ilmoittamalla, että kesä on nyt sitten loppu. Ajatus syntyi siitä, että eilinen päivä oli tuulinen ja sateinen - sanalla sanottuna siis syksyinen. Yölläkin sateli, jopa niin, että aamulla piti miettiä voiko sitä suorittaa aamurutiineja normaalisti. 

Mutta sade loppui, tuuli tyyntyi, aurinko alkoi pilkistellä ja niinpä rutiinit lenkkeineen, uinteineen ja kahviloineen saatiin tehdyksi. Eiköhän se kesä jatku sittenkin, ainakin vielä hetken. Täällä meidän huudeilla kesäkelit, ainakin suomalaisen mittapuun mukaan, jatkuvat tavallisesti pitkälle lokakuuhun asti. Kuun loppupuolella sateiden mahdollisuus kasvaa, mutta  lokakuun puoleen väliin, eli allekirjoittaneen syntymäpäiviin asti, voi aika huoletta olettaa kesän jatkuvan. 

Joka onkin ihan hyvä asia, sillä turisteja riittää. Täällä meillä tämä kesä on vierailijoiden suhteen mennyt lukujen perusteella pitkälti samalla tavalla kuin edelliset kesät. Tilastot osoittavat nimittäin, että Kaštelassa on vieraillut melko tarkkaan sama määrä turisteja kuin viime kesänä. Majoitusten kesto on kuulemma lyhentynyt, eikä ihmiset enää syö paljon ulkona vaan tekevät ruokansa itse. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hinnat ovat nousseet. Ne ovat nousseet niin paljon, että paikalliset ovat todella huolissaan. He ovat huolissaan ensinnäkin siitä, kuinka pärjäävät itse, mutta myös siitä, että saako Kroatia kalliin matkailumaan maineen. Johon suuntaan se on kovasti matkalla. 

Mutta kuten todettu, ainakin vielä tänä kesänä turisteja riittää. Onhan Keski-Euroopassa on yhä lomakausi, vaikka Suomessa se alkaa olla jo ohi. Lomakausi näkyy meidän kaduilla ja kujilla, täällä liikkuu edellä mainittujen tilastojen mukaan ihmisiä mm. Puolasta, Saksasta ja Iso-Britaniasta. Lukujen mukaan pohjoismaisia turisteja tulee lähinnä Norjasta ja Ruotsista. Suomea ei tilastoista löydy. Ja ei Suomea kyllä pahemmin missään kuulekaan, keskimäärin ehkä noin kerran viikossa saattaa kuulla, että jossainpäin joku puhuu suomea.

Sitten syvään päätyyn. Eli siihen miten nämä lomailijat käyttäytyvät. Lähdetään siitä, että pääosin ihan kivasti. Esimerkiksi ylikännisiä äänekkäitä, yleensä englantilaisia, poikaporukoita ei täällä meillä näy. Ehkä ne kaikki menevät Splitiin, jossa niitä kuulemani mukaan riittää. Jopa liikaa.  

Meidän rannoilla liikkuu hieman vanhempaan väkeä ja lapsiperheitä.Koska Kaštela on rauhallinen kohde. Toki varsinkin puolalaiset valloittavat pyyhkeillään, suppilaudoillaan, aurinkovarjoillaan ja teltoillaan rannalta sellaisen puolen hehtaarin alueen, mutta suotakoon se heille. Hehän ovat lomalla. Vaikka se toisinaan hieman ärsyttääkin. 

Todistinpa kesällä jopa sen, että meidän rannan hentoihin puihin oli joku ripustanut riippumaton.....

https://www.riippumattoverkossa.fi/

Rannan valtaajat ärsyttää, mutta ei läheskään niin paljon kuin ilman paitaa kaduilla kekkuloivat keski-ikäiset tyypit. Uima-asuissa liikkuminen on kielletty mm. Splitin vanhassakaupungissa, siitä rapsahtaa mellevä 300€ sakko, mutta Kaštela ei ole tämmöistä sääntöä vielä laatinut. Joka näkyy. Lämpimänä päivänä meidän riva, eli rantakatu, on täynnä uimahousuissa ja bikineissä liikkuvia ihmisiä. Vaan menköön nyt tämäkin sitten. Koska se loma. Mutta! Kun olette lomalla, on kuuma ja teillä on ne uikkarit päällä, niin älkää nyt herran tähden mihinkään ravintolaan moisessa varustuksessa istuko.   Ja jos menette, pistäkää edes paita päälle. Ihan vaan vaikka kunnioituksesta toisia asiakkaita kohtaan. 

Tähän väliin on pakko pistää yksi huomio. En tiedä olenko se vain minä, mutta olen ollut havainnut että bikinit ovat pienentyneet sinä aikana kun olen ollut pois aktiivisesta rantaelämästä. En muista kolme vuotta sitten nähneeni niin pieniä kangaspaloja joita pystyy bongaamaan nykyään päivittäin tuolla meidän biitsillä. 

Takaisin asiaan. Siis paita päälle kun menette ravintolaan. Syömään.Tämä on sovittu? Eikös vaan? Sitä pizzaa ei ole kovin mukavaa vetää kun vieressä röhnöttää selkäkarvainen 130 kiloinen miesoletettu ilman paitaa. Kahvilat, varsinkin rantabaarit ovat eri asia, mutta ne ruokaravintolat. Ei ilman paitaa. 

Ai niin muuten, mikä saa ihmisen syömään vuorokauden kuumimpaan aikaan? Olen ihmetellyt kun väki istuu 40 asteen kuumuudessa syömässä rasvaista pizzaa. Sillä kaikki turistit syövät pizzaa. Aina. Ja joka paikassa. Mutta  miksi juuri silloin kun on se kaikkein kuumin aika? Paikalliset pistävät tuohon aikaan jopa kauppansa kiinni, koska kukaan ei liiku missään, mutta kun olet lomalla, sinä istut terassilla. Ilman paitaa. Pizza edessä. Ei voi olla kivaa. Vaikka olisi kuinka nälkä. 

Ja kun syömiseen päästiin, siitä kevyellä aasinsillalla henkilökohtaisuuksiin. En tiedä onko se Välimeren ruokavalio, onko se ilmasto vai dalmatialainen tapa elää, mutta allekirjoittanut on hävittänyt elopainostaan tämän aamun mittauksen mukaan siitä alkaen kun muutin takaisin Kaštelaan, eli reilussa kahdessa kuukaudessa, 7,8 kiloa. Joka on hämmentävää, sillä en ole kiinnittänyt minkäänlaista erityistä huomiota ruokavaliooni. Ja paino vaan tippuu….. 

No niin. Eiköhän se tällä kertaa sitten ollut tässä. Palaan linjoille taasen jossain välissä kun jotain asiaa ilmenee. Siihen asti pidetään se paita päällä. Ainakin ruokaravintoloissa.  

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Kroatian itsenäisyyspäivät

Sunnuntai 22.6.2025 klo 12.54 - JariH

Olen saanut kyselyjä, että kuinka mm. Googlen kalenterissa esiintyvä Kroatian itsenäisyyspäivä 25. kesäkuuta vaikuttaa esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoihin. Kysyin tuosta päivästä ystäviltäni täällä Kroatiassa, ja hämmennys oli suuri. He eivät aidosti tunnistaneet koko “juhlapäivää”. Kyselivät toisiltaan, että mikä itsenäisyyspäivä meillä on ensi viikolla? Eikä kenelläkään paikalla olleista ollut minkäänlaista tietoa ao. päivästä. 

Selvittelin asiaa. Ja on pakko todeta, että kaikki ne kolme päivää, joita voidaan kutsua eri syistä Kroatian itsenäisyyspäiväksi, ovat kieltämättä hieman haastavia. Mutta koitetaan. 

Päivä numero yksi, eli juurikin tuo 25.06. on kuin onkin ihan oikea itsenäisyyspäivä (Dan neovisnosti). Tuona päivänä vuonna 1991 Kroatia julistautui itsenäiseksi ja aloitti irtautumisen Jugoslavian liittotasavallasta. Tämä johti Kroatian serbivähemmistön kapinaan, jota Jugoslavian kansanarmeija ja Serbia tukivat. Pian tämän jälkeen alkoikin sitten laajat aseelliset yhteenotot jotka johtivat kesällä 1991 alkaneeseen täysimittaiseen sotaan. Mutta se on sitten kokonaan eri juttu. Ei siitä tässä nyt sen enempää.

Nykypäivänä tämä 25.06. ei ole kroaateille mitenkään erityinen päivä. Se ei ole vaikkapa kansallisen vapaapäivä. Niinpä vastauksena tuossa alussa esitettyyn kysymykseen, että miten tuo päivä vaikuttaa aukioloihin, vastaus on että ei mitenkään. Se ei näy eikä kuulu lainkaan tavallisessa arjessa. Se on lähinnä muistopäivä, jolloin muistetaan vain historiallista itsenäisyysjulistusta ja lähtöä Jugoslavian kainalosta.

Seuraava juhlapäivä, päivä kaksi, jota voitaisiin kutsua itsenäisyyspäiväksi löytyy lokakuusta. Lokakuun 8. päivä 1991 Kroatian hallitus katkaisi kaikki siteet Jugoslaviaan. Tätä päivää on aiemmin vietetty itsenäisyyspäivänä, mutta nykyään se on “vain” parlamentin päivä, Dan Hratskoga sabora. Vuonna 1991 Kroatian itsenäisyyspyrkimykset olivat väliaikaisesti jäädytetty kolmeksi kuukaudeksi ja jäädytys päättyi lokakuussa 1991. 

Mutta kun riittävän kauan kaivaa, niin löytyyhän se oikea itsenäisyyspäivä. Tai ainakin päivä, jota juhlitaan Kroatiassa vähän niinkuin Suomen itsenäisyyspäivää joulukuussa. Kroatiassa tuo päivä toukokuun 30. päivä (Dan državnosti). Se on päivä joka vaikuttaa myös arkielämään, silloin saattavat kaupat olla kiinni ja se on kansallinen vapaapäivä. Kyseinen päivä ei liity suoranaisesti mitenkään varsinaiseen itsenäisyysjulistukseen eikä Kroatian itsenäistymiseen. Tuolloin 30.05.1990, eli reipas vuosi ennen varsinaista Jugoslaviasta irtaantumista, Kroatiassa kokoontui ensimmäinen moderni parlamentti, jota nyt siis päätetty juhlia.  

Tässä siis lyhyt yhteenveto kaikista kolmesta päivästä, joita kaikkia voitaisiin hyvällä omallatunnolla kutsua Kroatian itsenäisyyspäiväksi. Toivottavasti tämä selvitti asioita, jos ne ovat öisin valvottaneet.

20 tuntia

Lauantai 14.6.2025 klo 19.06 - JariH

Onhan sairauksia. On rahahuolia, parisuhteen kanssa joutuu taistelemaan, pomo on tyhmä, työkaverit eivät ymmärrä. Palkka on liian pieni, naapurit metelöivät ja suosikkijoukkueet häviävät kaikissa lajeissa ja sarjoissa toistuvasti. Ulkona sataa tai on liian kuuma. Jos ei muuta, niin auto ja puoliso ovat ainakin liian vanhoja. 

Kaikenmaailman ongelmia sitä on, mutta mikään ongelma ei ole yhtä suuri kuin se, että puhelin katoaa. Sen ei tarvitse edes kadota, sen ei siis tarvitse olla paikassa jota et tiedä, riittää se että se ei ole hallussasi. Elämäsi muuttuu. Huonompaan suuntaan. Paljon huonompaan. 

Puhelimessa on kaikki. Siellä on pankki, siellä kontaktit, siellä on some jossa kiukutella, ärjyä ja viihtyä, siellä on uutiset, sää, sanomalehdet ja televisio. Siellä on kuvat. Siellä on tieto. Ja paljon muuta. Jos ja kun kotonasi ei ole (vielä) kiinteää nettiä, ilman puhelinta sinusta on tullut dropout omasta elämästäsi.

Olen lukenut influensereista, jotka kertovat naistenlehdissä kuinka heidän elämänsä muuttui niin paljon paremmaksi kun luopuivat somesta ja internetistä. On kuulemma paljon enemmän aikaa itselleen, perheelle, lapsille ja puolisolle. Ihokin on parantunut, finnit ovat kadonneet eikä aknekaan vaivaa enää. 

Epäilen. Vahvasti. Minä olin irti netistä viimeiset 20 tuntia, ja ne olivat elämäni vaikeimmat ja pisimmät tunnit. Elämäni, ihoni, parisuhteesta puhumattakaan, ei ole muuttunut mitenkään. Ei ainakaan parempaa suuntaan. Tulin perjantaina, joka sattui tietysti olemaan vieläpä 13. päivä, työreissulta kotiin. Väsytti ja niinpä otin Uberin. Istuin takapenkillä herroiksi ja kuuntelin kun kuljettajatar kertoili minulle miten Uberin ajamisella ei oikein tule toimeen. Myötäilin ja myötäelin hänen tuskaansa, mutta olin samalla hiljaa tyytyväinen, sillä Uber kyyti maksoi 20€ kun tavallinen taksi olisi maksanut about 50€.

Pääsin näppärästi kotiin, vaan kun aloin antamaan palautetta ja tippiä miellyttävästä kyydistä, huomasin puhelimen tippuneen taksin takapenkille. Juoksin auton perään, mutta rouva kuljettaja ei nähnyt minua ja kurvasi menemään. Olin siis ilman puhelinta, ilman nettiä, ilman kaikkea.

Otin läppärin kainaloon ja siirryin kulman taakse baariin jossa on netti. Kun sitä kotona ei siis vielä ole.Koitin saada yhteyden Uberiin, mutta yhtiön sivuita löytyy vain nappi, jossa kehotetaan soittamaan kuljettajalle taksiin jääneestä tavarasta. Jep, sehän onkin sangen yksinkertaista soitella kun puhelin lojuu siellä takapenkillä. Painetta helpotti hieman se, että kuljettaja kertoi sivuilla löytäneensä puhelimeni. Joten nyt oli kysymys vain siitä, että miten saan sen takaisin. Uber kun ei kerro kuljettajien yhteystietoja. 

Valvoin yön ja pyörittelin kaikenmaailman kauhuskenaarioita mielessäni. Kunnes aamulla kekkasin, että minäpä soitan omaan numeroon. Ja soitin jonkun randomin tyypin puhelimesta. Kello oli n.8.30 eikä kukaan vastannut. Sehän ei ole ihme, koska olemme Dalmatiassa, jossa elämä alkaa aamuisin joskus kello 10-11.   

Pyörin kotona, koitin tehdä jotain hyödyllistä, tyhjensin muuttolaatikoita, yritin keskittyä asioihin, mutta jos ihan totta puhutaan, puhelin siellä takapenkillä oli päällimmäisenä mielessä. Koko ajan. Kunnes sitten joskus puolenpäivän aikaan soitin kaverin puhelimella uudestaan. Ja kuljettaja vastasi: “Jari! Finally! I thought that you never call.” Tunsin kuinka sydämeltä lähti samantien noin viidentoista tuhannen kilon paino. 

Asioilla tuntuu olevan tapana järjestyä. Tämäkin järjestyi ja saaga päättyi onnellisesti. Kuljettaja toi puhelimen, minä iskin melko tuhdin tipin suoraan käteen ja nyt minulla on puhelin, minulla on netti, minulla on siis koko maailma hallussa. Jälleen. Saattaa olla, että ensi yönä tulee uni. Taatusti paremmin kuin edellisenä, kokonaan valvottuna, yönä.

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.